Majoituimme Dominikaanisen tasavallan reissullamme kahdessa eri paikassa: all inclusive resortissa saaren itäpäässä Punta Canassa Bavaron rannalla sekä Karibian alueen suurimmassa kaupungissa Santo Domingossa Zona Colonialin reunamilla majatalotyyppisesti Hostal Nómadasissa. Olin bongannut molemmat majoitukset erilaisten hakukoneiden kautta ja tehnyt varaukset jo kotona.
Santo Domingo on suuri kaupunki, jossa välimatkat voi olla pitkiä ja julkinen liikenne vähintäänkin hämmentävää. Siksi kannattaakin majoittua sellaisessa paikassa, mistä pääsee liikkumaan myös kävellen. Tai ainakin kannattaa ottaa selvää liikkumisesta jo etukäteen. Me majoituimme tarkoituksella vanhan kaupungin sykkeeseen Zona Colonialin laidalle. Kaupunkiin saapuessa kävelimme Barrio Chinon eli kiinalaiskorttelien läpi ja saimme heti aimo annoksen karibialaista eksotiikkaa, joka tuntui paahtavassa helteessä hieman uuvuttavalle. Myöhemmin huomasimme, että vastakkaisella suunnalla elämä on hieman viileämpää, siistimpää ja rauhallisempaa.
Kolkuttelimme iltapäivän paahteessa hostellimme ovia pitkään, kunnes huomasimme ovikellon. Heti sisälle astuttuamme huomasimme, että paikka on kivan kotikutoinen, sillä käytännössä respa oli perheen olohuoneessa. Ja hommaa pyöritti nuoren kaksilapsisen perheen lisäksi vanhempi täti ja setä, jotka eivät puhuneet sanaakaan enkkua. Ei sen puoleen, ei juuri kukaan muukaan. Hostellin pitäjä, hieman ujo mies, oli silmin nähtävän helpottunut, kun puhuin espanjaa.
Huoneemme sijaitsi ihan respan sekä isäntäväen makuuhuoneen viereissä. Näin ollen saimme kuunnella melko villien lasten huutoa ja mekastusta aamusta iltaan. Seinät olivat todellakin paperia. Hostellin kaksi kissaa intoutuivat välillä pitämään konserttia jopa keskellä yötä. Ja lisäksi ne olisivat halunneet tulla vierailemaan meidän huoneeseen.
Huonettamme vastapäätä oli kirkko, jossa värikkäät kirkonmenot raikuivat iltakymmeneen saakka. Ranskalaisen parvekkeen ovea ei saanut kokonaan kiinni, kuten ei myöskään vessan ovea. Suihku oli niin ahdas, että piti suunnitella miten päin sinne menee eikä saippuaa kannattanut vahingossa tiputtaa lattialle.
Zona Colonialin kaduilla huudettiin tyypilliseen lattaritapaan yöt läpensä. Me ei nukuttu ensimmäisenä yönä kovin montaa tuntia, sillä metelin lisäksi huoneessa oli kuuma, mikäli ilmastointia ei halunnut huudattaa.
Siinä siis oikein ryöppynä asioita, jotka voisivat äkkiseltään vaikuttaa negatiivisilta. Mutta ei, kun ensimmäisestä yöstä päästiin (joka oli lauantai, joten metelöinti sallittakoon), alkoi majoituksemme olla ihanan elämänmakuinen kokemus. Huone oli juuri sellainen kivan värikäs, kun olin odottanutkin. Rakennus oli vanha ja hieman rapistunut ja todella hurmaava!
Aamupala tarjoiltiin rakennuksen kattoterassilla, missä oli pienen baarin lisäksi sänkymäisiä tasanteita. Paikan täti valmisti aamupalaa keskikerroksessa tyypillisen verkkaisesti, yksi annos kerrallaan. Aamupalalle kannattikin varata aikaa, sillä vaikka hostellissa oli alle kymmenen huonetta, ei aamupalatarjotinta kannattanut odottaa saapuvaksi kovin pian. Huolimatta siitä, että yleensä aamupalalla oli samaan aikaan korkeintaan kaksi muuta. Mutta jotenkin aamupalakin oli varsin hurmaava: cafe con lecheä, kolme paahtoleivän puolikasta, hilloa ja voita pienissä kupeissa, lautasellinen tuoreita hedelmiä sekä vajaa pieni appelsiinimehulasi. Hitaan toimituksen ja säteilevän hymyn kera!
Majoituksemme sijainti oli mitä parhain: vanhan kaupungin laitamilla, josta toiseen suuntaan oli värikäs ja rähjäinen Barrio Chino sekä hieman pidemmälle Parque Enriquillon ympäristö, mistä lähti paljon paikallisbusseja. Toisella suunnalta, vielä hieman syvemmältä vanhasta kaupungista, löytyi myös rauhallisempia, varjoisempia ja hillitympiä katuja. Ja turistikatu, jossa ei kuitenkaan vilissyt kovin paljoa turisteja. Ja sitten kun matkaa taas jatkettiin hieman eteenpäin, muuttui ympärisö karibialaisen värikkääksi ja rähjäiseksi. Voi että, mä tykkäsin niistä kaduista! Ja kyllä mä tykkäsin meidän majoituksestakin, todellakin!
Väliaikainen kotikatumme, voiko enempää toivoa?
Auringon alla 
Näyttää niin ihanalta! Ja kiva kuulla kivoja hostellikokemuksia, meillä on välillä ollu niin rähjäisiä majapaikkoja että mulla on nykyään hankala saada miestä vakuutettua siitä, että hostelli olisi hyvä vaihtoehto. Ehkä näiden kuvien ja tunnelmien avulla vois yrittää…
En oikein tiedä pitäisikö tätä nimittää hostelliksi, majataloksi vai miksikä, mutta ainakin kokemus oli hyvä. En ole tainnut koskaan yöpyä kovin rähjäisessä hostellissa, joten mulla on käynyt hyvä tuuri. Kokemukset on kyllä lähinnä Espanjasta. Nykyään tulee lähes aina varattua hotelleja, vaikkakin sitten sellaisia kuin Carter, heh 😉