Patikointia Sirikarin solassa

En tiedä miksi minulle tuli näin kevätauringon paistaessa niin Kreeta-fiilis, että taidan tehdä kaksikin perättäistä postausta kyseisestä paikasta. Olin itse siellä lomalla muutama vuosi sitten touko-kesäkuun vaihteessa, majapaikkana Hanian läheinen Platanias.

Minulla oli hieman ennakkoluuloja koko Kreetasta, Haniasta ja vieläpä Plataniaksesta, kun en keksinyt juuri tyypillisempää turistipaikkaa, jos ei Rodosta lasketa (en ole koskaan käynyt Rodoksella). Paikka valikoitui kuitenkin sillä, etten ollut koskaan käynyt Kreikan saarilla, lento lähti kätevästi Oulusta ja pääsimme matkaan edullisesti, kun oli toukokuu.

Ja täytyy myöntää, että ennakkoluulot osoittautuivat ihan vääriksi. Asiaan vaikutti varmasti myös se, että oli tosiaan alkukesä, touko-kesäkuun vaihde, eikä alueella ollutkaan hirveitä turistimassoja. Palaan Kreetaan liittyviin juttuihin vielä myöhemminkin, mutta tässä yksi asia, mikä teki lomastani ihanan ja rentouttavan, nimittäin pieni patikointiretki Sirikarin solassa.

Lähdimme järjestetylle patikointiretkelle Sirikarin solaan, jossa oli tarkoitus kävellä helpohko, noin 5km pituinen maisemareitti. En ole harrastanut patikointia juuri koskaan aikaisemmin, mutta kyseiseen reittiin riittää todellakin ihan peruskunto ja tavalliset lenkkarit, jotka olimme sitä varten ottaneet mukaan.

Reitti alkoi Sirikarin kylän liepeiltä, ihanan maisemakirkon vierestä, jonka hautausmaa oli todella hienolla näköalapaikalla. Aluksi siis lähdetään laskeutumaan solan pohjalle ja se oli patikoinnin haastavin osuus polun liukkauden vuoksi, mutta peruskuntoiselle ihan helppo kulkea.

Solan pohjalla kuljetaan polkua/pientä tietä pitkin. Loppumatkasta lähdetään nousemaan hieman ylöspäin, välillä melko jyrkästikin, mutta tietä, jopa asfaltoitua tietä pitkin ja saavutaan lopulta Polirinian kylään.

Patikkaretki oli hieno, koska se ei ollut fyysisesti liian vaativa, mutta alkukesäiset maisemat olivat hienot ja loppumatkasta nähdyt pittoreskit kreetalaiset vuoristotalot kruunasivat retken. Tai sitten ihana lounas varjoisalla terassilla Polirinian kylässä. Joka tapauksessa omasta lomastaan voi rakentaa itselle mieluisen, sen sijaan, että ajattelee koko ajan olevansa turistirysässä jossa ei ole varmasti mitään ”oikeaa” nähtävää.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: