Haubentaucherin rantafiilikset, keskellä kaupunkia!

Nämä ihanat hellepäivät muistuttavat minua kesäkuun lomapäivistä Berliinissä. Silloin viilennystä etsittiin sekä puistoista että uima-altaan ääreltä. Tosin sinne päädyttiin ihan sattumalta. Erilainen juhannus, ja ihan huippu sellainen!

Lähdimme Berliiniin juhannusaattona, ja se tarkoitti myös sitä, että jos viettäisimme juhannusta, niin tekisimme sen paikalliseen tyyliin. Saapuminen aamulla aikaisin ja useamman tunnin palloilu 34 asteen helteessä ennen huoneen saamista iltapäivällä meinasi vetää ihan veteläksi, mutta onneksi saimme ryhdistäydyttyä päiväunien jälkeen ja lähdimme ostamaan pikinikeväitä. Vietimme piknikiä Friedrichshain Volksparkissa, siellä sen rauhallisemmalla kulmalla, ja kävelimme lopuksi puiston läpi ratikkapysäkille. Samalla huomasimme, että suurin osa juhlijoista oli juurikin siellä eri laidalla puistoa. Saimmepahan hieman seesteisemmän alun juhannuksellemme.

auringonallaP6240014auringonallaP6240017auringonallaP6240020auringonallaP6240023

Ajoimme ratikalla Warschauer Strassen nurkille ja menimme viereiselle, entiselle teollisuusalueelle. Ensimmäisenä vastassa oli Urban Spree, jossa oli livemusiikkia ja paljon porukkaa. Kävelimme kuitenkin eteenpäin ja huomasimme Haubentaucher-nimiseen paikkaan olevan jonon. Rakennuksen ulkokuori ei antanut mitään vihjettä, mitä sisällä olisi, mutta päätimme liittyä jonon jatkoksi ja viettää juhannusta yllätyspaikassa.

auringonallaP6240028auringonallaP6240030auringonallaP6240031

Sisäänkäynnin yhteydessä, missä tutkittiin laukut, portsari kertoi kyseessä olevan uima-allas. Pääsimmekin pienen sisäänmaksun maksettuamme varsinaisiin rantalomatunnelmiin, keskellä vanhojen rakennusten raunioita. Alueen keskellä oli uima-allas ja sen ympärillä ranta- ja kansituoleja. Yhdellä reunalla oli etukäteen varattuja vip-loosheja, toisella baaritiski. Alueella myytiin myös ruokaa, mutta myöhästyimme hiukan ruokapaikkojen aukioloajasta ja söimme lopulta muualla.

auringonallaP6240035auringonallaP6240037auringonallaP6240047auringonallaP6240055auringonallaIMG_1995auringonallaP6240043

Tilasimme iloisen kirkuvat Aperol spritzit ja istuimme kuuntelemassa musiikkia ja mietimme, että ihan tätä emme juhannukselta olisi osanneet odottaa. Mutta valinta osui kyllä nappiin, sillä huomasimme taas, miten monipuolinen kaupunki Berliini on. Loppuillasta lämpötila alkoi vihdoin painumaan alle kolmen kympin ja kova tuuli seurasi perässä. Taivaalla näkyi siellä täällä tummia pilviä, joten päätimme paeta dönerille, sekä nukkumaan univelkaa pois.

auringonallaP6240057auringonallaP6240049auringonallaP6240061auringonallaP6240063

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: