Päivä 7: Yksi reissun kohokohdista!

Grand Canyon jäi meillä näkemättä edellisellä reissullamme, sillä aikaa olisi ollut yhden päivän verran edestakaiseen matkaan Vegasista, ja vaikka olen kuullut eräiden sellaiseenkin urakkaan ryhtyneen, niin meidän mielestä se olisi ollut vähän turhan raskas päivä ja liian nopea visiitti. Silti kanjoni jäi kytemään mieleemme ja se olikin ehdoton kiintopiste tämänkertaiselle reissulle.

Lähdimme liikkeelle varhain. Ja kun sanon varhain, niin tarkoitan että herättiin kolmelta, syötiin pikainen aamupala ja pakattiin auto. Aurinko nousee kanjonilla tähän aikaan vuodesta klo 5:15 ja halusimme olla Lipan Pointilla viimeistään siihen aikaan. Lopulta olimme muutaman minuutin jäljessä aikataulustamme ja koska aurinko kurkki horisontin takaa kauniin vaaleanpunaisena jo edellisen näköalapaikan kohdalla, päätimme kuvata sinne katselemaan ensinäkymät.

Ja voi, kuinka kaunis auringonnousun aikainen kanjoni onkaan! Usva sen keskellä tekee paikasta aivan satumaisen näköisen! Kuvat eivät millään tee kunniaa maisemalle, mutta kamerat lauloivat kyllä vähän väliä. Väillä vain istuimme ja katsoimme äärettömään hiljaisuuteen. Onneksemme useammallakaan näköalapaikalla ei ollut aikaisin aamulla kuin muutamia muita turisteja. Ja sitten joku tyyppi, joka puhui itsekseen Jeesuksesta ihan taukoamatta.

Kävimme aamun aikana monilla näköalapaikoilla ja kahdeksan jälkeen olimme olleet kanjonilla jo kolme tuntia. Tässä vaiheessa muuta porukkaa alkoi ilmaantua mukaan ja ilma alkoi tuntua tyypillisen lämpimälle ja ihan pian yhdeksän aikaan jo kuumalle. Olimme siihen aikaan jo ihan väsyneitä, sillä edellisenä yönä unet olivat jääneet vähän vähemmälle mm. sen takia, että joku puhelinmyyjä soitteli kännykkääni vähän väliä ja sitten lopulta huolestuneena menin jopa vastaamaan (pitäisihän se tietää, että kukaan muu kuin lehtimyyjä soita noin sinnikkäästi!).

Lähdimme ajamaan kohti Pagea, jonne majoituimme yhdeksi yöksi. Navigaattori näytti matka-ajaksi hassun pitkän kuuloisen ajan, mutta emme miettineet sitä sen tarkemmin. Katsoimme välillä reittiä läpi ja ajoimme aivan uupuneina keskellä ei mitään. Ja sitten yhtäkkiä Page olikin siinä, tuntia ennen kuin meidän piti saapua! Ihmettelimme asiaa vähän aikaa, mutta sitten muistimme, että Arizonan osavaltiossa on joissakin paikoissa käytössä kesäaika ja toisissa ei (kuten Flagstaffissa).

Riemuitsimme matkan lyhenemisestä tunnilla ja toisaalta siitä, että kello lähenteli yhtä ja ajattelimme käydä kokeilemassa, olisko motellihuoneemme jo valmis. Väsymys oli ihan hirveä ja voitti jopa nälän. Ikävä kyllä huoneemme ei tietenkään ollut valmis ja respan nainen pyysi meitä tulemaan kolmen kieppeillä takaisin. Hieman uupuneina suuntasimme ensin läheiselle huoltoasemalle tankkaamaan ja sitten thaimaalaiseen ravintolaan syömään. Kävimme samalla myös ruokakaupassa ostamassa seuraavan aamun aamupaloja ja ihania kerma- ja vaahterasiirappimunkkeja, sillä donitsisaldo näytti tässä vaiheessa reissua pyöreää nollaa.

Kun palasimme motellille, saimme respan mieheltä kummastuneen kysymyksen miksi olimme tulleet jo nyt. Kerroimme, että meitä pyydettiin tulemaan kolmen aikoihin, johon sain vastaukseksi, että kello on vasta kaksi! Hämmennykseksemme huomasimme kellonajan vaihtuneen lyhyellä matkalla, eikä Page olekaan kesäajassa. Mies pyysi meitä tulemaan uudelleen puolen neljän aikaan ja neuvoi tien Horseshoe Bendille, josta olimme toki kuulleet itsekin. Ilma oli vaan ihan liian kuuma minkään mittaiselle pienelle patikoinnille, joten emme olleet ajatelleet mennä sinne.

Page itsessään on ihan mieletön paikka. Joka puolella on huikean kauniita kiviä ja kallioita sekä Colorado-joen ja Powell-järven sinivihreää. Mutta Pagessa on kuuma ja paikka on todellinen pätsi! Ulkona tekisi mieli tutkia vaikka mitä paikkoja, mutta lämpöhalvaus uhkaa jo heti nurkan takana. Ainoa järkevä teko on istua auton ilmastoinnissa. Silti mekin menimme ensin katselemaan pato- ja järvimaisemia, sitten Horseshoe Bendille (missä Antti kävi kävelemässä puoleen väliin ja minä odotin alhaalla, sillä pelkäsin saavani vähintäänkin auringonpistoksen) ja lopuksi näköalapaikalla, jossa minäkin reipastuin kiipeilemään tulikuumilla kiviportailla nähdäkseni padon ja Colorado-joen.

Olihan ne näkymät upeita! Mutta jopa hiekka oli niin kuumaa, että pahaa teki. Melkein itku kurkussa kuumissamme ja väsyneinä suuntasimme kolmatta kertaa motellille ja päätimme istua aulassa niin pitkään, että huoneemme olisi siivottu (kuinka monta tuntia siinä voi mennä, ja miksi niitä ei voi jakaa yhtään siinä järjestyksessä, mitä porukkaa tulee sisään!). Huone saatiin, ostettiin automaatista kylmää juomaa ja kipattiin ruokaostoksemme roskiin, sillä parin tunnin muhittelu tulikuumassa autossa tekee tuskin hyvää kermamunkeille tai juustoille. Nyt suihkun jälkeen ilmastoinnin viileydessä alan taas olla elävien kirjoissa.