Varaslähtömme kesään piti sisältää lähinnä aurinkoa, hyvää lukeamista ja herkullista ruokaa. Eli lepoa, lepoa, lepoa. Toisin kävi jo päivänä numero kaksi, kun lähdimme uhmaamaan Pargan korkeuseroja ja kiipeämään Anthousan pikkukylään. Reittikarttaa ei ollut, mutta niin hyvät ohjeet, että takerruimme turhaan kohtaan käänny vasemmalle, kun todellisuudessa olisi pitänyt jatkaa suoraan. Myöskään kohta kulje laakson läpi, ei vastannut omaa mielikuvaamme ja kuulet vesiputouksen äänen osui omiin korviimme aikaisemmin kuin reitin kirjoittajalla.
Toisin sanoen, harhailimme vaikka missä pusikoissa ja tomaattiviljelmillä hikisinä ja hieman turhautuneina. Näimme koko ajan korkealla huipulla ylhäisen Althousan linnan, jonne olimme ajatelleet kiipeävämme päivän aikana. Harhailumme ansiosta törmäsimme kuitenkin hienoon todella vanhaan pieneen kivikirkkoon. Joskus kannattaa eksyä.
Muutaman muun harha-askeleen jälkeen löysimme Anthousan kylään, jossa saimme ohjeet linnalle kiipeämiseen. Oma kuntoni loppui kuitenkin siinä vaiheessa ja jäin ihailemaan huikeita maisemia ja kylää, kun sisko lähti päättäväisesti jatkamaan reilun kilometrin pituista jyrkkää nousua. Harmi kyllä, juuri kukaan ei ilmeisesti ollut käynyt ylhäällä pitkään aikaan, sillä polku oli metsittynyt – ja kuhisi vähän liikaa ötököitä. Siskokin joutui kääntymään takaisin.
Tänään eli kolmantena päivänä lähdimme laivalla kohti Paxosta ja Antipaxosta, läheisiä saaria. Harmiksemme pilvet olivat vallaanneet taivaan ja aurinkoisen laivaretken ja ajoissa varattujen hyvien kansipaikkojen sijaan hytisimme itsepintaisesti kannella pukien päälle kaikki mukana olleet vaatteet.
Maisemat olivat kuitenin taas kerran huikean hienot, sekä Antipaxoksen pikkusaaren uimarannoilla (johon laiva ei pysähtynyt uimaretkeä varten, buu!) että Paxoksen pääsatamassa Gaiosissa. Pikkukaupungin kujat olivat niin pittoreskeja, ettei auringon puuttumista jaksanut harmitella.
Huomenna suuntaamme Albaniaan. Loppuloman lupaamme laiskotella alkuperäisen suunnitelman mukaan!
Auringon alla 