Olin muutama vuosi sitten lomailemassa Goassa, mikä on ehdottomasti pehmeä lasku Intiaan. Tosin en ole itse muualla vielä kerennyt vierailemaankaan, olen vain kuullut, että näin olisi. Ja tukeehan ajatusta se, että Goa on Intian pienimpiä osa-valtioita, mutta rikkain. Goan alueella ei siis näe ehkä ihan yhtä paljon kärsimystä, kuin muualla Intiassa. Goa on siis osavaltio, vaikkaJatka lukemista ”Ihana värikäs Goa”
Avainsana-arkisto:Ostoksilla
Ostoksilla Tallinnassa
Minilomamme itsetarkoituksena ei ollut shoppailla vaan viettää aikaa yhdessä ja katsella hieman kaupunkia. Sunnuntaina meille kuitenkin tarjoutui pieni hetki käydä tarkistamassa Tallinnan ostosmahdollisuuksia, joten pyörähdimme pikaisesti kaupoissa ja jokaiselle taisi tarttua mukaan jotain pientä. 90-luvusta poiketen, tähtäimessä eivät kuitenkaan olleet feikkivaatteet ja piraattilevyt sen enempää kuin kutittavat villalapaset tai perinnevillapaita. Helpoin paikka tehdä ostoksia oliJatka lukemista ”Ostoksilla Tallinnassa”
Dubain ostoskeskukset
Dubaissa on varmasti kymmeniä ostoskeskuksia, mutta me vierailimme pääasiassa vain kahdessa. Ja niissäkin oli ihan riittävästi sulateltavaa, sillä erinomaisten ostosmahdollisuuksiensa lisäksi ne tarjosivat paljon muutakin nähtävää. Lisäksi ostoskeskuksissa on aina kiva seurata paikallisten elämää. Dubain ostoskeskukset ovat täynnä varakkaita arabeja, jotka kulkevat käytävillä kaavuissaan ja huiveissaan, perheittäin, miesten tai naisten kesken isommissa porukoissa. Naisilla varakkuusJatka lukemista ”Dubain ostoskeskukset”
Al Ghubaiba
Deira osoittautui Dubain idäksi, mutta samantyylinen meininki jatkui myös lahden toisella puolella Bur Dubaissa. Ainakin hetkeksi, ennen kuin pilvenpiirtäjät ahmaisevat kaupunkikuvan omanlaiseksensa. Lähdimme eräänä(kin) iltana metrolla melko umpimähkään kokeilemaan, miltä näyttäisi maailma niinkin eksoottiselta kuulostavan metroaseman ympärillä kuin Al Ghubaiba. Oli meillä sinne asiaakin, sillä halusimme käydä vakoilemassa paikallista linja-autoasemaa, josko näyttäisi yhtään siltä, että hyppäisimme parinJatka lukemista ”Al Ghubaiba”
Deira, Dubain vanhaa puolta
Dubaista tulee ensimmäisenä mieleen kiiltävät korkeat talot ja futuristisuus, mutta kaupungilla on myös itämaisempi puolensa. Lahden ”toisella puolella” (asuimme siis Bur Dubain puolella, World Trade Centerissä) sijaitseva Deiran alue on matalampaa, vanhempaa ja salamyhkäisempää. Alueella sijaitsee useita soukeja, eli basaareita ja muita pikkukauppoja.