IGTravelThursday / Seuraava matkakohde on…

…Dominikaaninen tasavalta, Chicago ja sokerina pohjalla, mikäs muukaan kuin New York, New York! Rapiat kaksi viikkoa odotusta, sen jälkeen parisen viikkoa reissaamista. Ensin lennot Nykin kautta Chicagoon ja siellä kolme yötä. Sitten Miamin koneenvaihdon kautta Punta Canaan, jossa vietämme neljä seuraavaa yötä ihanalla Bavaron rannalla, joka on jonkin lähteen mukaan valittu joskus maailman kymmenen kauneimman rannan joukkoon. Riittää minulle! (Kuvat Kuubasta, mutta olen melko vakuuttunut, että samoja karibialaisia fiiliksiä löytyy myös Dom Repistä)

IMG_0124 IMG_0126 IMG_0127IMG_0125 IMG_0128

Rantalöhöilyn jälkeen hyppäämme bussiin ja suuntaamme Dom Repin pääkaupunkiin Santo Domingoon loppuajaksi. Paluumatkalla saimme kuningasidean välttää stressaava neljän tunnin lentokentän vaihto New Yorkissa ja ottaa saman tien 27 tunnin layover. Samalla vältyttiin tyyliin 30 tunnin yhtämittaiselta paluumatkalta. Ei mikään huono käänne.

IMG_0115IMG_0113

Olemme siis yhden yön, kokonaisen vuorokauden verran lempikaupungissamme ja suunnitteilla on jo ohjelmaa koko ajaksi. Talvi ja käytettävissä olevat vuorokaudenajat rajoittavat päivän mittaista visiittiä, mutta koska kesällä haahuilimme niin paljon kaduilla ja laitakaupungeilla, voimme ihan hyvin tällä kertaa tehdä enemmän täsmäiskuja keskeisimpiin paikkoihin. Vuorossa on ainakin MoMA!

IMG_0116 IMG_0117

Muutama sananen vielä Dominikaanisesta tasavallasta. Se on ollut haaveenani nyt jo 20 vuotta. Kuulin maasta ensimmäisen kerran kymmenvuotiaana, kun kaverini äiti oli ollut siellä lomalla. Maan nimi kuulosti eksoottisimmalle mitä voi olla ja vaikka myöhemmin huomasinkin, että maailmassa on aika paljon eksoottisempiakin paikkoja, olen kuitenkin aina tuntenut mystistä vetoa Dom Reppiin. Selvästikin muiden maiden vetovoima on kiirinyt edelle aikaisempina vuosina, mutta nyt kiinnostus taas nousi, kun katselimme keväällä Anthony Bourdainin jaksoa ja mieleen tuli hyviä muistoja Kuubasta, Brasiliasta ja Meksikosta. Täältä tullaan, länsi, taas kerran! Itä saa siis vielä odottaa, vaikka edellisestä reissusta onkin jo muutama vuosi.

Ja nyt jakoon kaikki vinkit Chicagoon ja Santo Domingoon, kiitos!

IGTravelThursday on Instagram-tempaus, jossa tägätään omia matkailuaiheisia kuvia tunnisteella #IGTravelThursday. Näin saadaan kivoja matkailuaiheisia vinkkejä kiertoon kuvien muodossa. Tempauksen järjestäjiä ovat Destination Unknown Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running with Wild Horses Veera Bianca. Oma Instagram-profiilini löytyy@auringonalla.

26 vastausta artikkeliin “IGTravelThursday / Seuraava matkakohde on…

  1. Eikä, vitsi miten siistiä! Ja niin pian, ihanaa!!! 🙂 Kaikki Karibia-aiheiset postaukset on kyllä tänä vuonna niin in, mää ootan ihan täysiä jo. 🙂

    1. Sehän on aina se ongelma, varsinkin se loma, kun siihen ei pysty edes itse hirveesti vaikuttamaan (rahaa voi ainakin yrittää säästää vaikka minkälaisilla toimenpiteillä 😉 )

    1. Toivottavasti säät suosii meitä, sillä Karibian säästä ei voi tätä nykyä mennä kovin takuuseen ja Chicagossakin oli ollut joku epätavallinen -18 vähän aikaa sitten. Mutta olen varma, että upeaa tulee joka tapauksessa olemaan 🙂

    1. Postauksia on varmasti tulossa iso kasa 🙂 Tosin domrepissä ei oo langattomia verkkoja ainakaan hotelleissa, joten paikan päältä ei tule varmaan kirjoiteltua mitään (mikä on sinällään harmi, koska oli niin kiva kun kesällä sai postailla reissun aikana Kreikasta ja Jenkeistä).

  2. Eiiiiipä mitä reissusuunnitelmia! Dominikaaninen on itselläni haaveissa, mutta yllätys yllätys, näyttää nokka kohti Aasiaa tänäkin vuonna 😀

    1. Aasia on niin ihana sekin, ettei voi mennä pieleen 😉 Tää on kyllä aina hirveetä sisäistä taistoa itä vs. länsi, kun suunnittelee uusia reissuja, mutta luulenpa, että tämän vuoden aikana kurvaamme vielä sinne itäänkin 😉

    1. Sama juttu! Toivottavasti en tule pettymään pahasti, kun olen niin pitkään halunnut dommareihin 🙂 Pitää yrittää nyt laskea matkakuumetta 😀

    1. Kiitos, pitääkin muistaa ostaa pari muistikorttia lisää, kun koira on ehtinyt pureskelemaan syksyn mittaan ainakin kaksi 😀

  3. Aah, Karibia ja New York! Kumpaankaan en ole vielä päässyt, mutta jonain päivänä! Toi layover on hyvä idea, aion tehdä mahdollisuuksien mukaan samanlaisia pysähdyksiä ensi vuoden reissuillani, koska haluan kuitenkin nähdä kaiken, eikä pitkät lennot ole mukavia.

    1. Layover on tosiaan hyvä idea, etenkin tässä meidän tapauksessa, kun muuten yhtäjaksoista matkustamista olisi tullut niin pitkään ja sitten oltaisiin ihan päät pyörällä kotona. Nyt saadaan nukkua välissä yksi yö hotellissa eikä yhtään hillittömän pitkää lentoa tule, joten tekee varmasti reissusta hieman kevyemmän 🙂

  4. Voi apua kuinka mahtava reissu tiedossa!!!! Aivan mun unelma tuo Dominikaaninen tasavalta ja yleensäkin kaikki paikat jotka on Karibialla!! Nyt ei kyllä malta odottaa postauksia tuolta reissulta!! 😀

    1. Hauska kuulla, että Dominikaaninen on muidenkin haaveissa! Ootan kyllä todella innolla reissua! Ihana päästä Karibialle muutaman vuoden tauon jälkeen 🙂

  5. Vau, kuulostaa mahtavalta! Jään innolla odottelemaan postauksia. Itsellä kun taitaa tämän reissun jälkeen olla Aasia-lasi enemmän kuin puoliksi täynnä on länsi luonnollisesti seuraava paikka olla. Silmä kovana siis vahdin kaikkia matkavinkkejä! 🙂

    1. Mun reissut on tähän asti tasoittuneet aika hyvin idän ja lännen välillä 🙂 Nyt siis vuorossa länsi, mutta sen jälkeen Aasia! Molempi parempi 🙂

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: