Päivä 6: Vettä ja upeat näköalat x 2

Tänään olemme taas olleet liikenteessä, sillä jätimme aamulla Las Vegasin taaksemme ja suuntasimme auton kohti Flagstaffia. Heti alkumatkasta vastaan tulee Hooverin pato, jossa pysähdyimme juuri sopivaan aikaan, ennen turistilaumojen saapumista. Laitoimme auton parkkihalliin ja lähdimme kävelemään padolle. Valitettavasti unohdimme kokonaan aurinkovoiteen ja paiste padolla oli todella voimakas jo siihen aikaan aamusta. Minä herkkänahkaisena ihmisenä en kärsinyt olla padolla juuri kymmentä minuuttia pidempään, mutta ehdin kyllä näkemään mielettömät maisemat sekä järvelle että padolle ja vähän matkan päässä kulkevalle sillalle.

IMG_0365

Lähtiessä menimme autolla patosillan yli ja ja kurvailimme vuoristoteillä Arizonan puolelle, kunnes laitoimme navigaattorin takaisin päälle ja se käski meidän tekemään u-käännöksen välittömästi. Ihmettelimme moista ja jatkoimme matkaamme, kunnes vastaan tuli kyltti, että tie on suljettu. Niinpä sitten jouduimme kuitenkin palaamaan samoja jälkiä takaisin niin pitkälle, että pääsimme varsinaiselle sillalle.

IMG_0364

Perillä Flagstaffissa menimme heti ensimmäisenä ostamaan visitor centeristä Grand Canyonin luonnonpuistomaksun. Tarkoitusena on herätä jo kolmen aikoihin, jotta ehdimme kanjonille ennen auringonnousua. Motellimme sijaitsee vain joidenkin kortteleiden päässä visitor centeristä, joten automatka näiden välillä oli ainoa mitä näimme Flagstaffin keskustasta, mutta sekin vähä näytti aika symppikselle.

Mietimme hetken jäisimmekö iltapäivällä pyörimään Flagstaffiin vai suuntaammeko muutaman kymmenen kilometrin päässä olevaan Slide Rock State Parkiin. Valitsimme jälkimmäisen, sillä se oli ensimmäinen suunnitelmamme ja vaikka olimme jo hieman väsyneitä, niin pulahtaminen veteen kuulosti houkuttelevalle kuuman päivän päätteeksi.

Alkumatka osoittautui haasteelliseksi, sillä navigaattorin neuvoma reitti oli suljettu tietöiden vuoksi. Seuraava vaihtoehto vei tyyliin käytöstä poistetulle kinttupolulle, joten tässä vaiheessa olimme aikeissa luovuttaa. Antti kuitenkin alkoi selaamaan karttaa ja löysi meille reitin, joka kiertäisi tietyömaan, joten lähdimme kokeilemaan sitä, vaikka jouduimmekin ajamaan soratietä aluksi. Ja lopulta pääsimme kuin pääsimmekin takaisin oikealle tielle ja kohta ympärillä oli upeita vuorimaisemia, jotka tulivat ihan yllättäen mutkan takaa.

Olimme perillä Slide Rock State Parkissa myöhäisen iltapäivän aikaan ja paikka oli aivan täynnä lapsiperheitä ja muuta porukkaa. Meitä hieman huvitti, kun muisteltiin kaikkia kuvia, joita oltiin aikaisemmin nähty. Niissä ei tietenkään vilise ihmisiä. Mutta olihan ne näkymät hienot punertavine kallioineen ja keskellä virtaavine vesineen. Ja tietty uimaan tultiin niin kuin muutkin ja vaikka hetki meni kauhistellessa kylmää vettä, niin pakkohan se oli uskaltaa kun muutkin polski vedessä ja laski kivien muodostamia liukumäkiä.

IMG_0368

Meidänkin piti tietenkin päästä kokeilemaan yksi luonnon muovaamista mäistä ja minä päätin mennä ensimmäisenä. Eikä se ihan putkeen mennyt, kun ensin löin nilkkani pienessä mutkassa ja lopulta kun könysin ylös syvemmän kohdan muodostamasta altaasta, liukastuin kävellessäni sileällä kivellä. Ja kaaduin juuri sillä tavalla kuin sarjakuvissa kaadutaan: jalat kohti taivasta ja selälleen!

