Auringon alla

Minun materialistinen maailmani

Matkablogeissa on jo tovin kiertänyt Pako Arjesta Jerryn aloittama rennon materialistinen haaste suosikkibrändien esittelemisestä (tuotteiden ja tuotemerkkien oikeastaan, mutta ei nyt aleta jauhamaan brändin käsitteestä). Minä sain haasteen ihanalta Ullalta, jonka material worldiin on aina hauska tutustua. Kuten myös muiden! Sillä vaikka pidän itseäni melko brändiuskottomana ihmisenä yleisesti ottaen, niin tykkään kyllä katsella niin mainoksia kuin blogijuttuja tai vaikka Instagram-kuvia erilaisista tuotteista, jos ne sattuvat kiinnostamaan minua.

Lompakot Belmondo ja Roxy, rantakaapu H&M, bikinit Freya, kello Superdry

Olen koonnut tähän muutamia brändejä, joiden alla myytävät tuotteet kiinnostavat minua yleensä automaattisesti ja kerta toisensa jälkeen (kaikki kuvat eivät varsinaisesti liity niihin). Jotkut brändit ovat olleet edustettuina elämässäni pidempään, jotkut ovat uudempia, mutta huomaan hakeutuvani kyseisiin kauppoihin tai hakevani katseellani ostotilanteessa juuri näitä juttuja.

Laukku Gap. Hollisterin vaatteet eivät ole vakuuttaneet laadullaan, mutta paperikassit ovat erottuvia.

Onko kaikki aloittaneet tässä vaiheessa Applesta? Kertoo varmasti jotain heidän brändin rakentamisen onnistumisesta. Enkä tee tässä sinällään poikkeusta. Kaikki alkoi 9 vuotta sitten viattomasti iPodista, joka vaihtui myöhemmin toiseen iPodiin, sitten MacBookiin, toiseen MacBookiin ja luonnollisena jatkumona iPhoneen ja iPadiin. Tämä on niin massajuttu, että perusteluita ei varmaan kaivata.

Lukemista: Image ja Mondo. Olen myös hurahtanut taas kännykän kuoriin.

Hypätään pehmeämpiin juttuihin, nimittäin vaatteisiin! En tiedä voiko minua sanoa brändiuskolliseksi vaateostoksissani, mutta viime vuosien ajan olen huomannut kurvaavani Uniqlon kauppaan aina kuin mahdollista. Ja harvoin palaan sieltä tyhjin käsin. Se värikkyys ja sarjakuvamainen leikkisyys ovat saavat minut aina hyvälle tuulelle, kun astun japanilaisen halpavaateketjun ovista sisään.

Oikeanpuoleisin kuva: lempijuttuja kynsilakka Essie, sandaalit Ipanema, shortsit Uniqlo, pyörä Jopo

Hieman hillitympää linjaa vaatteistani edustavat amerikkalainen Gap ja ruotsalainen Filippa K, jonka yksinkertaisiin perusvaatteisiin tykkään pukeutua töissä ja juhlissa. Ostan näistä molemmista usein sellaisia vaatteita, jotka kestävät aikaa eivätkä erotu huutomerkin lailla. Hörhöilyvaatteita voi ostaa sitten sieltä Uniqlosta.

Valkoiset Ipanemat olivat kovassa käytössä vielä kaksi vuotta sitten ja luulen omistavani ne edelleen.

Entäs kengät sitten? Olen todella tarkka kengistä, sillä mikään ei ole kamalampaa kuin huonot kengät. Siis ainakaan reissussa. Ostin ensimmäiset Ipanema-sandaalini 8 vuotta sitten Brasiliasta. Monien suosikit Havaianakset olivat jalkaani liian leveät, mutta Ipenemat, ne sopivat kuin valetut. Jos en ihan väärin muista, niin minulla on nämä ensimmäiset sandaalini edelleen. Sen jälkeen olen hankkinut kahdet lisää, joista toiset sain vuosien jälkeen kulutettua puhki, vaikka ovat kyllä olleet todella kestäviä. Ehdottomat rantasandaalisuosikkini!

Erityisesti matkustamiseen liittyen mukavat tennarit ovat aika ehdottomat. Perus Converset ovat ihan hyvä vaihtoehto ja niitä eteisestämme löytyy useammat kappaleet, mutta uskollisuuteni Nike Free -lenkkareita kohtaan otti pari viikkoa sitten uuden askeleen ja nappasin kaupasta mustat versiot ns. kävelykengiksi. Ihanat turkoosit yksilöt ovat vakuuttaneet minut, sillä ne sopivat jalalleni täysin.

Jos on ihan pakko vetää jalkaan juhlakorot, niin mieluiten teen sen näissä Belmondon karkkivärisissä kengissä.

Tämäkin liittyy matkustamiseen, sillä matkailulehtien ehdoton ykkönen on mielestäni Mondo. Oikeastaan kaikki entisen Image Kustannuksen lehdet vetoavat minuun hillityllä tyylikyydellä ja mielenkiintoisella sisällöllään. Olen tilannut sekä Mondoa että Imagea jo vuosia ja kyllä, säästän joitakin numeroita vuosia ja palaan niihin myöhemminkin. Ja kaiken lisäksi, ne ovat jopa saaneet tilaa mm. eteisen hyllyltä ja toimivat osittain sisustuselementtinä. Kirjahyllystäni löytyy myös iso pino Mondon matkaoppaita.

