Kirjoitin vuosi sitten, että 2013 oli minulle melko täydellinen matkailuvuosi: oli kaupunkilomaa Euroopassa, rentouttava viikko ennen sesongin alkua Välimerellä kuvankauniissa Pargassa, vuoden aloitus lempikaupungissa New Yorkissa ja Miamin lempeässä ilmastossa, sekä yksi isomman matkaunelman toteutuminen: USA:n länsirannikon road trip. Tämä vuosi ei kylläkään kalvennut edelliseen verrattuna yhtään, vaan unelmia on toteutettu yksi kerrallaan. Näin vuodenJatka lukemista ”IGTravelThursday / Vuoden 2014 parhaat hetket”
Kategoria-arkisto:Artikkelit
Hyvää joulua!
Joulu on hiipinyt taas meidänkin kotiin, vaikka kaiken työkiireen keskellä luulinkin hukanneeni sen kokonaan. Joulukoristeita ei ole, mutta lyhdyt ovat loistaneet ulkoterassilla koko tähän astisen talven ja olohuoneen kirjahyllyä koristavat juhlavalot ihan vakiona. Joulusiivous kiteytyi imurointiin ja puolihuolimattomaan pölyjen pyyhintään. Onneksi minun ei varsinaisesti tarvitse laittaa joulua, sillä suuntaamme huomenna valmiiseen pöytään Savon suunnalle. JaJatka lukemista ”Hyvää joulua!”
Onnellisuushaaste: eräs lauantai
Tämä matka -blogin Anna haastoi meitä kanssabloggaajia mukaan onnellisuushaasteeseen, joka on monille tuttu Facebookista: viisi positiivista asiaa viitenä päivänä. Otin haasteen mielelläni vastaan, sillä myöskään minun mielestä maailmassa ei ole koskaan liikaa positiivisuutta ja onnellisuutta voisi korostaa enemmänkin. Osallistun haasteeseen todennäköisimmin vain tämän päivän osalta, sillä ensi viikko tulee olemaan kiireinen, vaikka olenkin varmasti erittäinJatka lukemista ”Onnellisuushaaste: eräs lauantai”
11 faktaa -haaste, minä matkailijana
Ihana Ulla, intohimoinen New York -fani, heitti minulle blogeissa kiertävän 11 faktaa haasteen, jossa kerrotaan 11 satunnaista asiaa itsestä ja lopuksi vastataan haasteen esittäjän antamiin 11 kysymykseen. Kiitos Ulla haasteesta, otan sen heti nyt vastaan, sillä vaikka flunssasta johtuen henki pihisee, niin pihiseepä kuitenkin. Ja lisäksi, nyt kun totuin bloggaamaan päivittäin, on siitä vaikea päästääJatka lukemista ”11 faktaa -haaste, minä matkailijana”
IGTravelThursday / Pakkaushommia
Tykkään lukea muiden blogeista pakkaamiseen liittyviä juttuja, sillä vaikka kokemusta pakkaamisesta olisi kuinka, ei hyvät vinkit ole koskaan pahitteeksi. Varsinkin, kun edelleenkin onnistun ottamaan mukaan vääriä juttuja. Toisin sanoen, liikaa tai liian vähän. Ongelmia tulee varsinkin silloin, kun lämpötila tai sää kohteessa ei vastaa ennustuksia. Berliinin reissullamme pari vuotta sitten oli kymmenisen astetta lämmintä, kunJatka lukemista ”IGTravelThursday / Pakkaushommia”
IGTravelThursday / Minä pähkinänkuoressa
Heitin viime viikon IG-torstaissa ilmoille sisustusaiheisen haasteen ja samalla kierroksella myös Urbaani Viidakkoseikkailijatar Laura haastoi muut bloggarit esittelemään itsensä pähkinänkuoressa. Ja tottahan siihen pitää tarttua heti seuraavana torstaina. Tiedossa siis valikoituja faktoja ja kuvia minusta. Oli muuten todella vaikea löytää itsestä Instagram-kuvia!
IGTravelThursday / Matkabloggarin kotona -haaste!
Tänään IG-torstaina haluan yhdistää samaan postaukseen haasteen kaikille matkabloggareille! Saa siis toteuttaa ihan normaalina postauksena tai Instagram Travel Thursdayna, kun aihe liittyy kuitenkin matkailuun. Tehtävä: Esittele kotisi. Kerro miten matkustaminen on vaikuttanut kotisi sisustukseen: mitä ideoita olet saanut maailmalta, mitä olet ostanut tai mitä keräilet matkamuistomielessä. Tarkoituksena ei ole esitellä välttämättä koko kotia, vaan vaikkapaJatka lukemista ”IGTravelThursday / Matkabloggarin kotona -haaste!”
IGTravelThursday / Pikavisiitti maamme pääkaupunkiin
Marinellan aloittama #suomiretki -tempaus ei olisi voinut tulla minulle sopivampaan aikaan, sillä viime torstaina pääsin tunnelmoimaan Rukaa ja heti sen reissun jälkeen pääsin käymään pikaisella työmatkalla Helsingissä. Harmllista on tietenkin se, ettei aikaa ollut niin paljoa, että olisi ehtinyt tekemään juuri mitään (tai näkemään juuri ketään), mutta ehdimme työkaverin kanssa sumplia aikatauluun pikaisen vierailun Kiasmassa,Jatka lukemista ”IGTravelThursday / Pikavisiitti maamme pääkaupunkiin”
IGTravelThursday / Unelmien matkailuvuosi
Millainen on teidän ideaali matkailuvuosi? Jos otetaan jotain elämän realiteetteja mukaan? Kuten lomat ja/tai rahat? Toisille pidempi irtiotto ja talven viettäminen kaukana jossain muualla on ihan todellista totta ja toisille se on vain haavekuva, jota ei kuitenkaan haluta tarpeeksi, jotta asialle tekisi jotain. Kuulun näihin jälkimmäisiin. Vaikka pidän matkustamisesta yli kaiken ja olen asunut kahteenJatka lukemista ”IGTravelThursday / Unelmien matkailuvuosi”
IGTravelThursday / Ihmeellinen Dubai
Menin möhlimään hiukan blogini kanssa ja lopputuloksena viime syksyä vanhempien postausten kuvat eivät näy ollenkaan, hups! Joudun latailemaan ne uudelleen ja prosessiin menee aikaa varmasti koko kevät, kun en sitä päivittäin pysty tekemään. Hyvä puoli tässä on se, että pääsen käymään kuvat läpi uudelleen ja kaikkein parasta se, että saan muistella ihania reissuja! Aloitin Dubaista,Jatka lukemista ”IGTravelThursday / Ihmeellinen Dubai”