Tässä vaiheessa Antti katseli hieman huolestuneena kauempaa, sillä selkäni oli ennen reissua niin kipeä, että pystyin hädin tuskin kävelemään. Eikä ilmalento selälleen ole ehkä paras mahdollinen juttu tuollaisessa tilanteessa, vaikka selkä onkin nyt jo parantunut. Onni onnettomuudessa kuitenkin, sillä kiven liukkaus oli päässyt yllättämään minut täysin, ja kaaduin ilmeisesti niin rentona, että se ei sattunut sitten yhtään. Eikä hyvin pehmustetusta takapuolestakaan ole haittaa. Pääsemme siis jatkamaan matkaa huomenna suunnitelmien mukaan, tosin nilkka mustelmilla ja toinen pakara hellänä!

IMG_0367

Mainokset

8 thoughts on “Päivä 6: Vettä ja upeat näköalat x 2

  1. Upeita maisemia!

    Meillä on ens kuussa osittain sama reitti teidän kanssa, kun ajetaan Las Vegasista Chicagoon. Kauanko teillä kesti ajaa tuo Vegas-Flagstaff -väli?

    Me saadaan auto alle Vegasista puoliltäpäivin, ja mietittiin, että käytäisiin Grand Canyonilla *ennen* Flagstaffia. Mietin vain, mahtaako mennä liian tiukille koittaa ehtiä kanjonille ennen auringonlaskua, vai kannattaisiko teidän tapaan jättää visiitti varhaiseen aamuun seuraavalle päivälle.

    • Kiitos Jari! Lähdettiin Vegasista yhdeksän aikaan aamulla ja oltiin perillä Flagstaffissa kolmen aikaan. Mutta pysähdyttiin välillä siellä padolla ja sen jälkeen myös lounaalla, eli niihin meni yhteensä aikaa varmastikin reilu tunti. Mutta mun vanhemmat ovat olleet niin hurjia, että ovat ajaneet Vegasista kanjonille ja vielä saman päivän aikana takaisin Vegasin liepeille! Tosin lähtivät matkaan aikaisin ja olivat perillä myöhään 🙂

  2. Haluisin myös käydä tuolla Slide Rock State Parkissa, mutta voi olla että aika slim chance kun ollaan siellä päin juuri Labor Dayna kun kaikki muutkin on varmasti menossa uimaan… Kaunista siellä kyllä näyttäis olevan. Paranemista sun ruhjeille!

    • Kiitos! Nilkka oli onneksi sitten vain pintakipeä ja takapuolikin parane varmasti pian 😀

      Aivan varmasti on juhlapyhinä paljon enemmän porukkaa, ja nytkin oli parkkipaikka melko täynnä. Ja oli kuitenkin (kai) ihan tavallinen torstai.

  3. Oi vitsi, Slide Rock State Park on kyllä mun suosikki! Kai kävitte myös siellä toisella puolella, missä hullut hyppii kalliolta? Ei ainakaan meidän vierailun aikana ollu kauheesti porukkaa sillä puolella, toisin kuin tuolla liukumäkien puolella.

    Ihanaa että päivität näitä reissun päältä, tuntuu kuin olis ite mukana!!

    • No ei käyty! Voihan 😦 Siis siellä sillan toisella puolella vai? Sieltä kuului huutoja, mutta luultiin että mäki vaan jatkuu siellä. Mutta oli kyllä hauska paikka 😀

      Tää on itsellekin kiva, kun kirjoittelee paikan päältä. Voi sitten myöhemmin lukea, että ihanko oikeesti olin tuota mieltä 😀 Aika kultaa muistot!

      • Joo nimenomaan siellä sillan toisella puolella. Se on vähän syrjässä, eikä mekään meinattu eka löytää sitä mutta ko olin nähny sieltä kuvia missä tyypit hyppii kalliolta alas ja totesin että niitä ei vielä näkyny, niin lähettiin ettimään. Ei sillä että olisin ite uskaltanu hypätä! 😀

      • Huh! Olispa tajuttu käydä sielläkin. No en kyllä mäkään olisi uskaltanut hypätä! Jopa vähän hirvitti ne lapset, jotka hyppi ihan matalalta kalliolta sinne veteen kun kuitenkin kiviä ja kaikkee 😀

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s