Laitetaan haastetta eteenpäin Katjalle, Sofialle ja Saanalle, mikäli ette ole tehneet vielä tätä!

Tässä vielä säännöt:

Luettele itsellesi tärkeitä brändejä ja pohjusta niitä hieman. Tyyli on vapaa, mutta jonkinlaiset kuvat aiheesta ovat tietysti plussaa :). Brändit voivat olla aivan mitä tahansa – kunhan ne ovat sinulle tärkeitä. Mainitse ja linkkaa Pako Arjesta -blogi ja mahdollinen haastajablogi postaukseesi. Lisää vielä oma linkkisi Pako Arjesta -blogin alkuperäisen postauksen kommenttiosioon ( http://www.rantapallo.fi/pakoarjesta/brandiuskollisuus ). Muista lisätä ohjeet omaan postaukseesi.

IGTravelThursday / Rantaelämää Boracaylla

Jos mietitään sanaa loma, tulee minulle väistämättä ensimmäisenä mieleen valkea hiekka, turkoosi meri ja huojuvat palmut. Se, ettei ole kiire mihinkään vaan on aikaa lukea vaikka hyvää kirjaa. Tai vielä parempaa, ei ole kertakaikkiaan mitään tekemistä. Silti täytän lomani yleensä matkoilla, joissa liikutaan paikasta toiseen tai nähdään, tehdään ja koetaan jotain jatkuvalla syötöllä. Se johtuu varmasti siitä, että loma-ajat ovat varsin lyhyet, eikä useiden päivien pelkkään oleskeluun ole yleensä aikaa. Harmi.

Kun varasimme Hongkongin lennot reiluksi viikoksi, ei meillä ollut mitään sen kummempia suunnitelmia. Saimme kuitenkin idean käväistä samalla jossain rantalomalla ja paikaksi valikoitui yksi Filippiinien ykköslomasaarista, Boracay. Ja lomafiilistä toden totta saimmekin ja kolme täyttä päivää, mitkä saarella vietimme, koostuivat vain kolmesta eri rannasta, lepäilystä ja kirjojen lukemisesta palmun alla, rantakadun raukeista auringonlaskuista ja säkkituolibaarista. Täydellistä rentoutumista, todellista lomaa.

IGTravelThursday on kerran kuussa tapahtuva Instagram-kampanja, jossa tägätään omia matkailuaiheisia kuvia tunnisteella #IGTravelThursday. Näin saadaan kivoja matkailuaiheisia vinkkejä kiertoon kuvien muodossa. Kampanjan järjestäjiä ovat Destination Unknown Satu, Kaukokaipuun Nella ja Wanderlust Expert Veera Bianca . Oma Instagram-profiilini löytyy @auringonalla.

Hongkong pikakelauksena

Palasimme Aasian matkaltamme kaksi viikkoa sitten, mutta en ole saanut aikaiseksi kuin yhden postauksen aiheeseen liittyen. Se ei johdu kuitenkaan siitä, etteikö reissumme olisi ollut mitä ihanin! Jotenkin minun on ollut vaikea tarttua mihinkään yksittäiseen asiaan, jos ei oteta lukuun lentovinkkejä Filippiineille.

Tykkäsin Hongkongista ihan älyttömästi ja Boracaylla taas oli juuri sellainen lomafiilis kuin toivoimmekin. Vaikka aikaa oli vähän, oli reissu erittäin onnistunut ja olimme tyytyväisiä, että otimme muutaman lisäpäivän vapaata pääsiäisloman jatkoksi ja lähdimme niinkin kauaksi kuin Aasiaan. Onneksi Hongkongiin on suora lentoyhteys, niin tällaiset lyhyehkötkin reissut ovat mahdollisia (joskin olisin tietenkin mielelläni paikan päällä pidempäänkin, mutta 10 päivässäkin ehtii ihmeitä).

Tässä muutamia kuvia Hongkongista, vähän esimakua tulevasta. Monipuolinen kaupunki, vaikka emme edes ehtineet tehdä kaikkea mitä olimme suunnitelleet ja osan asioista olimme jättäneet suosiolla odottamaan seuraavaa reissua. Pakkohan Hongkongiin on joskus palata!

Kiitoksia Italia…

…nimittäin ylimääräisestä laskusta! Sakkolapusta, jos tarkennetaan. Ja jos itse sakko ei ollutkaan kovin suuri, niin autovuokraamon käsittelymaksu olikin sitten siihen nähden sitten melkein puolet lisää. Ilahduttavaa!

Saimme viime vuoden lopulla kirjeen Italiasta. Vaikka kuinka olimme silmät kovana kyttäilleet Pohjois-Italian road tripillä liikenteenrajoituskylttejä, olimme kuitenkin ensimmäisen päivän huumassa Bellagiossa huristelleet autollamme kielletyllä alueella. Kirje oli autovuokraamolta, joka ilmoitti laskuttavansa käsittelymaksun tietojemme luovuttamisesta poliisille.

