Herkuttelua Tallinnassa

Tallinnan loman päätarkoituksena oli kuulumisien vaihtamisen lisäksi nauttia elämästä. Ja senhän voi parhaiten tehdä hyvän ruuan ääressä. Vaikka vuorokauden mittainen visiitti on lyhyt, ehdimme siinäkin ajassa vierailemaan muutamassa ravintolassa, yhdessä kahvilassa ja kaupassa ostamassa tavallisia markettiherkkuja.

Aloitimme loman lounaalla vanhanssakaupungissa ja paikaksi valikoitui yllättävän yksimielisesti ensimmäinen ravintola, jonka ruokalistaa menimme tutkimaan (ei kai oltu kaikki nälkäisiä). Valinta osoittautui kuitenkin oikein hyväksi ja saimme herkuteltua ruissipseillä ja valkosipulidipillä, caesar salaatilla, jossa oli täytettyä kanaa sekä raikkaalla valkoviinillä. Erittäin onnistunut lounas ja kustansi noin 14e per nenä. Ei kovin kallista vanhankaupungin ravintolaksi.

Lounaalta kurvasimme melkein suoraan Cafe Matildaan, joka oli sopivasti näköalapaikalle kipuamisen varrella. Kahvila oli kivan tunnelmallinen vanhahtavine tapetteineen ja kristallikruunuineen ja kaikki erilaiset kakut herkullisia. Itse valitsin kirsikkakakkua, muilla oli mm. pavlovaa limetinsiivuilla. Kahvilan hintataso oli ilahduttava ja kakku + espresso maksoi nelisen euroa. Voin suositella!

Illallispaikaksi valikoitui kreikkalainen ravintola, jonka olimme bonganneet aikaisemmin vanhastakaupungista. Ravintola sijaitsi Imagen suositteleman intialaisravintolan vieressä ja mietimme useaan otteeseen, kumpaanko menisimme. Illalla fiilis oli sellainen, että enemmistöllä teki mieli kreikkalaista, joten päädyimme ravintolaan nimeltä Artemiz. Paikka oli ihan tyhjä, mikä on yleensä aina huono merkki, mutta toisaalta se oli melko kitch, mikä on taas yleensä hyvä. Tällä kertaa ei ollut!

Tilasin kanaa grillatuilla kasviksilla, pitaleivällä ja vinegrettikastikkeella. Ja kreikkalaista valkoviiniä. Annos vaikutti ihan hyvälle, kuten muillakin, mutta hetken syötyämme lähes kaikilla alkoi tökkäämään. Kaikki annokset oli kuorrutettu jollakin ihmeellisellä yrttisekoituksella, joka ei kenenkään muistin mukaan ole tullut vastaan missään päin Kreikkaa. Lisäksi omassa annoksessani oli ihan liikaa kastiketta, joka ei ollut edes kreikkalaistyylistä ja se peitti kaikki maut alleen. Annos jäi puoliksi syömättä, sillä liika oli vain liikaa. Viinikään ei ollut mitään herkkua. Tästä lystistä saimme kustantaa noin 20e per nenä, mikä harmitti tasoon nähden. Olisin pitänyt meinnä siihen intialaiseen, se oli vieläpä ihan täynnä, kun lähdimme!

Seuraavana päivänä suuntasimme trendikkäälle Kalamajan alueelle, josta olimme myöskin lukeneet Imagesta. Kalamaja sijaitsee rautatieaseman takana (pohjoispuolella), satamasta päinvastaiseen suuntaan kuin keskusta. Kalamajan alue on täynnä vanhoja taloja ja osassa on kivan näköisiä kahviloita ja ravintoloita.

Valitsimme lounaspaikaksi Boheem-nimisen paikan, joka oli loistava valinta. Itse ravintola oli persoonallisesti sisustettu vanhoilla huonekaluilla ja koristeellisilla vanhahtavilla tapeteilla. Ruokalistaa vilkaistuamme emme olleen uskoa silmiämme: hinnat olivat todella edulliset, kallein annos maksoi tyyliin vitosen ja olimme jo ehtineet nähdä vilaukselta annokset, jotka näyttivät isoilta ja herkullisilta.

Valitsin itse listalta lohipastan, jossa oli valkosipulia ja fetajuustoa, sekä omenasiiderin. Tilasimme myös jälkiruuaksi pannukakkuja hillolla, jäätelöllä, banaanilla ja toffeella (ei siis kaikki samassa annoksessa, vaikka överimakean ystäville voisi maistuakin). Harmiksemme emme ehtineetkään syödä jälkiruokaa vaan jouduimme kiirehtimään satamaan. Seuraavalla kerralla menen ehdottomasti testaamaan myös paikan pannukakut (yksi annos maksoi muistaakseni 2,5e). Niin ja se pastakin oli todella hyvää, kuten myös kaverilta nyysityt bruschettan palat. Pasta oli listan kalleimpia ruokia ja maksoi sen viisi euroa, puolen litran siideri muutaman euron. Suosittelen lämpimästi kyseistä paikkaa!

 

Advertisements

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s