Viehättävä Gaios (Paxos)

Paxos-Antipaxos -laivaretkellämme ihasteltiin muitakin kuin huikeita luonnonmaisemia. Laiva rantautui Paxoksen pääsatamaan Gaiokseen, josta pääsimme tutkimaan pikkukaupungin kapeita kujia. Sää oli tässä vaiheessa hieman pilvinen, mutta rakennukset näyttivät hehkuville lämpimän värikkäiden seinien ja kukkaloiston ansiosta.

Kreikan saaristoa: Paxos ja Antipaxos

Suurin osa ihmisistä suunnistaa Kreikassa klassisesti saaristoon. Minä olen ollut jo kahdesti sen sijaan mantereella, mutta kyllä sieltäkin pääsee saaria ihailemaan. Pargasta pääsee laivalla ainakin Lefkakselle ja Korfulle. Ja lisäksi reilussa tunnissa matkustaa lähisaarille Paxokselle ja Antipaxokselle. Tosin ainakaan oma laivamme ei varsinaisesti pysähtynyt Antipaxoksella vaan kurvasi hienojen maisemien ohitse.

Parga: päivät kaksi ja kolme

Varaslähtömme kesään piti sisältää lähinnä aurinkoa, hyvää lukeamista ja herkullista ruokaa. Eli lepoa, lepoa, lepoa. Toisin kävi jo päivänä numero kaksi, kun lähdimme uhmaamaan Pargan korkeuseroja ja kiipeämään Anthousan pikkukylään. Reittikarttaa ei ollut, mutta niin hyvät ohjeet, että takerruimme turhaan kohtaan käänny vasemmalle, kun todellisuudessa olisi pitänyt jatkaa suoraan. Myöskään kohta kulje laakson läpi, ei vastannut omaa mielikuvaamme ja kuuletJatka lukemista ”Parga: päivät kaksi ja kolme”