Tässä vaiheessa emme tienneet tulevan sakon suuruutta, joten odottelimme uutta laskua toivoen parasta (että Italian poliisin muisti ei ylettyisi enää viime kesään) ja peläten pahinta. Sitten eräänä huhtikuisena päivänä se kolahti postilaatikkoon raskauttavan valokuvan kera. Hassusti laskussa oli kaksi eri summaa, isompi ja pienempi, sen mukaan, ehtisikö sen maksaa viidessä päivässä vastaanottamisesta vai ei. Lasku maksettiin poliisilaitoksen omilla sivuilla ja ainakin meidän tapauksessa summa oli vain sadan euron luokkaa, joten huokaisimme vähän helpotuksesta.

Aluksi tieto sakosta pääsi kuitenkin ärsyttämään kovasti. Se melkein pilasi viime kesän matkan hyvää fiilistä näin jälkikäteen. Kuinka turhaa! Sitten onneksi muistelimme eilen pastaa syödessämme, kuinka huikean hienossa ympäristössä söimmekään ihanan täyteläistä pastaa esimerkiksi Rivassa: toisella suunnalla kohosi vuorenseinämä kaupunkinäkymän takana ja toisaalla lämpimänä hehkuva katedraali. Tiramisu oli maailman paras ja hienon illallisemme lasku pieni. Se oli ihan täydellistä! Kiitos siis Italia, ei laskusta vaan upeasta reissusta!

Lennot Filippiineille ja takaisin

Kirjoittelen tämän postauksen heti tuoreeltaan saavuttuamme takaisin kotiin. Sinällään lentäminen Filippiineille tapahtuu ihan samalla tavalla kuin minne tahansa muualle, mutta toisaalta joistakin vinkeistä saattaa olla hyötyä lomaa suunnitellessa. Meillä Filippiinit valikoitui osaksi Aasian lomaamme muutaman kriteerin perusteella: 1) meillä oli jo lennot Hongkongiin, emmekä halunneet viettää siellä koko aikaa, 2) halusimme kaupungin rinnalle rennon rantakohteen, 3) rannan piti olla ihastuneita huokauksia herättävä ja 4) sinne pitäisi olla suhteellisen nopea matkustaa. Lopulta päädyimme Boracayn saareen, jonne matkustaa päivittäin paljon turisteja ja joka sitä myötä on helposti saavutettavissa, vaikka sinne ei pääsekään suoralla lennolla Hongkongista. Lennot Boracaylle menivät siis väistämättä Manilan kautta, joka on taas kuuleman mukaan ehkä Aasian tympein lentokenttä. Itse keksin tähän heti kaksi syytä: mikäli terminaalia pitäisi vaihtaa, pitäisi se tehdä taksissa (todennäköisesti) ruuhka-aikaan istuen ja toisekseen Manilan kenttä ei ole se maailman kehittynein ylipäätään. Me katsoimme lentomme niin, että terminaalia ei pidä vaihtaa ja toisaalta, että kaikki lennot ovat samalla lipulla (täten en löytänyt muita vaihtoehtoja kuin Cebu Pacific Airin). Vaihtoaikaa varasin menolle melkein kolme tuntia ja paluulle reilu neljä, sillä en missään nimessä halunnut missata Hongkongin konetta, vaikka meillä olikin siellä kokonainen vuorokausi ennen Suomeen paluuta, eli pelivaraa oli. Kolme tuntia vaihtoaikaa Manilassa ilman terminaalin vaihtoa on todennäköisesti aika minimi. Siltikin, että meillä kaikki sujui alkuun erittäin jouhevasti: lento saapui vain 40min myöhässä, koneesta päästiin ulos vain jonkun aikaa rullailtuamme, passintarkastuksesta ja terveystietolapputiskistä selvisimme ilman sen suurempia jonottamisia ja laukutkin saapuivat piakkoin. Niin, laukut pitää joka tapauksessa käydä hakemassa hihnalta ja viedä tullin läpi ja taas eteenpäin lähtöselvitykseen. Lähtöselvitys sujui sekin nopeasti ja emme joutuneet maksamaan Manilan kentältä lähtiessä terminal fee:tä, vaikka paluulennolla jouduimmekin. Ihmeeksemme Manilan kentällä oli jopa ilmainen ja toimiva netti. Ihmettelimmekin, että onko Manilan kentästä saatu kuva vähän turhan negatiivinen, kun kaikki sujui hyvin lukuunottamatta sitä, että ruokatarjonta oli melko kehnoa. Lähdimme luottavaisin mielin kotimaan lentojen portillemme, ja siellä se kaaos sitten alkoikin. Lähtöaula Cebu Pacificin kotimaan lennoille sijaitsi alakerrassa, josta oli bussikyyditys koneelle. Halli oli jo ihan täynnä porukkaa, kun saavuimme sinne, ja kuten myöhemmin huomasimme, niin kaikki lennot olivat lähdössä myöhässä, joten istumapaikkatilanne ei sitä myötä päässyt ainakaan helpottamaan. Odottelimme toiveikkaana, josko omasta lennostamme tulisi edes jotain tietoa jollekin näytölle, mutta se oli ihan turhaa. Näytöt eivät olleet millään muotoa ajan tasalla ja lentojen tilanteista ilmoitettiin pahvikyltein. Tai epämääräisillä paperilapuilla. Kuulutuksista ei saanut juuri selvää, sillä niiden äänenlaatu oli niin huonoa tasoa. Onneksi emme kuitenkaan poistuneet salista mihinkään ja kävimme välillä hiillostamassa henkilökuntaa, sillä yhtäkkiä, vasten aikaisempia tietoja, lentoamme alettiinkin lastaamaan noin tunnin verran myöhässä. Lopulta istuimme kuitenkin yli tunnin verran odottamassa koneen sisällä lähtölupaa ja myöhemmin vielä kiitoradan jonossa lisää. Kaiken kaikkiaan myöhästyimme parisen tuntia, mutta itse Kalibon kentällä aikaa ei mennyt juuri kymmentä minuuttia pidempään. Me olimme järjestäneet kyydin jo ennakkoon My Boracay Guiden kautta Kalibosta Caticlaniin (70km) ja samaan hommaan kuului myös laivamatka sekä kyyti hotellille Boracaylla. Voin suositella, jos haluaa päästä helpolla! Jokaisessa paikassa (Kalibo, Caticlanin satama, Boracayn satama) meitä oltiin heti vastassa ja pääsimme suoraan seuraavaan kulkuneuvoon. Vaikka siis olimme kaksi tuntia myöhässä. Paluu oli sitten taas oma juttunsa, sillä nyt lähdimme takaisin Boracayn läheisimmältä lentokentältä Caticlanilta. Caticlanin kentälle on vain noin kilometrin matka satamasta ja sen voi taittaa halutessaan kävellen tai ihan kätevästi myös mopotaksilla, jotka maksetaan ennakkoon satamaa vastapäätä kadulla sijaitsevaan pisteeseen. Lentokentällä tarkistetaan liput ja passit ennen kuin lentokenttärakennukseen pääsee sisälle. Lähtöselvityksessä on taas pari tärkeää kohtaa: jos et asu määränpäässäsi (meillä esim. Hongkong), niin sinun täytyy esittää myös jatkolentolippusi. Meillä kyseinen paperi oli päässyt hukkumaan ja tovin sitä etsittyämme jouduimme toteamaan virkalijalle, ettei paperia löydy, mutta jatkolennot ovat seuraavana päivä Suomeen. Ei kelvannut, vaan liput pitää olla esittää ja piste. Onneksi kentällä oli kuitenkin toimiva netti, jonka tunnukset pystyi hakemaan turvatarkastuksen tädiltä. Sain sähköpostini auki ja näytettyä vahvistuksen sitä kautta ja sehän tietty kelpasi. Mutta vielä emme päässeet näin helpolla lähtöselvityksestä, vaan lopuksi jokainen matkustaja punnittiin vaa’alla. Kyllä! En ole vielä koskaan moiseen törmännyt ja olisin voinut hyvin vetää tästä paniikkikohtauksen, mutta onneksi lukemaa ei sentään näytetty muille kuin virkailijalle, ja lisäksi kaikki käsimatkatavaralaukut piti olla sylissä todellisen painon kirjaamiseksi, joten lomafiilis säilyi kuitenkin ihan hyvänä eikä laihista ollut tarpeen aloittaa kesken loman. Caticlanin kenttä on todella pieni, mikä oli odotettavissakin. Kentällä on kaksi porttia, jotka ovat vierekkäiset ovet suoraan ulos. Lentoyhtiöt tarjosivat hauskasti sateenvarjoja kaikille, jotka joutuivat sateessa juoksemaan koneeseen. Meidän kohdalla sade lakkasi ja ylipäätään koneemme taisi olla ainoa, joka lähti sinä aamupäivänä ajallaan (tai itse asiassa jopa selvästi etuajassa). Manilassa meillä oli hyvää aikaa käydä salaa vilkuilemassa matkalaukkuhihnaa sillä mielellä, että laukkumme eivät sittenkään siirtyisi automaattisesti Hongkongin koneeseen (kuten virkailija oli luvannut). Jouduimme kuitenkin toteamaan, että laukut eivät pyörineet ainakaan Manilan hihnalla, joten mahdollisesti ne ihan oikeasti siirtyisivät automaattisesti. Ja kyllähän ne siirtyivätkin, ja lopulta olimme Hongkongissa täysin ajoissa ja molempien matkalaukut turvallisesti hallussa. Sanottakoon vielä, että ainakin Cebu Pacificin lennolla Boracaylle (konetyyppinä ATR) ei voi olla suurempaa ruumaan menevää laukkua kuin 10kg, joka maksetaan lentoyhtiölle erikseen. Niinpä meilläkin oli koko reissumme ajan vain pienet laukut + käsimatkatavarat. Monet paikalliset ottivat kyllä koneeseen sisälle vaikka kuinka monta kapsäkkiä ja trolleria, joten ilmeisesti he välttivät näin lisämaksun (joka ei ole kyllä länkkärille suuri).

