IGTravelThursday / Rantaelämää Boracaylla

Jos mietitään sanaa loma, tulee minulle väistämättä ensimmäisenä mieleen valkea hiekka, turkoosi meri ja huojuvat palmut. Se, ettei ole kiire mihinkään vaan on aikaa lukea vaikka hyvää kirjaa. Tai vielä parempaa, ei ole kertakaikkiaan mitään tekemistä. Silti täytän lomani yleensä matkoilla, joissa liikutaan paikasta toiseen tai nähdään, tehdään ja koetaan jotain jatkuvalla syötöllä. Se johtuu varmasti siitä, että loma-ajat ovat varsin lyhyet, eikä useiden päivien pelkkään oleskeluun ole yleensä aikaa. Harmi.

Boracay1

Boracay4

Kun varasimme Hongkongin lennot reiluksi viikoksi, ei meillä ollut mitään sen kummempia suunnitelmia. Saimme kuitenkin idean käväistä samalla jossain rantalomalla ja paikaksi valikoitui yksi Filippiinien ykköslomasaarista, Boracay. Ja lomafiilistä toden totta saimmekin ja kolme täyttä päivää, mitkä saarella vietimme, koostuivat vain kolmesta eri rannasta, lepäilystä ja kirjojen lukemisesta palmun alla, rantakadun raukeista auringonlaskuista ja säkkituolibaarista. Täydellistä rentoutumista, todellista lomaa.

Boracay2

Boracay3

IGTravelThursday on kerran kuussa tapahtuva Instagram-kampanja, jossa tägätään omia matkailuaiheisia kuvia tunnisteella #IGTravelThursday. Näin saadaan kivoja matkailuaiheisia vinkkejä kiertoon kuvien muodossa. Kampanjan järjestäjiä ovat Destination Unknown SatuKaukokaipuun Nella ja Wanderlust Expert Veera Bianca. Oma Instagram-profiilini löytyy @auringonalla.

26 vastausta artikkeliin “IGTravelThursday / Rantaelämää Boracaylla

  1. Sama vika, ”tyhjiä” lomapäiviä tulee harvoin suunniteltua (tai toteutettua).
    Juhannuksesi varattiin Mallorcan reissu, 5 päivää, 2 päivää Palmassa ja 3 päivää teoriassa rantakohteessa (Alcudian lähellä), mutta saa nyt sitten nähdä mitä ehkä sitten kuitenkin keksitään myös noihin 3 päivään!

    1. Oi, Alcudian seudulla onkin näkemieni kuvien mukaan todella kauniita rantoja! Tyhjiä lomapäiviä olisi tosiaan välillä kiva olla 🙂

  2. Oih, näyttää niin rennolta! Se on tosiaan aika vaikeaa välillä vain pysähtyä paikalleen. Syyllistyn liian usein siihen, että ahtaan reissut täyteen ohjelmaa, jolloin paikkoja on kyllä nähty, mutta rentouduttua on tullut aivan liian vähän.

    1. Niinpä, pitäisi melkein joskus mennä paikkaan, missä ei ole mitään nähtävää. Ehkä Boracay jossain mielessä olikin sellainen, siellä kun on ”vain” kauniita rantoja, mutkikkaita pikkuteitä ja vehreää luontoa 🙂

  3. Mä oon lomalla ollessani tosi huono makaamaan paikoillani . Ehkä mä päivän kestäisin, mutta sit pitäis jo keksiä jotain tekemistä…
    Kotona sen sijaan on helpompi pitää rokulipäiviä. Pakko kyllä myöntää että noi turkoosit vedet on silti aika houkuttelevia. 🙂

    1. Paikoillaanhan ei tietenkään tarvitse maata, se on hieman hassu käsitys ihmisillä 🙂 Meillä meni päivät kivasti kävellessä, uidessa ja kirjoja lukiessa palmun alla istuen. Kerran kyllä oltiin parituntinen aurinkotuoleilla, että kyllä sitä makoiluakin tuli sen verran harrastettua 🙂

    1. Täällä podetaan yleistä matkakuumetta, vaikka seuraavaan reissuun ei ole enää kuin reilu kuukausi! Odottavan aika 🙂

  4. Aikamoisia paratiisimaisemia! Kelpaisi. 🙂 Mä en oikein ole rantalomaihminen, mutta snorklaaminen ja uiminen ovat silti mieleeni (auringossa oleskelu muuten ei niinkään). Ei lomalla tarvitse aina kierrellä niin sanottuja nähtävyyksiä, vaan juurikin sellainen rento kuljeskelu paikasta toiseen ja ihan vain oleilu (jos siihen kykenee 🙂 ) ovat juuri hyvä tapa viettää aikaa ja rentoutua.

    1. Snorklaus ja uiminenhan ovat rantalomaa perinteisimmillään 🙂 Mäkään en pysty oleskelemaan auringossa kovin pitkiä aikoja, sillä palan hyvin helposti. Onneksi lyhyet kävelyt onnistuu, kunhan välttää keskipäivää ja on silloin visusti varjossa 🙂

    1. Kiitos, minäpäs käyn tykkäilemässä (omalla blogillanikin on Facebook-sivu) 🙂 Minä kyllä äänestäisin lomamatkan puolesta, mutta tietty astianpesukone on todella tärkeä, ainakin jos inhoaa tiskaamista kuten minä!

  5. Ah, mitä paratiisikuvia! ❤ Tää valkoisen hiekan ja turkoosin meriveden kombo kelpais nyt kyllä ihan vaikka heti! Kiitti tästä haavematkasta. 🙂

    1. Haavematkoja pitää kyllä tehdä melkein päivittäin 🙂 Kävin muuten viime viikonloppuna lukemassa teidän US Road Trip -reissujuttuja, niin sai matkakuumeen hyvin nousemaan kesäkuuta varten 😉

  6. Paratiisilta näyttää! Tykästyin itse nyt joulukuussa Filppareiden Palawanin saareen. No, samoilla aineksilla sielläkin mennään kuin näissä kuvissa, joissa muuten ihanasti näkyy loma 😀

    1. Palawan oli meilläkin yhtenä vaihtoehtona, mutta sitten lennot/vaihdot menivät paremmin tuonne. Mutta ihania kuvia sulla oli sieltä, katselin niitä instassa! 🙂

  7. Kolme päivää on musta aika passeli pelkän rantaloman kestoksi. Pidemmällä alkaisin pitkästyä ja kaivata tekemistä, lyhyemmällä ei ehdi kunnolla rentoutua. Ihanalta näyttää!

    1. Se on kyllä aika ideaali! Ja silloinkin on hyvä, jos on eri paikkoja mihin mennä joka päivä. Saa aina kokea kuitenkin jossain määrin jotain uutta, vaikka päivän tahti olisikin tavallista verkkaisempi 🙂

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: