Kannattiko lähteä joululomalla Aasiaan?

Loma on tältä erää ohi. Taas jotain, mitä on odotettu, on hujahtanut silmänräpäyksessä ohi. Rahaa meni, ja vähiä lomia meni. Oliko se sen arvoista?

DSC_3617

Yhteensä 10 lentoa (edit: siis niitähän tuli jokunen lisääkin, ja kotimatka kesti useamman vuorokauden). Sen verran meni, kun kävimme Phu Quocin saarella Vietnamissa ja tulimme takaisin. Kaikkihan lähti päälle 300 euron jouluaatto-loppiainen -lennoista Hongkongiin. Tarjous, jota ei voinut ohittaa. Varsinkaan, kun jouluaikana on helppo saada töistä lomaa ja räntäsade tai musta joulu ei kiehtonut pätkääkään.

hongkongDSC_3112

En edes jaksa laskea, kuinka monta tuntia olemme istuneet eri lentokoneissa. Eri lentokentillä vierailimme yhteensä järkyttävät 14 kertaa (+muutama lisää, sisältäen yöpymisiä kentän penkeillä). Sen siitä saa, kun ei malta pysyä paikallaan. Tai edes kahdessa paikkaa. Kirjauduimme yhteensä viiteen eri hotelliin ja ajoimme kuusi kertaa lentokentän ja hotellin välin taksilla ja neljä kertaa junalla. Kannoimme mukavien selkäreppujemme lisäksi yhtä raivostuttavan muotoista urheilukassia pitkin maita ja mantuja.

PC260002

Sanomattakin selvää, että keksisin pari helpompaakin tapaa viettää lomaa, mutta kaiken kaikkiaan reissu meni älyttömän hyvin. Jopa yllättävän hyvin, kun ottaa huomioon, kuinka monesta erinäisestä palasesta se koostui. Kaikki hotellit olivat odotetun tasoisia ja olin käyttänyt aikaa siihen, että koko reissu päästiin vetämään niin, että emme joutuneet odottelemaan huoneiden valmistumista tai luovuttamaan niitä ennen lähtöä. Helpottaa kummasti.

auringonallaPC280061
DSC_3366

Kahteen viikkoon mahtui lukuisia ihania retkiä ja jokainen niistä oli kaiken sen vaivan arvoinen. Vaikka menomatkalla kirosin väsymystä, niin jo ensimmäinen päivä perillä Hongkongissa pyyhki kaiken väsymyksen pois. Lisäksi tällä reissulla ei kärsitty aikaerorasituksesta ollenkaan.

DSC_3416

Vietnam oli maana positiivinen kokemus. Ihmiset olivat kaikkialla todella ystävällisiä, eivätkä minkään tippirahan toivossa. Englantia puhuttiin välillä tosi huonosti, välillä ei ollenkaan. Katujen ylittäminen oli aluksi stressaavaa, mutta siihen tottui todella nopeasti. Sää oli mitä mainioin koko reissun ajan, eikä omaa lomaamme edeltävistä sateista ollut tietoakaan: yhtenäkään päivänä ei satanut pisaraakaan, ei missään kolmesta kohteestamme.

auringonallaP1010166 auringonallaP1010198

Hongkong oli tuttu edelliseltä reissulta, mutta suurkaupungille tyypilliseen tapaan sen kadut pääsivät jälleen yllättämään ja tarjoamaan uusia elämyksiä. Sinällään Honkkarissa ei tarvita muuta, kuin astua ulos hotellista.

En tiedä mikä olisi ollut parempi tapa aloittaa uusi vuosi, kuin reissun päällä. Kotiin on aina kiva palata, ja huomasin jälleen, ettei minusta olisi juuri kiertämään maailmaa pidemmän kaavan mukaan. Tulee ähky, eikä asiat jaksa kiinnostaa enää samalla tavalla. Seuraavaan reissuun on seitsemän viikkoa aikaa, ja välillä mietin, onko se liian vähän. Minun täytyy ehtiä makustelemaan näitä kokemuksia ennen uusiin ryntäämistä. Onneksi talven pimeinä iltoina lomamuistoille (ja postauksille) on tilaa enemmän kuin tarpeeksi.

DSC_3487 DSC_3455

Istanbulin lumikaaos osui meihin varsin ikävästi, sillä paluumme viivästyi useammalla päivällä. Tähän asti meillä on ollut lentojen suhteen aina hyvä tuuri, joten on ehkä väistämätöntä, että joskus tapahtuu jotain tällaista. Menikö koko loma pilalle? No ei, joskus vielä jaksamme nauraa koko kaaokselle ja sille, että emme ole koskaan aikaisemmin olleet niin kädettömiä lähitulevaisuuden suhteen. Onneksi ei ollut kyse mistään isommasta katastrofista. Otamme tämänkin kokemuksena.

DSC_3461

Advertisements

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s