Hongkong, sateinen ja kaunis

Kirjoittelin eilen skeptisenä Filippiineiltä, että lennot tuskin olisivat ajallaan ja että laukut eivät ainakaan vaihtaisi konetta Manilassa. Lopputulos: lento lähti Caticlanilta etuajassa (sen lisäksi, että lennon lähtöaika oli virallisestikin aikaistunut 20 minuutilla ilman, että meillä oli siitä mitään hajua) ja laukut saapuivat kuin saapuivatkin Hongkongin kentälle ilman, että siirsimme niitä itse Manilassa. Näin ollen neljän tunnin vaihtoaikamme oli täysin ylimitoitettu, mutta tilanne olisi helposti voinut olla eri.

Pääsimme siis ongelmitta takaisin Hongkongiin ja tällä kertaa hyppäsimme mukavan nopeaan lentokenttäjunaan, jolla ajelimme päätepysäkille asti, missä vaihdoimme North Pointin suuntaan menevään metroon. Hotellimme sijaitsi tällä kertaa kätevästi sopivan metrolinjan varrella ja vieläpä parin korttelin päässä asemasta. Olimme kuitenkin niin väsyneitä, että emme jaksaneet tehdä samalle iltaa enää mitään erityistä. Maksoimme hotellille lisämaksun myöhäisestä uloskirjautumisesta, jotta saisimme vielä nauttia kokonaisen päivän Hongkongista ilman säätämistä laukkujen kanssa.

Aamulla heräsimme virkeinä ja päätimme suunnata vielä kerran Kowloonin puolelle Mong Kokiin. Meillä ei ollut tälle päivälle mitään sen kummempia suunnitelmia kuin tehdä muutamia ostoksia ja samalla katsella mm. Centralin ja Causeway Bayn ympäristöä. Sää oli tällä kertaa ihan erilainen kuin muutama päivä aikaisemmin: 30 asteen helteen ja auringonpaisteen sijasta satoi vettä ja oli alle 20 lämmintä. Onneksi meillä oli myös lämpimiä vaatteita (ja yksi sontikka!) mukana. Mong Kokin neonväriset mainosvalot näyttivät kyllä kauniilta sateisella säällä!

Centralin ympäristössä kävimme mm. eräässä kamerakaupassa ja sen lähikaduilla, joilla oli paikkapaikoin hauskan kiinalainen katukeittiöfiilis. Pyshdyimme myös yhdessä sekatavarakaupassa, josta lähti mukaan mm. koristeellisia syömäpuikkoja ja keittokulhoja. Nyt taas kotona kokkailemaan aasialaisia ruokia ihan uudella innolla!

Causeway Bayn alueella menimme suoraan metroaseman tunnelia pitkin Times Squarelle. Siellä meillä oli tarkoituksena tehdä ostoksia mm. Uniqlon lippulaivamyymälässä sekä SaSa-kosmetiikkaketjussa, joita kyllä on Hongkongissa ihan joka paikassa ja jopa viereisissä kortteleissa. Lounasta söimme pikaisesti delissä, josta minä nappasin (tietenkin) rasiallisen sushia ja hedelmämehun.

Tässä vaiheessa aikaa oli kulunut jo yllättäen kuusi tuntia ja olimme aika väsyneitä, joten menimme vielä hotellille lepäilemään. Nyt olemme lentokentällä notkumassa ja edessä on jokaisen matkan puuduttavin osuus: kotimatka. Onneksi nämä Aasian lennot ovat yleensä yöaikaan, joten nukkuminen on aika todennäköistä. Toivottavasti nukahdan jo ennen ruokatarjoilua, sillä en yleensä voi sietää lentokoneruuan hajua!

Lähtöfiilikset Caticlanilta

Alkuperäiseen matkasuunnitelmaamme kuului lentäminen Caticlanin lentokentältä, joka on Boracayn saaren läheisin kenttä ja jolta on vain lyhyt kävelymatka venesatamaan. Kolmisen viikkoa ennen lähtöämme lentoyhtio muutti menolentomme Kalibon kentälle, joka on suurempi ja sijaistee 70km päässä satamasta. Paluulentomme pysyi kuitenkin Caticlanilla ja hyvä niin, sillä saimme nukkua ruhtinaalliseen kello seitsemään asti.

Nyt siis olemme Caticlanin kentällä ja melkoista härdelliä on ollut tähän asti. Lähdimme hotellilta mopotaksilla, sitten kun saimme vakuusmaksumme takaisin, sillä hotellillamme käytiin laskemassa huoneessa pyyhkeet ja lusikat ennen kuin lähtölupa annettiin (taitaa olla aika tyypillistä tämän tason hotelleissa). Satamassa jonotimme ensin lippuluukulle (tai Antti jonotti, sillä samasta seurueesta ei saanut olla kuin yksi jonossa) ja sen jälkeen terminal fee -luukulle. Sieltä pääsimme suoraan laivaan, jossa jaettin kaikille pelastusliivit. Matka satamien välillä on lyhyt, mutta ilma oli sateinen.

