Eilen piti olla melko leppoisa päivä edelliseen verrattuna, mutta silti kaaduimme sänkyihin ihan umpiväsyneinä jo yhdeksän jälkeen. Ja nukuimme, siis minäkin, ihan aamu kuuteen saakka! Jee! Ehkä meri-ilma kesytti meidät.
Huitelimme vielä aamusta kaupungilla, kävimme mm. Lexington Avenuella ja Brooklynin puolella Smith/9th Streetin metroasemalla ihailemassa kaupunkinäkymiä. Ja sitten lähdimme taittamaan metromatkaa Long Islandille, Rockaway Beachille.
Metromatka oli kuin Nykin vertauskuva: kaupungista rannalle, läpi suotyyppisten alueiden ja lähiöiden. On aika uskomatonta, että saman kaupungin alueelta löytyy toisistaan niin erilaisia paikkoja. Jos Manhattanilla olikin taas vilinää, niin pitkien siltojen päässä Long Islandilla meno oli unenomaisen rauhallista, jopa epätodellista jossain määrin, sillä osa taloista oli niin huonokuntoisia, että ne olivat hylättyjä.
Suuntasimme ensiksi surffareiden pehmeähiekkaiselle rannalle numero 67 (Beach 67th Street – Arverne by the Sea). Sää oli viileämmän tuulen myötä vähemmän lämmin kuin lähtiessä, mutta t-paidassa tarkeni näin toukokuussakin. Liekö syy siinä, että oli maanantaiaamupäivä vai toukokuussa, mutta suurella rannalla oli todella hiljaista ja rauhallista, vain muutamia surffareita lautoineen ja muutama pienempi porukka, yksi lenkkeilijä. Ihana ranta, ja niin lähellä kaupunkia!
Pienen rantahengailun jälkeen kävelimme takaisin metroasemalle ja viereiseen pieneen ostariin välipalalle Dunkin Donutsille, jotta voisimme kätevästi käydä siellä myös vessassa. Puolitettu jääkahvi ja suklaadonitsi piristi kummasti, vaikkei ne edelleenkään ole parhaimmasta päästä.
Seuraavaksi ajelimme suunniteltuun lounaspaikkaamme, rannalle numero 98 (Beach 98th Street – Playland), mikä vaati A-linjan vaihtamista toiseen haaraan menevään metroon. Lyhyen kävelymatkan päässä metroasemasta on mm. kalatacoistaan tunnettu Rockaway Taco. Katsoimme aluksi pääkadulta päin, että paikka on kiinni, mutta sivukadulla huomasimme, että eipä onneksi olekaan. Emmekä olleet ainoita, sillä rentoa taco-lounasta oli kyseisestä kopista hakemassa melko moni muukin.
Tilasimme kala-, liha- ja chorizo-tacoja guacamolella sekä paikan erikoismehut: vesimeloni ja ananas-minttu. Istuimme kadulle penkille paistattelemaan päivää sillä aikaa, kun odotimme annoksiamme. Grillillä on myös pieni hauska sivu”piha”, jossa on pöytiä ja tuoleja. Annokset oli juuri niin hyvät kun odotettiinkin, tosin minä pidin enemmän kalatacosta kuin lihasta ja Antti chorizosta enemmän kuin lihasta, joten lihataco ei liene mikään paikan myyntivaltti. Mehut oli kivan raikkaat ja sopi rentoon surffifiilikseen.
Lounaan jälkeen tuli aika raukea olo, joten laahustimme vain takaisin metrolle ja kolistelimme takaisin kaupungin vilinään. Illalla saimmekin kokea oikean Rockawayn vastakohdan, kun menimme käymään Midtownissa. Suuntasimme aluksi Central Parkin viereiseen Applen lippulaivamyymälään, joka on jo nähtävyys sinällään. Paikka oli kyllä oikeasti ihan kamala, kun se oli niin täynnä ja niin meluinen, että ei sieltä olisi voinut oikesti ostaa mitään isompaa. Mutta saatiin kyllä ne pienet jutut mitä tultiin hakemaankin, maksamisessa ei kestänyt jonosta huolimatta kovin kauaa ja kuitti tuli Apple ID:lle, kätevää.
