Minun materialistinen maailmani

Matkablogeissa on jo tovin kiertänyt Pako Arjesta Jerryn aloittama rennon materialistinen haaste suosikkibrändien esittelemisestä (tuotteiden ja tuotemerkkien oikeastaan, mutta ei nyt aleta jauhamaan brändin käsitteestä). Minä sain haasteen ihanalta Ullalta, jonka material worldiin on aina hauska tutustua. Kuten myös muiden! Sillä vaikka pidän itseäni melko brändiuskottomana ihmisenä yleisesti ottaen, niin tykkään kyllä katsella niin mainoksiaJatka lukemista ”Minun materialistinen maailmani”

IGTravelThursday / Rantaelämää Boracaylla

Jos mietitään sanaa loma, tulee minulle väistämättä ensimmäisenä mieleen valkea hiekka, turkoosi meri ja huojuvat palmut. Se, ettei ole kiire mihinkään vaan on aikaa lukea vaikka hyvää kirjaa. Tai vielä parempaa, ei ole kertakaikkiaan mitään tekemistä. Silti täytän lomani yleensä matkoilla, joissa liikutaan paikasta toiseen tai nähdään, tehdään ja koetaan jotain jatkuvalla syötöllä. Se johtuuJatka lukemista ”IGTravelThursday / Rantaelämää Boracaylla”

Hongkong pikakelauksena

Palasimme Aasian matkaltamme kaksi viikkoa sitten, mutta en ole saanut aikaiseksi kuin yhden postauksen aiheeseen liittyen. Se ei johdu kuitenkaan siitä, etteikö reissumme olisi ollut mitä ihanin! Jotenkin minun on ollut vaikea tarttua mihinkään yksittäiseen asiaan, jos ei oteta lukuun lentovinkkejä Filippiineille. Tykkäsin Hongkongista ihan älyttömästi ja Boracaylla taas oli juuri sellainen lomafiilis kuin toivoimmekin.Jatka lukemista ”Hongkong pikakelauksena”

Kiitoksia Italia…

…nimittäin ylimääräisestä laskusta! Sakkolapusta, jos tarkennetaan. Ja jos itse sakko ei ollutkaan kovin suuri, niin autovuokraamon käsittelymaksu olikin sitten siihen nähden sitten melkein puolet lisää. Ilahduttavaa! Saimme viime vuoden lopulla kirjeen Italiasta. Vaikka kuinka olimme silmät kovana kyttäilleet Pohjois-Italian road tripillä liikenteenrajoituskylttejä, olimme kuitenkin ensimmäisen päivän huumassa Bellagiossa huristelleet autollamme kielletyllä alueella. Kirje oli autovuokraamolta,Jatka lukemista ”Kiitoksia Italia…”

Lennot Filippiineille ja takaisin

Kirjoittelen tämän postauksen heti tuoreeltaan saavuttuamme takaisin kotiin. Sinällään lentäminen Filippiineille tapahtuu ihan samalla tavalla kuin minne tahansa muualle, mutta toisaalta joistakin vinkeistä saattaa olla hyötyä lomaa suunnitellessa. Meillä Filippiinit valikoitui osaksi Aasian lomaamme muutaman kriteerin perusteella: 1) meillä oli jo lennot Hongkongiin, emmekä halunneet viettää siellä koko aikaa, 2) halusimme kaupungin rinnalle rennon rantakohteen,Jatka lukemista ”Lennot Filippiineille ja takaisin”

Hongkong, sateinen ja kaunis

Kirjoittelin eilen skeptisenä Filippiineiltä, että lennot tuskin olisivat ajallaan ja että laukut eivät ainakaan vaihtaisi konetta Manilassa. Lopputulos: lento lähti Caticlanilta etuajassa (sen lisäksi, että lennon lähtöaika oli virallisestikin aikaistunut 20 minuutilla ilman, että meillä oli siitä mitään hajua) ja laukut saapuivat kuin saapuivatkin Hongkongin kentälle ilman, että siirsimme niitä itse Manilassa. Näin ollen neljänJatka lukemista ”Hongkong, sateinen ja kaunis”

Lähtöfiilikset Caticlanilta

Alkuperäiseen matkasuunnitelmaamme kuului lentäminen Caticlanin lentokentältä, joka on Boracayn saaren läheisin kenttä ja jolta on vain lyhyt kävelymatka venesatamaan. Kolmisen viikkoa ennen lähtöämme lentoyhtio muutti menolentomme Kalibon kentälle, joka on suurempi ja sijaistee 70km päässä satamasta. Paluulentomme pysyi kuitenkin Caticlanilla ja hyvä niin, sillä saimme nukkua ruhtinaalliseen kello seitsemään asti. Nyt siis olemme Caticlanin kentälläJatka lukemista ”Lähtöfiilikset Caticlanilta”

Kaksi päivää, kaksi rantaa

Täällä Boracaylla elämä keskittyy lomailuun ja rantaan, mikä sopii vallan mainiosti meille. Olemme nyt olleet täällä kolme kokonaista päivää ja joka päivä olemme nähneet uuden rannat. Huomenna suuntaamme takaisin Hongkongiin ja tämä reissu alkaa vedellä viimeisiään. Olisin voinut lomailla täällä vähän pidempäänkin, vaikka kolme päivää rantaelämää on sekin jo tehnyt tehtävänsä ja hiekka alkaa tullaJatka lukemista ”Kaksi päivää, kaksi rantaa”

Päivä White Beachilla

Ensimmäinen päivä Boracaylla sisälsi juuri sitä, mitä lähdettiin hakemaankin: rentoa rantaelämää, kirjojen lukemista ja syömistä ja juomista. White Beach on saaren pääranta ja hotellimme sijaitsee aika lailla sen sydämessä, eli lähellä kaikkea kuhinaa. Onneksi rauhallisempaa menoa löytyy kävelemällä rantaa etelään päin. Otimme koko päiväksi rantatuolit ja lähinnä luimme kirjoja ja kävimme välillä uimassa. Vesi onJatka lukemista ”Päivä White Beachilla”

Matka Boracayn saarelle

Saavuimme tänään myöhään illalla Boracaylle. Filippiinien pääturistisaari Boracay valikoitui rantapaikaksemme suhteellisen lyhyen lentomatkan ja valkohiekkaisen biitsin takia. Oli lentoaika mikä tahansa, niin kovin helpolla emme saarelle kuitenkaan päässeet. Matka sisälsi taksin, kaksi eri lentoa, bussimatkan, laivamatkan ja lopuksi vielä lyhyen automatkan. Tyypillistä! Lähdimme Hongkongin hotellistamme aamulla aikaisin, jotta lentokentällä ei tarvitsisi panikoida mahdollisissa jonoissa. Taksikuskimme,Jatka lukemista ”Matka Boracayn saarelle”