IGTravelThursday / Syömässä Chicagossa

Suunnittelemme yleensä etukäteen joitakin ruokajuttuja tai mietimme ainakin mahdollisuuksia, joiden toteutuminen riippuu lopulta sitten fiiliksestä. Chicagoon lähdettäessä meillä ei ollut kovin intohimoisia ruokatoiveita, mutta muistimme katsoneemme erään Man vs. Food -jakson, jossa syötiin juustohampurilaisia. Paikan erikoisuus ei välttämättä ollut maailman paras juustohampurilainen, vaan kyseessä oli Saturday Night Liven sketsistä tuttu paikka, jossa John Belushi kumppaneineen hokivat cheezborgeria jokaiselle asiakkaalleen. Tuttuihin lausahduksiin kuuluu myös No Pepsi, Coke! Vaikka ilmeisesti juomat olivatkin alun perin toisin päin.

image

Päätimme siis, että mikäli hampurilaista tekee mieli, menemme Billy Goat Tavernaan, joka on pieni ketju Chicagossa. Ja lopulta menimmekin, söimme hampurilaiset, jotka olivat kuvahkot, emmekä edes saaneet sketsin perinteenä syntynyttä cheezborger-hokemaa osaksemme, vaikka sen piti olla edelleen paikan juttu! Onneksi tarjoilija heitti sentään tilauksen yhteydessä No Pepsi, Coke:n, joten ihan hukkaan reissumme ei mennyt, heh. Myöhemmin huomasimme, että olimme pahus vieköön menneet väärään ravintolaan, sillä ketjulla oli kaksi paikkaa melko lähekkäin emmekä ajatelleet asiaa enemmän. Hieman pidempi selostus aiheesta löytyy täältä.

IMG_0148_2image

Ensimmäisenä aamuna heräsimme pitkien lentojen jäljiltä nälkäisinä ja suunnistimme aamupalalle. Kyseessä oli sunnuntaiaamu ja vaikka asuimme keskustassa, näyttivät kadut melko rauhallisille ja läheskään kaikki paikat eivät olleet auki. Lopulta menimme sisään Einstein Bros Bagelsiin, tilasimme egg sandwichit, joihin saimme valita bagelit lukuisista vaihtoehdoista. Lisäksi tilasimme kahvin ja smoothien. Bagelivalinta osui kyllä nappiin, sillä otin sellaisen, missä oli kaikkia mahdollisia jyviä ja muita härpäkkeitä. Paljon jääpalamurskaa sisältänyt smoothie ei ollut ehkä ihan hyvä valinta talvella, sillä olin muutenkin jo kylmissäni!

IMG_0146_2

Toisena aamunamme hyppäsimme metroon ja hurautimme Wicker Parkiin, jossa söimme aamupalaa varmasti alueen suosituimmassa paikassa: Bongo Roomilla. Ravintola on kuuluisa aamupala- ja brunssiruuistaan, joten ei ihme, että lähes jokainen pöytä ja baaritiski oli täynnä. Saimme kuitenkin viimeisen vapaan pöydän, tilasimme mielettömät annokset pannareita (itselläni valkosuklaa, suolakaramelli, pretzel) ja ihmettelimme, kuinka ihmisillä on tavallisena maanantai aamuna kello kymmenen aikaa nähdä ystäviään ja syödä pitkän kaavan mukaan.

image image

Ehdimme syödä matkan aikana lounastakin kahdesti. Ensimmäisellä kerralla etsimme sushi-paikkaa, mutta yksikään vastaan tullut ei ollut auki sunnuntaina. Menimme sitten nälissämme testaamaan Arby’sin, sillä emme olleet koskaan käyneet kyseisessä ketjupaikassa. Kuvia ei ole, mutta miehen valitsema smokehouse brisket oli varsin maistuva. Ja kiharat ranskalaiset olivat itselleni nostalgisia.

