Häämatkan jälkeiset fiilikset

Osaan yleensä aloittaa postauksen kirjoittamisen miettimättä sen enempää ensimmäistä lausetta tai muuta sisältöä. Tällä kertaa istuin tuijottamassa ruutua sen verran pitkään, että päädyin näin helppoon ratkaisuun. Noniin, nyt ollaan päästy siitä aloituksesta!

P9285382

Häämatkamme oli täydellinen. Piste. Tai se minulla on ainakin päällimmäisenä fiiliksenä, nyt kun kotona ollaan oltu muutama päivä ja arki on taas vyörynyt päälle tylsänä toimistohuoneena, työpaikkaruokalana ja kylmänä vesisateena pimeääkin pimeämmässä aamussa. Kaikki kysyvät miten matka meni, ja minä vastaan aina, että todella hienosti. Se on kuitenkin pieni vale, sillä meillä oli ihan mieletön reissu, mutta kuka sitä hehkutusta jaksaa kuunnella? Ja toisaalta, taidan olla jokaisen matkan jälkeen sitä mieltä, että oli ihan huikeeta. Mutta sellaistahan se matkailu useimmiten on!

PA056111

Uskon, että häämatka olisi ollut unelmareissu huolimatta siitä, mihin maahan se olisi kohdistunut. Meilläkin oli välillä muitakin vaihtoehtoja, kun minä aloin miettimään lähempänä olevia ja edullisempia vaihtoehtoja. Pyörittelin mielessäni mm. Santorinia, joka on suosittu häämatkakohde ja jonka haluan joskus ehdottomasti nähdä. Mutta onneksi pidättäydyimme kuitenkin sitkeästi ensimmäisessä suunnitelmassamme, jossa järjestys oli tämä: 1) Aasiaan tällä kertaa, 2) joku iso kaupunki, mielellään Singapore, 3) joku rantapaikka siihen lisäksi, joku Indonesia saari sopisi esimerkiksi, Balille näyttäisi olevan edullisia lentoja. Ja tadaa, meillä oli häämatka!

DSC_3579
DSC_3498

Kaikki varmasti tuntevat olonsa vaaleanpunahöttöisen onnelliseksi häämatkallaan, mutta kaiken tämän lisäksi meillä meni reissussa lähes kaikki asiat ihan nappiin. Meillä kävi hyvä tuuri: lennot olivat ajallaan, hotellit olivat vähintään odotuksien tasoisia, mitään erityisiä ongelmia ei tullut vastaan ja sääkin oli mitä mainioin. Se oli aivan vähäpätöistä kokonaisuuden kannalta, että jouduimme jonottamaan kaksi tuntia Balille saapuessa passintarkastukseen tai että suunnittelemamme retki ei toteutunut sellaisenaan. Tai että romanttisen yllätykseni suurin kärki uhkasi hioutua pahasti väärinkäsitysten vuoksi.

PA045919
P9285213

Postauksen kuvat ovat täysin sekalaisia ja sieltä täältä kansioista haalittuja. Yritän saada aivoni jonkinlaiseen järjestykseen ennen seuraavaa reissupostausta. Aloittaako Singaporesta vai Balista? Italian postauksetkin on vielä kesken. Tiedoksi myös kaikille, että tästä lähtien kaikki blogini kuvat eivät ole omiani, vaan Antti toimii kuvaajana vähintään yhtä paljon kuin minä, ja huomattavasti paremmalla kalustolla!

DSC_3371
PA066190

9 vastausta artikkeliin “Häämatkan jälkeiset fiilikset

  1. Hei! En muista oletko maininnut aiemmin, että minkälaisella kalustolla te kuvaatte? Itse olen valokuvauksen tekniikassa vasta-alkaja, kivoja kuvia saan kyllä mutta en tiedä mitään aukoista ja ISOista sun muista. Pikkuhiljaa harjoitellen. Siispä nämä kamera-asiat kiinnostavat 🙂

    1. Heippa Sofia! Minä kuvaan Olympuksen PEN minillä, yleensä reissussa sillä peruslinssillä mikä siihen tulee mukana ja sitten kotona eri linssillä mm. ruokakuvia. Ostin lähtöpäivänä uuden valovoimaisemman linssin, mutta en päässyt vielä testailemaan sitä.

      Antti kuvaa Nikonin D610:lla, suurin osa reissukuvista lienee otetu 18-35mm laajakulmalla. Hyviä kuvia sillä ainakin saa 🙂

  2. Niin ihanaa, että sulla on tuollaiset fiilikset häämatkan jälkeen, sillä juuri noin sen pitää ollakin! Mahtavaa! 🙂

    1. Niin onkin! Odotin ennakkoon, että koska ollaan jo reissattu paljon kaksin, niin häämatka ei välttämättä erottuisi muiden joukosta niin paljon. Mutta kyllä se oli aivan upea reissu kaikin puolin 🙂

  3. Se on hassua, että miksi hehkutusta aina itsekin varoo vaikka mää kyllä aidosti iloitsen kun kuulen jonkun olevan aivan haltioissaan matkastaan 🙂 Ja nyt just mää oon myös ihan haltioissani noista teidän kuvista, vitsi mitä paikkoja ootte nähny! Kuolen miten ihana tuo kukkakuva on jota jo Facebookissakin ihailin! 🙂

    Luin just ihanan postauksen Santoriinilta ja laitoin sen todo-listalle, nyt pitää vissiin linkata Makelle tämäki postaus, että mennään myös Singaporeen, koska mää haluaaan! Ja sitä ennen olin jo viemässä meitä Inkan blogin perusteella Istanbuliin. Oih mitä houkutuksia blogien lukeminen saakaan aikaan! Voisin tästä samalta seisomalta painella lentokentälle, sillä oon jo ihan kypsä tähän pimeään, märkään ilmanalaan.

    Tuo oli muuten mielenkiintoista lukea, että miten päädyitte häämatkakohteen valitsemaan. Mää aina jahkaan superkauan ennen kuin olen varma, että olen löytänyt juuri ko tilanteeseen sopivimman kohteen varmasti 🙂 Kuten sanottu maailmassa niitä herkkuja riittää =)

    1. Voi miten ihana kommentti Ulla! Ja kyllä meillekin tuli listalle heti yksi New Yorkista Hamptonseihin ym. suuntautuva road trip, kun eräät kävi siellä pyörimässä 😉 Houkutuksia tosiaan!

      On niin ihana, kun pääsee elämään toistenkin matkoja, varsinkin silloin kun on itse kotona ja kaikki on vähän mälsää (tai vaikkei olisikaan). Ja yhtä kiva on itse päästä fiilistelemään omia ihania reissujaan, saa samalla itsekin koottua ajatuksiaan ja huomaa miten älyttömästi yhteen matkaan mahtuu kivoja juttuja!

      Meillä tosiaan matkakohteiden päättämiset menee aika nopeasti ja suoraviivaisesti. Ja onneksi häämatkan(kaan) suhteen ei tarvinnut tehdä mitään kompromissia, haluttiin molemmat tuonne ja löyty sopivat lennot jne, eli mikään juttu ei vastustanut juuri tätä suunnitelmaa 🙂

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: