Yhdet häät juhlittu ja tätä blogia kirjoittelee tästä lähtien rouva. Olon luulisi tuntuvan jotenkin aikuisemmalta, mutta ei. Jatkan siis samaan malliin. Toiset häämme, tai ennemminkin puutarhajuhlat eli hääbileet, ovat tulevana lauantaina, joten ihan kokonaan häähumu ei ole vielä ohi. Häämatka alkaa sen sijaan jo kihelmöidä mielessä ja Singaporen ruokatarjonnan ja Balin rantojen lisäksi mielessä pyörii häämatkavaatetus.Jatka lukemista ”IGTravelThursday / Häämatkagarderobi”
Avainsana-arkisto:Bali
IGTravelThursday / Häämatkalennot varattu!
Sunnuntaina koitti se päivä, kun saimme vihdoin varattua häämatkalentomme. Syy miksi siinä meni näin pitkään, oli tietenkin budjetti. Halusimme ehdottomasti ostaa tällä kertaa mahdollisimman vaivattomat lennot, eikä mitään stressaavia hikisiä juoksumatkoja isoilla lentokentillä lentokoneesta toiseen. Vaivaton lento olisi maksanut Oulusta lähtien hieman reilun tonnin. Kahden vuorokauden mittainen, useamman vaihdon sisältänyt lento olisi ollut pari sataaJatka lukemista ”IGTravelThursday / Häämatkalennot varattu!”