Sushia saimme seuraavana päivänä, kun ostosten jälkeen raahauduimme lähimpään sushi-ravintolaan. Tilasimme päivän lounaat, jossa sai miso-keiton, makirullien, salaatin, edamame-papujen ja tempura-kasvisten ja -äyriäisten lisäksi valita varsinaisen pääruokansa. Minä valitsin sushi-platterin ja mies teriyakikanaa. Hyvää oli, mutta siis miten valtava voi yksi lounasannos olla? Olisi pitänyt taas kerran ottaa puoliksi!

IMG_0145_2

Hotelliamme vastapäätä sijaitsi ketjupaikka Rock Bottom, joka näytti ulkoa juuri sellaiselle, että siellä saa tyypillistä amerikkalaista rentoa ruokaa. Ja niin saikin. Sunnuntai-iltana asiakkaita riitti ja telkkarista seurattiin jotain peliä. Me tilasimme annoksen ribsejä puoliksi ja jokin ihme ahneus iski minuun, kun halusin vielä tilata ranch-tyylisen kanasalaatin puolitettavaksi. Puolittaminen ei ollut taaskaan mikään ongelma vaan molemmille tuotiin omat lautaset molempia annoksia. Mutta siis se annoskoko jälleen, huh! Käytännössä saimme molemmat suomalaisen annoskäsityksen mukaan kaksi kokonaista annosta. Harmitti hirveästi, kun niin paljon jäi taas syömättä. Ribsit oli kyllä hyviä ja omenainen coleslaw ihanan raikasta!

IMG_0147_2

IGTravelThursday on Instagram-tempaus, jossa tägätään omia matkailuaiheisia kuvia tunnisteella #IGTravelThursday. Näin saadaan kivoja matkailuaiheisia vinkkejä kiertoon kuvien muodossa. Tempauksen järjestäjiä ovat Destination Unknown Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running with Wild Horses Veera Bianca. Oma Instagram-profiilini löytyy @auringonalla.

24 vastausta artikkeliin “IGTravelThursday / Syömässä Chicagossa

    1. Juu ei ehkä reissupaikkoja, mutta ravintoloita kylläkin 🙂 Vai olikohan tämä nyt eka? No joka tapauksessa Anthony Bourdainiltakin ollaan vinkkejä otettu 😉

  1. Tuli ihan kylläinen olo jo vain lukiessa tämän 🙂 Suosittelen kokeilemaan myös Ed Debevics nimistä ravintolaa, mikäli se on vielä pystyssä. Sen liikeidea on antaa mahdollisimman ”huonoa palvelua” vaikkakin koin tarjoilijoiden olevan enemmänkin hauskoja. Esim. tanssivat pöydillä, löivät minua ruokalistalla päähän ja söivät lautaseltani ranskalaisia. Tarjoilijat ovat suurelta osin näyttelijöitä. Ihan perus Amerikan diners ruokaa mutta eri tavalla tarjoiltuna.

    1. Heh, sekin voisi olla kokemus! Ja joskus kokemus on puoli ruokaa, joten ihan perusruokakin on ok 🙂 Tosin voisin kuvitella, että mulla menis sellaisessa paikassa kuitenkin hermo enkä osaisi olla tarpeeksi rento 😀 Vai osaisinko?? Pakko ehkä haastaa joskus itsensä menemällä sinne 🙂

  2. Hahaa, se ohjelma on kyllä ihan helmi! Ja kyllä, bagel näyttää paljon herkummalta kuin cheezburgeri ylhäällä. Paitsi maistaisin kyllä mielelläni kumpaakin. Vois kyllä tutkia seuraavan kerran kun on matkustelemassa kauemmas onko ohjelmaa tehty paikan päällä !

