Tätä on odotettu neljä kuukautta. Tai kaksitoista, jos mietitään sitä, että kaipuu Nykiin alkaa yleensä siitä, kun astuu paluukoneeseen. Eikä asiaa auta yhtään se, että kaupungista jää aina jotain näkemättä, joku ruoka syömättä ja joku fiilis kokematta. Sillä New York on valtava kokoelma erilaisia tunnelmia, joiden välillä pitää vaan kylmän viileästi tehdä päätöksiä. Onneksi muutamassaJatka lukemista ”Tukka hyvin, navi ohjelmoitu ja ESTA tehty: valmis syyslomaan!”
Kirjoittaja-arkisto:Heidi
Nallikarin satumainen syystunnelma
Olen viime päivinä postannut ehkä kyllästymiseen asti Instagram-kuvia sinisen ja vaaleanpunaisen utuisesta Nallikarista, mutta silläkin uhalla lätkäisen nämä kännykkäkuvat myös tänne blogiin. Usvainen ilta, kaunis auringonlasku ja syksyinen, autio biitsi. Ihan kuin jostain elokuvasta! Onnea on tällaiset täydelliset hetket!
Budjettimatkailua ja miten kartuttaa matkakassaa
Lokakuun Instagram Travel Thursdaylla ei ole erityistä teemaa, ja koska en ole ihan lähiaikoina käynyt missään reissussa, niin ajattelin ottaa aiheeksi rahan. Voin heti alkuun todeta, että otsikon ”budjettimatkailua” ei tarkoita tässä sanan varsinaista merkitystä, sillä tavoitteenamme ei ole elää matkoilla niin edullisesti kuin mahdollista. Mutta kyllä meillä ehdottomasti on budjetti, ja usein saamme tehdäJatka lukemista ”Budjettimatkailua ja miten kartuttaa matkakassaa”
Budapest, loistava viikonloppukohde!
Olin tasan vuosi sitten Budapestissa, mutta huomasin juuri, että en ole kirjoittanut kuin yhden postauksen kaupungista, vaikka se teki minuun vaikutuksen. Lähdin Budapestiin odotuksella, että siellä on edullista, täyteläistä ruokaa, vanhoja rakennuksia, kulttuuria ja kylpylöitä. Ja olihan niitä kaikkia, mutta oli myös muuta: trendikkäitä mutta viihtyisiä rauniobaareja, viehättäviä katuja ja pieniä ravintoloita ihan joka kulmalla,Jatka lukemista ”Budapest, loistava viikonloppukohde!”
Kolme reissua suunnittelun alla
Kuuden viikon päästä (jos olen pysynyt laskuissa mukana) on syysloma ja meille se tietää New Yorkin matkaa. Oi onnea! Olemme ensin muutaman päivän kaupungissa ja tarkoituksena on käydä ainakin Smorgasburgissa ja samalla kierrellä lempikulmia Park Slopessa ja Williamsburgissa, nähdä vihdoin Vapaudenpatsas hieman lähempää Staten Island Ferryltä käsin (jotain mitä emme jostain syystä ole koskaan saaneetJatka lukemista ”Kolme reissua suunnittelun alla”
Ruokamuistoja matkan varrelta
Todella tylsä otsikko, mutta en halunnut arvottaa eri herkkuruokia keskenään tyyliin 10 parasta tai mitään muuta. Sillä on todella hankala verrata toisiinsa täydellistä italialaista pizzaa, tuntikausia hautuneita bbq-ribsejä tai thaimaalaista paistettua riisiä. Ruoka on kaikilla matkoillamme tärkeässä roolissa ja syömme lähes poikkeuksetta ulkona, pieniä välipaloja tai take away -sushia lukuunottamatta. Pidämme katukeittiöistä, food truckeista jaJatka lukemista ”Ruokamuistoja matkan varrelta”
Friedrichshain ja muut Berliinin parhaat kaupunginosat
Berliinissä voi viettää monenlaisia lomia. On itää ja länttä, rappiota ja kauniita bulevardeja. Kirpputoreja ja tavarataloja. Graffitien peittämää betonia ja kiiltävää lasia. Urbaania viidakkoa ja vehreitä puistoja. Jokaiselle siis jotakin. Meidän hotellimme sijaitsi Friedrichshainissa ja ihan tarkoituksella. Tällä lomalla oli tavoitteena lähinnä hengailla, ja kyseinen alue on yksi niistä parhaista. Lisäksi kävimme lukuisia kertoja PrenzlauerJatka lukemista ”Friedrichshain ja muut Berliinin parhaat kaupunginosat”
Kirpputorikierros Berliinissä
Sunnuntai on Berliinissä kirpparipäivä, joten mekin päätimme tehdä pienen kierroksen. Aloitimme lähikulmiltamme Friedrichshainista syömällä ensin ihanaa aamupalaa Silo Cafessa, joka sijaitsi sopivasti Boxhagener Platzin vieressä. Pääsimme kurvaamaan aamupalalta suoraan kirpputoritunnelmaan, kun puistoaukion viimeistekin kojut alkoivat rakentua. Boxhagener Platzin kirpputori ei ole mikään suuren suuri, mutta sieltä löytyi paljon mielenkiintoisia, vanhoja tavaroita, ja esimerkiksi myytävillä olevistaJatka lukemista ”Kirpputorikierros Berliinissä”
Kesän parhaat
Kesä ei ole onneksi vielä ohi, mutta kun Instaa selaa, voi helposti nähdä jo lukuisia lempihetkiä kuluvasta kesästä. Berliinin-loman parhaita paloja on tiedossa myöhemmin, joten listalle pääsi vain pari juttua, kun taas loput parhaat hetket ovat lähinnä kotikaupungista. Ja Savosta, tietenkin. Se, kun kaupunkiloma muuttui rantalomaksi. Yllättävät tilanteet saattavat joskus olla niitä parhaita. Me lähdimmeJatka lukemista ”Kesän parhaat”
Haubentaucherin rantafiilikset, keskellä kaupunkia!
Nämä ihanat hellepäivät muistuttavat minua kesäkuun lomapäivistä Berliinissä. Silloin viilennystä etsittiin sekä puistoista että uima-altaan ääreltä. Tosin sinne päädyttiin ihan sattumalta. Erilainen juhannus, ja ihan huippu sellainen! Lähdimme Berliiniin juhannusaattona, ja se tarkoitti myös sitä, että jos viettäisimme juhannusta, niin tekisimme sen paikalliseen tyyliin. Saapuminen aamulla aikaisin ja useamman tunnin palloilu 34 asteen helteessä ennenJatka lukemista ”Haubentaucherin rantafiilikset, keskellä kaupunkia!”