Kaksi viimeistä päivää Pargassa

Niin se vaan tälläkin lomalla koittaa: kotiinlähtö. Sitä ennen on vielä luvassa lekottelupäivä altaalla, tai ainakin puolikas sellainen. Onneksemme ehdimme syödä täällä Pargassa vielä yhden ihanan kreikkalaisen illallisen, joskin hieman aikaistettuna. Eilinen päivä meni hyvin leppoisissa merkeissä. Teimme pienen patikkaretken täältä Valtokselta Pargan puolelle kylän suurimpaan super markettiin. Paikalliset tuttumme ihmetteli matkalla, emmekö millään löydäJatka lukemista ”Kaksi viimeistä päivää Pargassa”

Päivä Albaniassa ja toinen rannalla

Eilen suuntasimme Kreikan pohjoiseen naapurimaahan Albaniaan. Olin aikaisemmin käynyt Albaniassa Montenegrosta käsin ja maan pohjoisosissa ja ero etelään oli melkoinen. Pohjoinen osa Albaniasta on selkeästi köyhempää, vanhanaikaisempaa ja neuvostoliittolaista. Etelässä sen sijaan tunnelma oli rento ja eroa Kreikan puolelle tuskin huomasi.

Parga: päivät kaksi ja kolme

Varaslähtömme kesään piti sisältää lähinnä aurinkoa, hyvää lukeamista ja herkullista ruokaa. Eli lepoa, lepoa, lepoa. Toisin kävi jo päivänä numero kaksi, kun lähdimme uhmaamaan Pargan korkeuseroja ja kiipeämään Anthousan pikkukylään. Reittikarttaa ei ollut, mutta niin hyvät ohjeet, että takerruimme turhaan kohtaan käänny vasemmalle, kun todellisuudessa olisi pitänyt jatkaa suoraan. Myöskään kohta kulje laakson läpi, ei vastannut omaa mielikuvaamme ja kuuletJatka lukemista ”Parga: päivät kaksi ja kolme”

Pikaterveiset Pargasta, Kreikan auringon alta

Kalimera! Pääsimme kuin pääsimmekin pitkän matkustamisen ja odottelun jälkeen Pargaan. Perillä olimme kolmen aikaan aamuyöstä, joten matkustusaika oli yhteensä 18 tuntia, huimaa! Koneemme oli vielä 3 tuntia myöhässä ja lisäksi odottelimme hieman bussikyytejä yön pimeydessä, sillä hotellille ei pääse pienten teiden vuoksi tavallisella bussilla. Mutta nyt olemme täällä, ihanan lämpimän auringon alla, missä ruoka onJatka lukemista ”Pikaterveiset Pargasta, Kreikan auringon alta”