    1. Kaikkea pitää maistaa, myös kuivaa burgeria! Paitsi että se oli paljon parempi, kun laitettiin vielä puuttuvat täytteet mukaan ja kahdella pihvillä (tai kolmella!) kokemus olisi varmasti ollut vähemmän kuiva 🙂

  3. Voi näitä ihania ruokapostauksia! Erityisesti tuo pannariannos nostaa kyllä veden kielelle, mutta siis kuinka isoja annoksia! 😀

    1. Pannariannos oli todella makea ja itse pannarit todella tuhteja, en muista jaksoinko syödä ehkä yhden? Ja niitä oli kolme. Iso lautanen ihan täynnä, vaikkei se tuossa ihan tuukaan ilmi 🙂

  4. Meillä on kanssa kaupunkikohteissa ainakin jokunen ruokapaikka katsottuna valmiiksi, mutta muuten mennään sitten fiiliksellä ja katsotaan mitä ylläreitä kaupungilla on tarjottavana. Ihania nämä ruokapostaukset! Ruoka on kuitenkin se ”juttu” monessa paikassa, mikä tekee tai pilaa omalta osaltaan loman!

    1. Meillä on aina vaihtoehtoja kartoitettuna siltä varalta, että sattuu olemaan sopiva fiilis niille. Yleensä kyllä on jossain vaiheessa 🙂 Ruoka on tosiaankin tärkeä juttu matkoilla! Mutta vähemmän hyvän ruuan voi hyväksyä, jos ympäristö on muuten upea!

  5. Onneks oon myös just syöny… noissa amerikkalaisissa annoksissa on muuten hyvät ja huonot puolensa… 😉 Suomessa tulee väistämättä Jenkkireissujen jälkeen sellanen tunne että mistä mä nyt oikeasti maksan.

    1. Ihan totta sekin! Jenkeissä saa syötyä pienemmällä rahalla, kun annoksiakin tarvitsee vain yhden kahdelle hengelle (paitsi tietty hampurilaisia!). Suomessa ei tule koskaan tilattua mitään puoliksi. Ja myös siksi, ettei se täällä ole yhtä helppoa ylipäätään. Tai ainakin musta tuntuu, että ravintolat ei katso sitä kovin hyvällä. Ja ehkä suomalaiset muutenkin tilaa aina kaikille oman annoksen. Mun mielestä annosten jakaminen (vaikka useamman) olis just hauskaa!

    1. Bageli ja sushit oli kyllä herkkuja! Ja kerrankin sushia oli enemmän kuin riittävästi, sitä voisi syödä mielettömiä määriä 😉

  6. Apua, nyt tuli nälkä! Me harkittiin USA:n reissulla noita Man vs. Food paikkoja, mutta sitten kun niistä luimme arvosteluja, eivät ne yleensä kovin korkealle yltäneet. Juttuhan niissä yleensä oli ne haasteannokset, joita nyt ei kuitenkaan tulisi mussuteltua. Veden kielelle saavat nekin jaksot kyllä vaan aina!

    1. Monissa telkkarissa esiintyneissä ruokapaikoissa on varmasti joku oma erikoisuutensa, joka ei varsinaisesti edes liity ruokaan. Kunhan paikka on muuten mielenkiintoinen 🙂 Me testattiin myös Santo Domingossa telkkarista tuttua paikkaa ja se taasen oli hyvä myös ruualtaan. Mutta varmasti osa on pettymyksiä tasoltaan!

  7. Hauska kuulla tuosta Einstein Bros Bagelsista. En ole vielä kertaakaan käynyt kyseisessä paikassa, vaikka miehen asuinpaikka Colorado on niitä täynnä, kun kerran sieltä päin alunperin ketju on lähtöisin. Pitänee siis harkita joku aamupala tai lounas seuraavan kerran, kun siellä päin käy.

    1. Me huomattiin koko ketju vasta tällä reissulla, vaikka ilmeisesti koko jenkkilä on täynnä noita (tai ainakin niitä on satoja). Muistelen, että bagelissa oli hyvä hinta-laatusuhde ja ilahduttavaa oli, että se ei ollut mitenkään valtava. Ja tuo minun monisiemenversio oli hyvä!

Jätä kommentti Heidi Peruuta vastaus