Meillä on tapana New Yorkissa käydessä katsoa etukäteen muutama vähemmän turistien suosiossa oleva alue (mielellään kaukana Manhattanilta) ja hypätä metron kyytiin kohti tuntematonta. Uusia paikkoja tuli tälläkin kertaa muutamia ja niistä yksi ehdoton väriläiskä on Brooklynin Bushwick, jossa löytyy niin industriaalia ympäristöä hienoine graffitteineen, lattariravintoloita ja -kauppoja että sympaattisia pikkutaloja – ja keskelle katua suihkuava paloposti! Niin kliseinen lattarilähiönäkymä, että pakko sellaisesta on käydä räpsäisemässä kuva, vaikka hotellin check out -aika Manhattanin puolella lähenee uhkaavasti.
Aloitimme päivän syömällä ihanaa diner-aamupalaa Brooklynin Park Slopessa, minkä jälkeen kävelimme pienen kierroksen tutulla alueella ja hyppäsimme sitten metroon. Jäimme kyydistä Morgan Avenuen asemalla ja suuntasimme läheiselle Knickerbocker Avenuelle, jota kävelimme alaspäin aina ohi Maria Hernandez -puiston, jossa paikallinen latinoväestö vietti leppoisaa keskiviikkopäivää.
Liekö lattareilla sitten vaikutusta, mutta Bushwickissä oli astetta kuumempi tunnelma kuin Manhattanilla ja aurinko paahtoi kirkkaalta taivaalta. Meidän piti poiketa läheiseen kulmakauppaan heti alkumatkasta ostamaan kylmää juomista ja viilentymään ilmastointiin. Kaupassa oli tuttuun tyyliin rennon letkeä tunnelma eikä englantia kuulunut puhuttavan sanaakaan. Missä päin maailmaa nyt oltiinkaan? Mä niin rakastan New Yorkia juuri tästä syystä!
Harmi kyllä meillä oli tosiaan vain vähän aikaa kierrellä Bushwickia ja pienen kävelyn päätteeksi istahdimme hetkeksi Maria Hernandezin puistoon ja seurasimme paikallisten kiireetöntä keskiviikkoaamupäivää. Yritin imeä itseeni rentoa elämänasennetta, jota tulen varmasti tarvitsemaan viimeistään alkutalvesta, kun kaikki asiat tuntuvat ikäville ja kylmyys ylettyy luihin saakka. Asenteella siitäkin selviäisi? Kannattaisiko elämästä aina yrittää tehdä mahdollisimman mukavaa, myös talvella? Toivon, että voin marrakuussa palauttaa mieleeni edes hetken Bushwickin tunnelmaa.
Matkalla Knickerbocker Avenuen asemalle huomasimme pastellinvärisellä sivukujalla jotain kimaltelevaa. Ei kai? Onko se avonainen vesiposti? Kyllä! Voi riemua! Melkein olisin voinut siinä kuumuudessa hypätä iloisesti ryöppyävään vesisuihkuun kuin lapset ikään. Harmi, että paikalla ei ollut yhtään lapsia. Meni ihan hukkaan se vesi. Paitsi että me saatiin kuvat ja kasteltiin hikiset jalkamme viileässä vedessä!
Auringon alla 