Suunnitelmissa oli käydä muuallakin pikkuostoksilla, mutta Midtownin ryysis oli sellainen, ettei metroon mahtunut odottelun jälkeenkään, joten kävelimme vielä 5th Avenuelta seiskalle ja hyppäsimme vähän väljemmillä vesillä toisen metron kyytiin ja ajoimme Madison Square Parkiin. Tiedätte varmaan miksi!
Ja siellähän se oli tutulla paikallaan, Shake Shack. Valot oli jo sytytetty, vaikka ei ollut vielä hämärää ja jono kiemurteli tuttuun tapaan. Pöytää sai metsästää, kuten aina, mutta se viimein löytyi, kuten aina. Shack Burger ja Smoke Shack maistuivat juuri niin hyviltä, kuin kyseisessä puistossa yleensäkin, eikä juustoranut pettäneet nekään. Eikä Madison Square Parkin tunnelma, joka oli kepeän vilkas, mutta jokseenkin maanläheinen (huolimatta keskellä puistoa olleesta vip-tilaisuudesta viulumusiikkeineen). Oravat hyppi puissa tähystäen puiston halki makupaloja ja ihmiset olivat iloisella tuulella, maanantaista huolimatta. Puiston laidalla oli myös ruokatori, jonka pöytiä suojasivat Marimekon Unikko-kankaiset päivänvarjot (Marimekon liike on puiston laidalla).
Kotiin päästyämme (kutsun hotellia aina kodiksi…) olimme taas ihan rättiväsyneitä, mikä saattaa kyllä johtua myös edellisen päivän High Line keikan aihettamasta allergiasta. Nenä vuotaa, aivastuttaa ja silmät on turvonneet. Olo tuntuu kuumeiselle, mutta onneksi en ole oikeasti kipeä. Hieman vaan väsynyt ja ärtynyt kaikesta aivastelusta. Mutta joka tapauksessa myös toinen Nyki-päivämme oli ihan huippu!
Wau miten paljon ehditte yhdessä päivässä! Ja niin ihania kuvia! iso peukku tuolle kuvakoolle, melkein voi työntää pään sisään sinne New Yorkiin tästä työkoneen näyttö”ikkunasta” 😀
Tuo Rockaway beach on meilläkin ollut mielessä kesän reissua ajatellen. Hyvältä näyttää, pitänee pysähtyä siellä joko matkalla Hamptonsiin tai sitten erikseen käydä metroilemassa myöhemmin Nycistä käsin.
En kestä miten ihanalta siellä näyttää! (voiko tän sanoa liian monta kertaa?) Mutta voi sitä allergiaa. Muistan oman nuhani siellä kolme vuotta sitten tähän aikaan. Kyllä siellä kasvillisuutta löytyy oireiden voimakkuudesta päätellenkin vaikka niin urbaani paikka on kyseessä.
No ei voi sanoa liian monta kertaa! 🙂 Täällä on kivasti kesä aluillaan, oikeastaan ihan kesäfiilis jo ja mäkin olen kulkenut kaupungilla lyhythihaisessa mekossa ja sandaaleissa. Ainoa miinus tosiaan se typerä allergia, mutta tänään oli jo parempi olo, ei ilmeisesti ollut koivuja ihan lähimain 🙂
Voin kyllä suositella Rockaway beachia, jos haluaa sellaista hieman rähjäistä ja rentoa rantameininkiä. Kovasti ne rakentaa sinne uusia taloja, ihan rantalinjaan. Rantana ei varmasti vedä vertoja Hamptonseille, mutta tunnelma on omanlaisensa 🙂
Ooh, aah, huokailee täällä yksi matkakuumeinen! Liityin vihdoin instagramiin ja oon seuraillut nyt teidän reissukuvia sieltä. Ensi viikolla kun suunnataan sinne samoille hoodeille, löytyy varmaan meidänkin reissukuvat sitten instasta (http://instagram.com/sofiahaaveilee#)
Jee, tosi kiva että oot instassa! Pitääkin heti laittaa sun profiili seurantaan 🙂 Sitten voin fiilistellä heti oman reissun jälkeen, mikäs sen mukavampaa!