Satamassa otimme jälleen mopotaksin, sillä se maksaa vain 50 pesoa (reilun euron) ja emme jaksaneet raahata kantamuksiamme sitä vaivaista maksimissaan kilometrin matkaa. Taksi maksettiin ennakkoon, saatiin lippu ja se annettiin kuljettajalle. Kaiken kaikkiaan mopotakseilla on ollut täällä aika yksiselitteinen hinnasto eikä mihinkään säätämiseen ole tarvinnut ryhtyä.

Lentokentällä näytettiin passit ja liput jo ulko-ovella ja sen jälkeen oli ensimmäinen turvatarkastus. Lähtöselvityksessä tarvittiin lentoliput myös Hongkonista eteenpäin, sillä ilman niitä ei lähtöselvitystä pysty kuulemma tekemään (jos ei siis asu Hongkongissa). Etsimme lappujamme joka ikisestä laukusta, mutta ne olivat mystisesti kadonneet. Syyttelimme toisiamme siitä, kumpi kyseiset paperit oli hukannut, mutta lähtöselvityksessä oltiin järkähtämättömiä lippujen tarpeellisuudesta.

Onneksi kentällä oli netti ja toimiva sellainen. Sitä varten piti toki hakea erillinen lippulappu eri luukulta ja kirjoittaa nimensä listaan. Saimme kuitenkin lopulta lipun sähköpostista (vaikka oman koneeni Adobe CC oli vanhentunut juuri ennen lähtöämme enkä ollut ehtinyt uusimaan sitä, joten kone ei suostunut aukaisemaan PDF-lippua, olisiko tämäkin pitänyt aavistaa ennen lähtöä??). Saimme vastineeksi kasan kuittilappuja ja ohjeistuksen, että nyt laukkuja ei tarvitsisikaan siirtää itse Manilan kentällä vaan ne siirtyisivät automaattisesti (näinköhän). Ainiin, ja hassuna yksityiskohtana, kaikki matkustajat punnittiin lähtöselvityksessä!

Nyt istuskelemme lähtöaulassa, joka on yksi pieni halli tai huone ennemminkin. Ulkona sataa vettä, joten lentoyhtiä aukaisee jokaiselle koneeseen menevälle matkustajalle sateenvarjon, jonka kanssa kipaista koneelle. Jokainen lento näyttäisi olevan myöhässä. Eipä yllätä yhtään. Onneksi meillä on neljän tunnin vaihtoaika Manilassa.

Kaksi päivää, kaksi rantaa

Täällä Boracaylla elämä keskittyy lomailuun ja rantaan, mikä sopii vallan mainiosti meille. Olemme nyt olleet täällä kolme kokonaista päivää ja joka päivä olemme nähneet uuden rannat. Huomenna suuntaamme takaisin Hongkongiin ja tämä reissu alkaa vedellä viimeisiään. Olisin voinut lomailla täällä vähän pidempäänkin, vaikka kolme päivää rantaelämää on sekin jo tehnyt tehtävänsä ja hiekka alkaa tulla jo korvistakin ulos. Eikö sitä pääse pakoon minnekään?

Eilen lähdimme kävelemään Bulabog Beachille, joka on Boracayn vastakkaisella puolella kuin suosittu White Beach. Kyseinen ranta on tuulinen ja aallokkoinen ja kite surffareiden suuressa suosiossa. Eipä siellä kyllä uimaan olisi oikein pystynytkään ja auringonottajatkin loistivat poissaolollaan. Seurailimme itse vesiurheilijoilta muurin päällä istuen ja auringosta nauttien. Kotiin päin kävelimme D’Mallin eli saaren suurimman(?) ulkoilmaostarin läpi ja päätimme tulla illalla syömään sinne thaimaalaista ruokaa ja sen sijaan ostimme jäähileiset hedelmämehut.

Iltapäiväauringon ollessa jo laskussa kävelimme vielä White Beachin palmujen varjoon istumaan ja lukemaan kirjoja. Sieltä menimme syömään thaikkuruokaa kuten suunnittelimmekin ja saimme hyvän aterian lempiruuistani: som tamista eli tulisesta papaijasalaatista, tom yum koongista ja paistetusta riisistä. Maksuvaiheessa huomasimme, että käteiset olivat jääneet lähes kaikki hotellille ja korttikaan ei käynyt. Antti sitten kipaisi läheiselle automaatille ja samalla saimme hieman lisäkassaa viimeiselle päivälle. Menimme heti tärväämään käteisiämme läheiselle jäätelökioskille, sillä mango- ym. pehmikset näyttivät niin houkutteleville ja sitä olivatkin!

Yö oli melko mielenkiintoinen, sillä hotelliimme (jonka ehkä ainoat länkkärit olemme) oli tullut iso joukko nuorehkohja ihmisiä ja sen myötä meteli oli melkoinen sekä käytävillä että uima-altaalla. Saimme kuitenkin jonkun tunnin nukuttua ja aamulla heräsimme siihen, että sähköt katkesivat vähän väliä sytyttäen sänkyä kohti suunnatun varavalon.

