Hotelli Nova

Berliinin osuus reissustamme alkaa lähentyä loppuaan ja ehkä olisi aika esitellä hotellimme Nova. Hotelli sijaitsti Lichtenbergissä eli Itä-Berliinin puolella ja siitä oli kätevä liikkua eri puolille kaupunkia. Vastapäätä hotellia oli niin S-bahn kuin U-bahn asematkin ja muutama ratikkalinja olisi kulkenut asemarakennuksen toiselta puolelta (emme käyttäneet näitä linjoja kertaakaan). Alexanderplatzille pääsi helposti ja nopeasti, joten olemme todella tyytyväisiä sijaintiin.

CIMG2855_2

 

Hotellin välittömässä läheisyydessä oli paljon pieniä kebap-paikkoja ja kiinalaisia ym. aasialaisia ravintoloita. Harmi kyllä emme ehtineet testaamaan yhtään niistä, kun nälkä yllätti aina jo kaupungilla. Lichtenbergin S-bahn -aseman yhteydessä oli pieni ostoskeskus, jossa oli mm. ruokakauppa (Lidlin tyylinen), muita pieniä kauppoja ja konditorioita.

CIMG3010

 

Itse hotelli oli kodikas ja olimme tyytyväisiä huoneeseemme, josta oli näkymät asemalle päin. Vaikka olimmekin tien puolella, en muista meidän tarvinneen koskaan korvatulppia yöaikaan. Huone oli pienehkö, mutta ei ihan niin koppi, kuin kaupunkihotellit saattavat olla. Huoneessa oli kokolattiamatto, mikä on aina pieni miinus, mutta tässä tapauksessa se ei ainakaan haissut millekään pesuaineelle tai tunkkaiselle.

CIMG3734 CIMG2887

 

 

Maksoimme hotellista 39e / yö etukäteen varattuna Booking.com:sta, mistä varasin myös Rooman hotellimme. Hintaan ei kuulunut aamupalaa emmekä halunneet ottaa sitä lisämaksusta (koska Berliinin aamupalat ovat niin ihania kahviloissa ja asemilla). Hotellilla on ilmainen wlan, johon saa tunnukset pyydettäessä respasta.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: