Tykkään lukea muiden blogeista pakkaamiseen liittyviä juttuja, sillä vaikka kokemusta pakkaamisesta olisi kuinka, ei hyvät vinkit ole koskaan pahitteeksi. Varsinkin, kun edelleenkin onnistun ottamaan mukaan vääriä juttuja. Toisin sanoen, liikaa tai liian vähän.
Ongelmia tulee varsinkin silloin, kun lämpötila tai sää kohteessa ei vastaa ennustuksia. Berliinin reissullamme pari vuotta sitten oli kymmenisen astetta lämmintä, kun oli pyhästi luvattu 20. Ensimmäiseksi saimme etsiä hiki hatussa lämpimämpiä vaatteita. Ja silloin ei tietenkään löydä edes mitään sellaista kivaa, mitä oikeasti haluaisi. Joku vuosi aikaisemmin lähdin viettämään toukokuun helteistä viikonloppua Kööpehaminaan, mutta paikan päällä odotti 5 plusastetta ja jääsade. Koko viikonlopun. Oli pakko ostaa syksytakki.
Mitä enemmän olen reissannut (ja pakannut), sitä vähemmän pyrin kuitenkin ottamaan mukaan. Varsinkin, jos reissulla piipahdetaan Jenkeissä, sillä sieltä jos mistä löytää tarvittaessa ihan kaikkea. Ja koska dollari on tällä hetkellä halpa, erinäisten juttujen hankkiminen on myös ihan kannattavaa. Siksipä lähdemme matkaan kevein laukuin, sillä vaatteita tulee ihan takuuvarmasti ostettua ennen kuin kaikki muut ovat likaisia. Odotan myös innolla, että pääseen pharmacyyn ostamaan kaikkea kivaa pikkutavaraa, kuten uuden Doven minikokoisen matkadödön (granaattiomenan tuoksuisen!) entisen tilalle. Näitä ei löydä ikinä Suomesta!
Vaatteissa yritän pärjätä näillä: kahdet rennot housut (tosin ne on samanlaiset keskenään, joten ei ehkä ole mitään järkeä ottaa molempia, mutta kun en osaa päättää ottaisinko pilkulliset vai mustat, joten tässä sitä taas ollaan…), trikoomekko, neuletakki, kaksi t-paitaa ja kävelykengät. Päälle lentokoneeseen tulee farkut, t-paita ja neuletakki, ulkotakki, kaulaliina ja tennarit. Näillä vaatteilla voisi kyllä pärjätä viikonkin, jos ei sotke niitä ja ei pidä peräkkäisinä päivinä, että ne saa hieman tuulettua.
Muita tavaroita perusjuttujen, kuten kameroiden ja muiden lisäksi tulee ainakin sontikka (koska on luvattu kuurosateita lähes jokaiselle päivälle), pikkulaukku tärkeille papereille, Pargasta ostettu pikkukukkaro, aurinkolasit (pitäis vähän paistaakin), lemppari rannekoru (sekin Pargasta!) sekä rannekello (ihana mintunvihreä). Ja kartta. Tosin tällä kertaa siirryin myös hieman nykyaikaan ja latasin kännykkään kartan ja metrokartan.
Matkalaukkuun kertyy yleensä painolastia kaikenlaisista purkeista. Pyrin kyllä ottamaan kaikista mukaan matkakoot ja niissäkin miettimään mitkä kaikki on tarpeellisia. Ilman käsivoidetta ei kannata lähteä minnekään, sillä viimeksi kun tein niin, jouduin lopulta hankkimaan melko kalliin yksilön lentokentän kaupasta, kun kädet halkeili niin pahasti juuri ennen koneeseen siirtymistä. Ne ei olis kestäny sitä lentoa! Mukana pitää olla myös lempihuulipuna, se söpö pieni matkadödö, näytekokoinen hajuvesi, rakkolaastareita ja muita tykötarpeita (tässä puikko), shampoo, marseille-saippua ja hiusten selvitykseen Bootsista ostettu suihke. Matkahammasharjana minulla on aina Rainbown kätevä yksilö (ei kylläkään aina sama, heh), joka ei tarvitse erillistä koteloa ja menee pieneen tilaan.