Päätimme lähteä tänään ystäväni suosituksesta saaren pohjoispäässä sijaitsevalle Puka Beachille ja riemuitsimme jo etukäteen siitä, että nyt pääsimme kunnon mopotaksin kyytiin. Se jos mikä on aasialaista tunnelmaa! Lähtöämme kuitenkin varjosti sadepilvi, joka heitti muutaman pisaran ja lykkäsi lähtöämme hieman, sillä halusimme ensin varmistaa, ettei kohdalle osu mikään rankkasade.

Mopotaksi oli juuri niin hauskaa kun arvelimmekin ja samalla näimme hyvin saarta. Saarella on paljon enemmän paikallisasutusta kuin oletin ennakkoon. Puka Beach oli kivan hippitunnelmainen ja kello kymmenen aikoihin vielä melkein autio. Kuljimme simpukkaisen rantahietikon poikki rannan toiseen päähän ja asettauduimme vehreiden rinteiden varjoon lukemaan taas kirjojamme. Aallot olivat sen verran suuret ja ranta silmämääräisesti äkkisyvä, että uiminen ei houkutellut tällaista pelkuria.

Pikku hiljaa rannalle alkoi tulla sekä maitse että veneillä porukkaa ja kun lähdimme muutaman tunnin päästä, oli rannalla jo vilkkaampi meininki. Onneksi saimme kuitenkin kokea rauhallista tunnelmaa ennen päiväretkeläisiä!

Puka Beachin jälkeen päätimme mennä vielä iltapäiväksi istumaan palmun varjoon kotirannallemme White Beachille. Nälkä pääsi tässä vaiheessa yllättämään ja kävin kipaisemassa meille pikaruokaeväitä rantapiknikiä varten. Ruokaa sai odottaa loputtomalta tuntuneen ajan, mutta lopulta meillä oli vähän kanaa ja ranskalaisia sekä ihanat kylmät jääteet rantapyyhkeiden päällä. Tämäkin oli varsin onnistunut piknik!

Päivä White Beachilla

Ensimmäinen päivä Boracaylla sisälsi juuri sitä, mitä lähdettiin hakemaankin: rentoa rantaelämää, kirjojen lukemista ja syömistä ja juomista. White Beach on saaren pääranta ja hotellimme sijaitsee aika lailla sen sydämessä, eli lähellä kaikkea kuhinaa. Onneksi rauhallisempaa menoa löytyy kävelemällä rantaa etelään päin.

Otimme koko päiväksi rantatuolit ja lähinnä luimme kirjoja ja kävimme välillä uimassa. Vesi on ihanan kirkasta ja turkoosia ja ranta suhteellisen tyyni, joten uiminen on täällä varsin miellyttävää. Tosin olen sen verran vilukissa, että vaikka vesi on lämmintä, tuntuu se kuumaa ihoa vasten viileältä. Rannalla on paljon kaupustelijoita, mutta aika hyvin viesti menee perille yhdellä ei-kiitoksella.

Aurinko laskee illalla kuuden aikaan, joten lähdimme liikenteeseen hieman ennen sitä ja ehdimme näkemään hiekkaisen rantakadun raukeassa myöhäisen iltapäivän valossa. Tämä on sitä todellista lomatunnelmaa! Palmut muodostavat hienon katoksen kadun ylle.

Koska hotellimme aamupala koostuu lähinnä paikallisista ruuista, pääsimme tutustumaan filippiiniläisiin herkkuihin jo heti aamusta. Herkku lienee hieman väärä sana, sillä possunihrakastiketta mättäessäni meinasi nousta pala kurkkuun. Edes tuoreita hedelmiä ei ollut tarjolla, joten aamupala jäi osaltamme vähän heikoksi suoritukseksi. Hassua muuten, että aamupalaravintolassa on kylttejä, joiden mukaan ruokaa ei saa jättää yhtään tähteeksi, tai joutuu maksamaan tuplahinnan! Pakko oli sitten piilotella niitä syömättä jääneitä ihrapaloja, yöks!

Odotuksemme filippiiniläisen ruuan suhteen eivät olleet kovin korkealla aikaisemminkaan, sillä olin lukenut sen olevan korkeintaan ihan ok, jos hyvin käy. Mausteita ei käytetä jne. Olen kova aasialaisen ruuan ystävä, mutta täällä olemme päättäneet suosiolla syödä sitä mikä milloinkin näyttää parhaimmalta. Eilen istuimme auringonlaskun aikaan rantaravintolassa varpaat hiekassa ja tilasimme hampurilaiset. Tänään tarkoituksena olisi syödä thairuokaa.

Illallisen ja upean auringonlaskun jälkeen suuntasimme rauhalliseen rantabaariin, joka oli levitellyt säkkituoleja pitkin rantahietikkoa. Tilasimme muutamat drinkit ja nautimme pehmeän lämpimästä merituulesta ja lamppuja ja lyhtyjä lukuunottamatta pidemästä biitsistä. Juuri tällaista lomalla kuuluukin olla!

Matka Boracayn saarelle

Saavuimme tänään myöhään illalla Boracaylle. Filippiinien pääturistisaari Boracay valikoitui rantapaikaksemme suhteellisen lyhyen lentomatkan ja valkohiekkaisen biitsin takia. Oli lentoaika mikä tahansa, niin kovin helpolla emme saarelle kuitenkaan päässeet. Matka sisälsi taksin, kaksi eri lentoa, bussimatkan, laivamatkan ja lopuksi vielä lyhyen automatkan. Tyypillistä!

Lähdimme Hongkongin hotellistamme aamulla aikaisin, jotta lentokentällä ei tarvitsisi panikoida mahdollisissa jonoissa. Taksikuskimme, vanha mies, joka yllättäen puhui jonkin verran englantia, jutteli meille niitä näitä koko matkan – ja lentokentällä keksi tekosyyn, miksi taksikyyti oli mittarin lukemaa reilusti kalliimpi! Emme jaksaneet alkaa säätämään jo heti aamusta, joten maksoimme ja olimme vain tyytyväisiä, että pääsimme nopeasti ja helposti kentälle.

Kentällä kaikki sujui mainiosti, jonoja ei ollut kovin paljoa ja pääsimme koneeseen ajallaan. Itse kone jumitti kylläkin ylimääräisen puolituntisen ennen lähtöä ja saavuimme Manilaan hieman myöhässä. Vaihtoaikamme oli suht ruhtinaallinen 2h40min eikä siihen kuulunut terminaalin vaihtoa, joten olimme ihan levollisin mielin. Varsinkin, kun passintarkastus ja terveystietolomakkeen jättäminen kestivät vain hujauksen. Jopa laukut saapuivat lyhyen odottelun jälkeen ja saimme ne jätettyä lähtöselvitykseen ilman sen suurempia jonottamisia. Vastoin aikaisemmin kuulemaamme, lentokenttämaksua ei maksettu ainakaan Manilassa.

Yllättäen kentällä oli myös toimiva ja ilmainen netti. Siis mitä ihmettä, Manilan kenttähän on paljon mainettansa parempi! Mutta sitten menimme omalle portillemme odottamaan Boracayn lentoamme, joka oli joku viikko aikaisemmin vaihdettu lentoyhtiön toimesta Kalibon kentälle läheisen Caticlanin sijaan. Ensinnäkin porttialue oli puolittainen kaaos, jossa oli ihan liian paljon ihmisiä ihan liian pienessä tilassa. Monitoreista ei ottanut mitään selkoa ja lentojen portit ilmoitettiin pahvikyltein. Kyllä, pahvikyltein tai muutoin paperilappusin! Yritimme kuunnella kuulutuksia, mutta niistä oli vaikea saada mitään selkoa.

Vähitellen meille selvisi, että Cebu Pacificin kaksi aikaisempaa samalle seudulle menevää lentoa olivat vielä maissa ja meidänkin lento tulisi Manilan kentän ruuhkan takia myöhästymään. Ensin tietoon tuli 40min myöhästyminen, mutta myöhemmin Antti bongasi eräältä tiskiltä paperilapun, jossa uusi lähtöaika oli jopa kaksi tuntia alkuperäistä myöhempi. Kävimme kyselemässä koneen tilannetta, mutta mitään kovin selkeitä vastauksia kenelläkään ei ollut antaa.

Yhtäkkiä eräälle ovelle ilmestyi paperilappu, jossa luki lentomme numero. Pääsimmekin yllättäen koneeseen, joka oli tietenkin ilmojen traktori ATR. Meitä oli jopa parisenkymmentä, joten emme saaneet edes pientä konetta täytettyä. Lopulta jouduimme kuitenkin jonottamaan lähtölupaa vielä reilun tunnin koneessa istuen ja aloimme jo olla tulisilla hiilillä jatkokyytimme suhteen.

Kone oli kaiken kaikkiaan kaksi tuntia myöhässä ja voi että kiitin onneani, että olin ostanut meille transferin etukäteen. Itse Kalibon kenttä on niin pieni kuin mahdollista, eikä mihinkään ylimääräiseen säätämiseen olisi ollut energiaa. Laukut tulivat supernopeasti ja olin jo sitä ennen bongannut nimeni yhdestä kyltistä ja saimme ohjeet kyytiä varten.

Matkasimme bussilla 70km matkan satamaan ja ajoaika oli parisen tuntia, sillä tie on mutkainen ja mäkinen. Satamassa olimme ihan ulallamme, olihan pimeää ja olimme väsyneitä. Meitä oltiin kuitenkin vastassa kyydin järjestäneen My Boracay Guiden toimesta ja käytännössä meidät kuljetettiin kädestä pitäen eri paikkoihin ja lopulta veneeseen. Itse venematka on todella lyhyt, mutta siinäkin ehti jo saada kunnon Aasia-lomafiiliksen, kun pimeän meren ympäröimänä ja pehmeän lämpimän tuulen saattelemana saavuttiin Boracayn puulaituriin.

Myös Boracaylla meitä oltiin heti vastassa ja meidät vietiin autolla hotellille. Kertakaikkisen hyvä diili, vaikka tulikin ehkä jonkun euron kalliimmaksi kuin jos olisi järkännyt jokaisen pätkän itse. Jos en olisi varannut kyytiä etukäteen, itkisimme ehkä vieläkin jossain Kalibon kentällä. Sen sijaan ehdimme jo pyörähtämään rantakadulla ja saamaan varpaat hiekkaiseksi!