Minilomamme Tallinnaan käsitti lauantaipäivän, yön hotellissa ja puolet sunnuntaista, toisin sanoen hieman yli vuorokauden. Kuulostaa lyhyelle ajalle, mutta siinäkin ajassa kerkesi nähdä Tallinnaa ihan kivasti. Ylitimme Suomenlahden Linda Linella ja matka kesti puolisentoista tuntia. Satamasta oli lyhyehkö kävelymatka keskustaan ja hotelliimme, josta lisää myöhemmin.
Vietimme lähes koko lauantaipäivän vanhassakupungissa. Olen käynyt kerran aikaisemmin Tallinnassa ja silloin koko ympäristö näytti melko harmaalle, mikä johtui varmasti pääasiassa vuodenajasta (kevät). Siksi vanhankaupungin pittoreskit maisemat pääsivät hieman yllättämään ja lisäksi se, että kyseinen kaupunginosa oli niin suuri (ei siis vain pätkä muuria ja pari vanhaa taloa). En ollut myöskään osannut ajatella, että kaupunki (siis vanhakaupunki) olisi niin tupaten täynnä muita turisteja.
Menimme heti ensimmäiseksi lounaalle ja melkein heti perään jälkiruokakahveille. Näistä lisää ruoka-aiheisessa postauksessa. Syöminkien jälkeen kiipesimme näköalapaikalle, josta oli hienot maisemat kaupungin punatiilisten kattojen yli. Paluumatkalla sää muuttui suorastaan myrskyisen tuuliseksi ja kylmäksi, mikä meinasi latistaa lomafiilistä. Terassilla istuskelu keskeytyi pahasti ja suuntasimmekin hetkeksi lepäämään hotellille.
Illalla olimme aika lailla väsyneitä, mutta nälkä kun oli, niin suuntasimme taas vanhaankaupunkiin ja valikoimme illallispaikaksemme päivällä bongaamamme kreikkalaisravintolan. Se oli virhe, mutta siitä lisää myöhemmin. Nyt kasa kuvia kehiin!
- Kaupungin porteilla
- Sauna-katu ja Helsinki-baari
- Pakollinen Olde Hansa -kuva
- Olde Hansa ulottuu kadulle asti, ainakin kesäisin!
- Terassikin löytyy. Täynnä ruokailijoita tietenkin!
- Emme olleet ainoita, jotka kulkivat kartan kanssa. Vanhan kaupungin kujat olivat täynnä turisteja!
- Raekoja plats
- Näköalapaikalta
- Näköalapaikalta
- Näköalapaikalta
- Ja vielä yksi, kun talojen katot oli niin hienoja!
- Talot olivat kauniisti maalattuja ja koristeltuja.
- Katutaitelijoita