Veronan kaunein puutarha

Verona on ollut minulle aina lentokenttäkaupunki. Vaikka en ollut käynyt siellä koskaan aikaisemmin, tuli kaupungista ensimmäisenä mieleen lentokenttä Garda-järvelle matkustettaessa. Meni tovi jos toinenkin, ennen kuin muistin Romeon ja Julian. Silti oletin, että kyseessä on oikeasti ruma ja harmaa kaupunki, tuskin maailman kuuluisinta rakkaustarinaa on oikeasti kirjoitettu tapahtuvaksi siellä. Näistä fiiliksistä lähdettiin liikkeelle ja yöpymispaikkammeJatka lukemista ”Veronan kaunein puutarha”

Garda-järven uimarannat ja Malcesine

Lähdimme laskeutumaan takaisin alaspäin Garda-järven pohjoisosasta, kauniista Rivasta. Matkan ensimmäinen etappi oli Malcesine, jossa kuuleman mukaan oli köysirata, jolla pääsisi ihailemaan Gardan maisemia yläilmoista. Köysirata-asema löytyikin helposti kylttien perusteella, saimme auton sen parkkihalliin ja lähdimme tutkimaan lippujen hintoja. En enää muista paljonko lippu ensimmäiselle yläasemalle olisi maksanut (asemia oli kai useampiakin), mutta lipun hinta tuntuiJatka lukemista ”Garda-järven uimarannat ja Malcesine”

Riva, Gardan suuri pikkukaupunki

Garda-järven ympärillä olevat kylät ja kaupungit eivät ole kooltaan kovin suuria. Järven pohjoispäässä sijaitseva Riva on yksi suurimmista ja siellä on noin 15 000 asukasta. Turisteja sen sijaan on ainakin kesäaikaan paljon, joten Riva on suhteellisen vilkas paikka. Kadut ovat hieman kaupunkimaisempia kuin pienemmissä paikoissa, mutta välimatkat ovat lyhyet eikä haittaa, vaikka saisit auton parkkiinJatka lukemista ”Riva, Gardan suuri pikkukaupunki”

Gardan kierroksella: Limone ja Salò

Vähän on taas tullut väliä Italian reissun postauksissa, mutta jatketaan sieltä minne jäätiin eli Gardalle! Ihana Sirmione oli siis ensimmäinen etappimme Garda-järvellä ja sieltä matka jatkui kohti järven ehkä tunnetuinta matkakohdetta, Rivan kaupunkia. Matkalla nautittiin tietenkin upeista maisemista, joita olisi halunnut pysähtyä kuvaamaan vähän väliä. Gardalla ei kuitenkaan ole samalla tavalla pysähdyspaikkoja tien poskessa kutenJatka lukemista ”Gardan kierroksella: Limone ja Salò”

IGTravelThursday / Kesätavoite: kotikaupunki

Päätin kesän alussa kiinnittää tänä kesänä erityishuomiota kotikaupunkiini. Nauttia sen tarjoamista mahdollisuuksista ja iloita jokaisesta kesän hetkestä. Innoissani raahasin kotiin jopa Oulu-esitteen, päättäen tutustua ensin siihen ja lukea kaikki viralliset Oulu-vinkit ennen omia kotikaupunkituristiseikkailujani. No miten sitten kävi, saavutinko tavoitteeni? Kyllä ja ei. Alkukesä oli niin uskomattoman kylmää, että lamaannuin täysin. Yhden Nallikarin täyteisen päivänJatka lukemista ”IGTravelThursday / Kesätavoite: kotikaupunki”

Canon SELPHY -arvonnan voittaja!

Hiphei, syyskuu starttasi tänään ja vaikka sekä arki että syyskuu astui elämääni kerralla, on fiilis jotenkin innostunut. Häät meni loistavasti ja yritän joka päivä sisäistää olevani nykyään rouva. Ehkä sillä ei ole arkielämän kannalta mitään merkitystä, mutta ainakin se voi pienentää hämmennyksen määrää, kun ihmiset kysyvät mitä tuoreelle rouvalle kuuluu. Minähän se. Mutta asiaan! KutenJatka lukemista ”Canon SELPHY -arvonnan voittaja!”

IGTravelThursday / Häämatkagarderobi

Yhdet häät juhlittu ja tätä blogia kirjoittelee tästä lähtien rouva. Olon luulisi tuntuvan jotenkin aikuisemmalta, mutta ei. Jatkan siis samaan malliin. Toiset häämme, tai ennemminkin puutarhajuhlat eli hääbileet, ovat tulevana lauantaina, joten ihan kokonaan häähumu ei ole vielä ohi. Häämatka alkaa sen sijaan jo kihelmöidä mielessä ja Singaporen ruokatarjonnan ja Balin rantojen lisäksi mielessä pyörii häämatkavaatetus.Jatka lukemista ”IGTravelThursday / Häämatkagarderobi”

IGTravelThursday / Lempikuvia New Yorkista

Häät ovat ylihuomenna, iiks! Valmistelut ovat niin pitkälti valmiit, kun ne voivat tähän mennessä olla, joten ei paniikkia. Pidättäydyn silti tämän torstain hyvin tiivistetyssä tekstissä ja annan kuvien puhua! Tässä on mun lempikuvia New Yorkista. Olen käyttänyt näitä myös askarrellessani työhuoneeseemme sopivan modernin himmelin, joka kannattaa kurkata, sillä kyseiseen postaukseen kommentoimalla voi osallistua Canon SELPHYJatka lukemista ”IGTravelThursday / Lempikuvia New Yorkista”

Instagram-kuvat esille: New York -himmeli

Instagram-kuvat ovat olleet viime vuosina se juttu. Oman hitaan Instagram-syttymiseni jälkeen olen suorastaan rakastunut tuohon sovellukseen, sillä sen avulla on helppo jakaa pieniä juttuja ja suuria tunteita. Ja tietenkin tykkään päivittäin katsella muiden upeita kuvia, niin kotimaasta kuin ulkomailta. Koskaan en ole kuitenkaan tehnyt Instagram-kuvistani perinteisiä paperiversioita, vaikka se on käynyt useasti mielessäni, haluaisinhan saadaJatka lukemista ”Instagram-kuvat esille: New York -himmeli”

IGTravelThursday / Turistina Kuopiossa

Minulta tiedusteltiin alkukesästä Suomen parhaimpia matkakohteita ja listallani oli luonnollisestikin Hailuoto ja uusittu Nallikarin uimaranta, mutta yhdeksi kivaksi kesäkohteeksi nostin Kuopion. Olen syntynyt Kuopiossa ja asunut siellä muutaman vuoden, jonka jälkeen muutimme naapuriin Siilinjärvelle ja asuin siellä siihen asti, kunnes muutin Ouluun opiskelemaan 12 vuotta sitten. Kuopio on siis minulle sekä tuttu että tuntematon kaupunki.Jatka lukemista ”IGTravelThursday / Turistina Kuopiossa”