Aperitiivien aikaan Reggio Emiliassa

Eräänä lauantai-iltana viime heinäkuussa Reggio Emilian keskustassa vietettiin useampiakin häitä. Me törmäsimme ainakin kahteen hääseurueeseen kahden eri kirkon edustalla, kun kiertelimme nälkäisinä vanhankaupungin kujia sopivaa (tai ylipäätään vain auki olevaa) ravintolaa etsien. Reggio Emilia oli kaupunkina sen verran paikallinen, että myöhään iltapäivästä oli ihan turha etsiä ruokapaikkaa, sillä useimmat aukaisivat ovensa vasta alkuillasta. Aika meniJatka lukemista ”Aperitiivien aikaan Reggio Emiliassa”