Osallistuimme Sisilian lomallamme järjestetylle Etnan retkelle ja matkasimme bussilla yhdelle Etnan kraatereista. Tulivuoren rinnettä kulkevan serpentiinitien varrella huomasin hyvin kasvien muuttuvan ylemmäksi noustessa ja lopulta jäävän kokonaan pois, pieniä ruohoplänttejä lukuunottamatta. Näimmepä jopa muutamia kohtia, missä laava oli valunut metsän yli ja jäänyt jähmettyneenä makaamaan tummana möykkynä.
Perillä meillä oli valittavana kaksi eri kraateria, joiden huipulle kiivetä. Matalampi oli helppo tapaus ja sen myötä lähdimmekin kiipeämään kovin viattoman näköisen korkeamman kraaterin seinämää. Kiipeämisen helpottamiseksi seinämään oli muotoiltu tie, mutta koska koko kraateri oli pinnaltaan irtonaista pikkukiveä, oli kiipeäminen melko haasteellista. Ainakin sandaaleissa, joissa minä pöljä olin lähtenyt liikkeelle (ei minulla ollut kyllä mitään parempia kenkiä edes mukana reissussa).
Kiipeäminen tuntui loputtomalta suolta, kun jokaista askelta kohti ylöspäin valui ainakin puolikkaan verran alas (no ei sentään kahta askelta…). Välillä piti yrittää levätä jonkun isomman kivenmurikan päällä seisten, ettei vaan lähtenyt valumaan alaspäin. Kiipeämistä olisi kyllä helpottanut huomattavasti oikeanlaiset kengät, sillä avokärkisillä sandaaleilla ei voinut kovin tarmokkaasi upottaa jalkojaan soraseinämään ja lisäksi jalan ja kengän väliin pääsi menemään kiloittain pikkukiviä.
Ylhäällä näkymät olivat kuitenkin hienot. Varsinaisesti maisemaa ei nähnyt, sillä vuoren rinnettä pitkin hiipivä usva tuli kuin esirippu näyttämön eteen. Muuten tunnelma oli kuin kuun pinnalla, luulisin.
Auringon alla 