Tässä ei tietenkään ole kaikki. Huulipuna ei ole ainoa meikki joka mukaan lähtee, eikä tylsiä sukkia, alkkareita, lääkkeitä ym. ole nyt näkyvillä. Passi pitää muistaa ja lentomatka menee mukavammin, jos mukana on lukemista. Jos silmälasit sattuisi jäämään kotiin, missaisin koko kaupungin. Piilareista ei niin väliä, ne kaihertaa silmiä kuitenkin…
IGTravelThursday on Instagram-kampanja, jossa tägätään omia matkailuaiheisia kuvia tunnisteella #IGTravelThursday. Näin saadaan kivoja matkailuaiheisia vinkkejä kiertoon kuvien muodossa. Kampanjan järjestäjiä ovat Destination Unknown Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running with Wild Horses Veera Bianca. Oma Instagram-profiilini löytyy @auringonalla.
Toi Compeedin rakkopuikko on mulla nykyään ihan ehdoton, jos on paljon kävelyä tiedossa! Se pelasti täysin paritkin vaellukset, kun vaelluskengät rupesivat hiertämään.
Mä en uskalla pakata mukaan vähemmän kuin yläosan/päivä, koska ajattelen, että hikoilen ne kuitenkin kainaloista. Todellisuus on sitten tosi vaihtelevaa: etelän kohteissa saattaa kulua enemmänkin kuin yksi yläosa päivässä, ja sitten vaatteita kuitenkin joutuu pesettämään, kun taas talvisella tai keväisellä kaupunkilomalla sama yläosa pienellä tuulettamisella menisi useammankin päivän. Pitäisi siis varmaan vaan lähteä vähemmällä liikkelle, jos siltä tuntuu, etenkin jos kohdemaassa pesulapalvelut ovat halpoja tai tietää shoppailevansa.
Joo kyllä piti Compeedia minunkin laittaa tässä taas yksi päivä! Mun jalat ei vaan kestä minkäänlaisia kenkiä, ei edes rantasandaaleja!
Täällä on periaatteessa pärjätty melko hyvin mukaan tulleilla vaatteilla, mutta lämpö pääsi kuitenkin hieman yllättämään, joten kävin jo alkulomasta ostamassa yhden mekon ja sandaalit. T-paidat on onneksi sen verran löysiä, että niille riittää tuulettaminen ihan hyvin. Ja mitään en ole onnistunut vielä sotkemaan ruualla tms, jee! 😀
Jee, pakkauspostaus! Aina yhtä hauskaa nähdä, kuinka muut pakkaa. 😀 Jäin ihan miettimään, että mulla taitaa olla nykyisin ainakin lyhyiden reissujen suhteen todella selvät sävelet sen suhteen, mitä lähtee mukaan. Vähempi parempi, en jaksa roudailla kuitenkaan.
No niin on! Siksi piti itsekin ottaa osaa tällä kertaa 🙂 Mullakin on aika selvä homma, jos on kyseessä 1-3 päivän reissu, mutta heti kun menee pidemmäksi, niin pitää jo miettiä eri lailla. Tännekin lähdettiin käsimatkatavaroiden määrällä, mutta vaatevarasto on sitten täydentynyt ainakin joillakin sellaisilla vaatteilla, joita voin pitää täällä nyt 🙂
Jee! Mulla on ihan sama periaate, että vähempi parempi ja että ulkomailta kuitenkin haalin vaikka mitä uutta erilaista ihanaa ja halvempaa kuin Suomesta saa. Nyttenkin otin jo muutamat uudet vaatteet samantien käyttöön Barcelonassa : )
Hei ja hyvää matkan jatkoa sinne nyt vasta itse ehti taas alkaa seurailla muita tarkemmin kun on itse kotiutunut. 😀
Kiitos Katja! Joo ei sitä oikein reissussa ehdi mitään seuraamaan ja lisäksi ainakin useimmiten hotellin netti on niiiin hidas, että hyvä että saa omat postaukset läpi. Odottelen itsekin siinä mielessä kotiinpaluuta, että ainakin saa nopean netin eteensä 😉 Jotain hyväähän sitä kotiinpaluustakin on keksittävä!
Sä näytät selviävän ihmeen vähällä tavaralla.. itsellä tulee viikoksikin jo ihan hirmuinen kasa.. Miten sitä pakkaa heinäkuuksi kamat? :O
Siis nämä kuvat ei nyt kerro ihan koko totuutta, kun mukana oli myös yöpukua, vaihtokengät jne. kaikkea sälää. Mutta siis käsimatkatarvamäärällä mentiin. Takas tullaan vähän eri meiningillä, saas nähdä kun kohta alkaa pakkaaminen, että natiseeko laukut liitoksissaan 😀
Yhteen säätilaan pakkaaminen on suht helppoa, mutta sitten kun on näitä reissuja, missä toisessa paikkaa on kesä ja toisessa talvi, niin jopas tulee haastetta!
Sama juttu kuin tuossa muilla yllä, kiva päästä kurkkimaan muiden kasseihin! Itse en ole tainnut tosin tehdä yhtään varsinaista pakkauspostausta, yleisesti vain kirjoittaa meidän ”lattiametodista” mitä tulee muksujen kanssa matkustamiseen ja pakkaamiseen 🙂 Ja kyllä, vähillä kamoilla lähdet liikenteeseen, kateeksi käy!
Joo muistelinkin, että sinä olet kertonut pakkausmetodista, sekin on muuten hauskaa ja hyödyllistä! Tavaroita oli kyllä tällä kertaa vähemmän kuin yleensä, edes käsimatkatrolley ei tullut täyteen. Katsotaan pystynkö vastaavaan seuraavalla reissulla, tosin en usko, sillä täältä tiesin ostavani käyttövaatteita, niin vähilläkin pärjäsi 🙂
Hoplaa, mukava kuulla etten ole ainoa onneton joka onnistuu pakkaamaan lämpötiloja katsellessa niin, että jostain kumman syystä perillä saakin sitten hikoilla/palella. Mikseivät ne sääennusteet pidä koskaan paikkaansa? Itsellä on pakkausoperaatio vuorossa huomenna aamulla kun vaihdan huonetta viimeiseksi yöksi ennen Suomeen saapumista, mutta jotenkin tuntuu, ettei niistä kyllä saisi minkäänmkoisia asetelmia kuvailtua, tuntuu, että oon kantamassa pelkkiä rääsyjä Suomeen kun kaikki on mennyt niin nuhjuiseksi reissussa xD
Joo siis useasti olisi voinut reklamoida säätiedotukseen ja ehkä pistää laskun perään uusista (turhista?) vaatteista 😉 Tällä kertaa ongelma oli jossain määrin positiivinen, sillä sadetta oli luvattu lähes jokaiselle päivälle (kuurosateita, toukokuu on keskimäärin sateisin kuukausi Nykissä), mutta onkin paistanut aurinko! Eilen satoi ensimmäisen kerran.
No ei kyllä munkaan vaatteista enää mitään kuvia kehtais ottaa, vaikka kaipa se kuva huijaa muutenkin, joten ehkä vaatteet kasoina näyttäisi kuin pakasta vedetyiltä 😉
Heidi, apua! mulla on pakkaamisongelma. Onko siellä ihan shortsikeli? Mietin että pakkaisinko ne mukaan vai menisinkö farkuilla koko viikon. Kiitti! 🙂
Haha! Juu, meidän aikaan oli parhaimmillaan 27-28 lämmintä, joten kyllä ainakin hameessa/mekossa tarkeni 🙂 Mutta lähtiessä satoi vettä ja oli ehkä 18!
Shortsit tulee mukaan siis! 😀
Jee, pakkauspostaukset on ihan parhaita! Määki teen kohta semmoisen ja tästä sai kivaa inspistä! 🙂
Jee kiva! Tykkään tirkistellä toisten matkalaukkuihin 😉