Kesän parhaat

Kesä ei ole onneksi vielä ohi, mutta kun Instaa selaa, voi helposti nähdä jo lukuisia lempihetkiä kuluvasta kesästä. Berliinin-loman parhaita paloja on tiedossa myöhemmin, joten listalle pääsi vain pari juttua, kun taas loput parhaat hetket ovat lähinnä kotikaupungista. Ja Savosta, tietenkin.

Elokuu1

Se, kun kaupunkiloma muuttui rantalomaksi. Yllättävät tilanteet saattavat joskus olla niitä parhaita. Me lähdimme Berliiniin viettämään kaupunkijuhannusta, ja lopulta päädyimme sitten tietämättämme Haubentaucherin allasbileisiin. Harmi, että bikinit jäi kotiin.

Elokuu2

Berliinin aamupalat. Tarvitseeko tätä edes perustella? Aamuhetket on monesti parhaita, maassa kuin maassa. Berliinissä erityisesti aamupalojen johdosta.

Elokuu3

Tuparit. Tämän kesän paras paikka on tietenkin ollut oma, uusi koti. Kevään ja kesän mittaan tehtyjen pienten pintaremonttien jälkeen olikin aika pitää tuparit, ja tällä kertaa niitä vietettiin hot dog -buffan ja flamingo-teeman kera. Lisäksi kesään on mahtunut useita vieraita ja pienempiä kestejä.

Elokuu4

Jäätelöä Nallikarissa. Aurinkoisina päivinä Nallikari täyttyy ihmisistä ja majakan surffihenkinen vaaleansini hohtaa kauniisti. Rannalta löytyy tätä nykyä myös Minetin jäätelökontti, joten kannattaa kurvata jonoon heti pyörän selästä suoraan. Hubbabubban makuinen jäätelö on ehkä suunnattu lapsille, mutta maistuu näköjään myös joillekin itsensä aikuisiksi mieltäville.

Elokuu8

Lomapäivän haahuilua keskustassa. Epämääräisen haahuilun mahdollistaa vain kesäloma, jota on vielä riittävästi jäljellä. Aamuvarhainen puisto, auringonvalossa kylpevä kirjasto, tunnelmallinen kauppahalli ja kalakeittolounas, kirjan lukemista kahvilassa omenahyveen kera… Ihan mitä sattuu mieli tekemään!

Elokuu6

Iltakävely Pikisaaressa. Tai iltakävelyt missä tahansa. Pikisaaressa töllisteltiin kauniiden rakennusten lisäksi erikoisia kasveja. Kesäillat on ihmisen parasta aikaa.

Elokuu7

Piknik puutarhassa. Ruokabloggaajien perinteinen piknik, uusi paikka. Mikä onkaan parempaa kuin kilistella maanantai-iltana kuohuvaa hyvän ruuan kera? Sanoinko jo jotain niistä kesäilloista?

Elokuu5

Mustikkareissu mökillä. Perinteinen pyrähdys metsässä ja takaisin tulessa täysi sanko. Ainakin, kun äiti ja isä ovat keränneet 3/4 saaliista. Rantasauna ja talviturkin heittäminen, vihdoinkin. Rikkaveden äärellä mieli lepää.

Elokuu9

Qstock. Oulun kesän suurin musiikkitapahtuma, jossa ei olla oltu mukana muutamaan vuoteen. Nyt lähdettiin isolla kaveriporukalla, ja vaikka väkipaljoudessa eksyimme toisistamme, niin hetkittäin vanha jengi oli kasassa kuin opiskeluaikoina konsanaan. Viikonloppu täynnä musiikkia, tanssia, laulamista, hyviä burgereita, chillailua ja pienpanimo-oluita.

Elokuu on ehkä suosikkini kaikista, sillä siinä on ihanaa loppukesän tunnelmaa, mutta vasta pieni häivähdys syksyä. Siksipä on pakko muistuttaa itseä: nauti elokuusta, ala odottamaan New Yorkin matkaa vasta syyskuussa!

NewYork24

Instagram Travel Thursday on aina joka kuukauden ensimmäisenä torstaina vietettävä blogitempaus, johon kuka tahansa voi osallistua. Tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä. IGTT jatkui vuonna 2016 uusien hostien kera: TravelloverRimma+Laura ja Muru Mou.

22 vastausta artikkeliin “Kesän parhaat

  1. Kivan kesäisiä tunnelmia! Instagram on kyllä niin huippu juuri siksi, että sieltä voi aina katsoa, millainen kesä on ollut. Paljon on satanut mutta aika huippuhan tämä on ollut. 🙂

    1. On tosiaan kyllä satanutkin, ihan riittävästi, mikä voisi harmittaa enemmänkin, mutta toisaalta pihamaamme uudet kasvit ovat saaneet kivasti vettä 😉 Instagram auttaa kyllä kivasti muistamaan huippuhetkiä!

    1. Niinpä, kesä tulee joka vuosi, vaikka keväällä saattaa vähän epätoivoiselta tuntuakin 🙂 Ja aina voi selata edellisten kesien kuvia, jos haluaa piristystä!

  2. Ihania kesätunnelmia!!! Ja vitsit, miten sopivaan saumaan sattui tämä postaus: istun juuri junassa matkalla Ouluun, ja ens viikolla suuntana on Berliini! Täytyy poimia sun blogista parhaat Berliini-vinkit vielä ennen matkalle lähtöä.

    1. Oulun kesä onkin nyt parhaimmillaan, kun on mukavan lämmintä ja aurinkoista 🙂 Ja Berliini, ei ole varmasti hassumpaa sielläkään, se kaupunki on ainakin monipuolinen!

  3. Ihana kesä on teillä ollut ❤ Eikä kuvien perusteella lainkaan sateinen 🙂 Täytyy kyllä taas sanoa, että liian monta vuotta on edellisestä Oulun visiitistä. Se on tosi hauska kaupunki. Harmi ettei ole ollut työn puolesta vuosiin vakiovierailuja. Ehkä tilanne korjaantuu tulevaisuudessa 😉

    Berliiniin on taatusti ollut helppo ihastua ja sen verran monessa kohtaa menee sun kanssa maku yksiin, että uskon hurahtavani siihen kunhan sinne pääsen 😀

    PS. onko tuon raparperi-mansikkasoodan ohje jossain napattavissa?

    1. Jep, sadesäällä on pysytelty visusti sisällä 😀 Laitahan viestiä, jos pääset joskus ajan kanssa (työ)reissaamaan Ouluun!

      Berliinissä on kyllä monia plussapuolia, kuten monipuolisuus, edullinen ja hyvä ruoka, rosoisuus ja boheemius, ja jotenkin sellainen kotoinen fiilis, että kukaan ei ainakaan katsoa sua nenänvartta pitkin. Oon viettänyt Berliinissä hyvinkin keskenään erilaisia lomia, kaupunginosista ja matkan luonteesta riippuen.

      Tuo sooda on ihan valmisjuttu Lidlistä, mut lisänä on mintunlehdillä ryyditettyjä jääpaloja, jäädytettyjä mansikoita ja limetin lohkoja. Sopii hyvin juhliin, eikä ole kovin makeaa!

      1. Kiitos ohjeesta! Ja olen ehdottomasti yhteydessä kun taas Ouluun pääsen. Tai eihän sitä tiedä jos satuttais yhtä aikaa johonkin näistä suosikkikaupungeistamme 😉

  4. Samaa mieltä, elokuu on ihana ❤ EI vähiten siksi, että silloin tuntuu nykyään olevan myös kesän parhaat ja lämpimimmät kelit, mutta myös se syksyn häivähdys ja jopa pieni haikeus, mikä kesän loppumiseen liittyy tekee elokuusta yksinkertaisesti ihanan.

    1. Elokuussa on kyllä usein mitä hienoimmat ilmat, ja tykkään myös siitä, kun illat alkavat hivenen pimenemään, mutta kuitenkaan ei ole vielä pimeää yleisesti. Ja haikeus, se kuuluu loppukesään ehdottomasti!

    2. Ainiin, yritin muuten kommentoida blogiisi mm. hääpostausta, mutta jostain syystä ei onnistu, menee aina vain kommentin muokkaustilaan 😦 Aivan ihanat häät joka tapauksessa, jos satut lukemaan tämän! 🙂

  5. Jaahas. Sulla on Oulusta ihanasti kuvia. Mulla ei ole tälle kesälle ilmeisesti vielä yhtään?! Täytynee ryhdistäytyä ja ruveta esittelemään myös kotikaupunkiaan ; – )

    1. Kiitos! Me ollaan oltu harvinaisen paljon kotosalla, siksikin kuvia on kertynyt just täältä. Ensi kesä on toivottavasti sitten reissurikkaampi 🙂

    1. Ihana, ihana kesä! Eikä kalakeittoa voita oikein mikään, miksihän en käy tuolla useammin? Raparperi-mansikkasoodaa löytyy Lidlistä (olen tykästynyt siihen tänä kesänä, juuri tuohon soodaan siis, vai kivennäisvettäköhän on, hiukan makeaa joka tapauksessa mutta ei liian), ja koristelut sitten siihen päälle 🙂

  6. Kivoja hetkiä ja kivoja kuvia niistä. 🙂 Mulla on tältä kesältä ihan ennätysvähän kuvia – ei vain ole tullut kaivettua kännykkää taskusta. Eikä kyllä hirveästi ole tullut mitään tehtyäkään. 😀 Pitää aktivoitua taas syksyn tullen!

    1. Meilläkin oli kieltämättä aikaisempiin kesiin verrattuna vähän vähemmän aktiviteetteja. Mutta jotain näköjään sentään 🙂 Ja kuvinkin tullut ikuistettu. Muuten en kaikkea muistaisikaan 😀

  7. Todellinen kesä! Kesä on aistittavissa niin joka kuvasta (paitsi siitä, missä on pipo, mutta Suomen kesähän on kylmä ja vähäluminen…) Olen viime aikoina nähnyt niin paljon kuvia Nallikarista, että se pitäisi nähdä myös ihan livenä. Kuvassa oleva koppi, mikä lienee, saa paikan näyttämään, kuin olisi jossain ihan muualla kuin Oulussa.

    1. Nallikari on kyllä erityisen kaunis auringonlaskun aikaan, ja tietty ne vaaleansiniset kopit (hengenpelastajan koppi ja ”majakka”) tuo ihan omaa fiilistä! Heh, vaikka olen täysin samaa mieltä Suomen kesästä, niin tuo kuva on New Yorkin syksystä 🙂

    1. Tänä vuonna syksy tuntui tulevan todella aikaisin, ainakin täällä Oulussa. Tuskin enää edes muistan kesää, nyyh! Seuraavaa odotellessa 🙂

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: