Phu Quoc ja mitä odotan vuodelta 2017?

Vuosi vaihtui varsin leppoisissa merkeissä Phu Quocin saarella, jonne saavuimme aattoa edeltävänä päivänä, sopivasti juuri auringonlaskun aikaan. Varaamani huone osoittautui näkymiltään mitä upeimmaksi, sillä rantahotellin viidennestä kerroksesta näkyy sopivasti palmujen latvojen yli merelle. Aamupalaa syötiin ulkoilmassa ja uuden vuoden aatto meni rauhallisella Long Beachilla makoillessa, kaiken Saigonin ja Hongkongin häslingin jälkeen. Emme juhlistaneet iltaa sen kummemmin, paitsi juomalla äklömakean lähikaupasta ostetun siiderimäisen juoman ja laskemalla gekkoja parvekkeen katosta. Puolen yön aikaan kävimme rannalla, jossa poltettiin palmunlehdistä kasattuja suuria kokkoja rakettien ampumisen sijaan.

phuquoc2

Koska täällä vietnamilaisella lomasaarella ei ole kovin paljoa tekemistä (ok, tekemistä olisi, mutta tänne on tultu lepäilemään koko vuoden edestä), on joutenolon myötä mahdollista pohtia mennyttä vuotta ja laatia itselleen tavoitteita tulevaisuuden varalle. Kuulostaa kyllä vähän rasittavalle. Ehkä ennemminkin voisi miettiä toiveita ensi vuodelle?

Kirjoitin vuosi sitten itselleni listan tämän vuoden tavoitteista. Niitä oli ainakin kymmenen, mutta tässä vaiheessa en enää muista, missä varsinainen lista on tai mitä se sisälsi. Yhden kohdan muistan kyllä! Siinä taisi lukea, että kartoita millainen olisi unelmien talo, mitä sellainen maksaisi ja missä sellaisia sijaitsee. Suureksi yllätyksekseni, vain alle kaksi kuukautta tavoitteen laatimisesta, en pelkästään tiennyt mitä haluan vaan olin jopa kyseisen mökin omistaja, toinen niistä.

phuquoc3

Ja toki tavoitteena oli tehdä paljon muistorikkaita reissuja. Ja niitä on ollut enemmän kuin osasin alkuvuodesta odottaa! Pieni kertaaminen lienee paikallaan, mutta juuri nyt elän pää täynnä Vietnamia.

Mitä sitten ensi vuonna? En oikein tiedä. Ainakin aion pohtia uraani, mitä haluaisin tehdä seuraavaksi tai mitä minun kannattaisi opiskella. Olen ollut neljä vuotta samassa työpaikassa ja ensi vuosi on viides. Edelliset opinnot sain pakettiin vuosi sitten. Nyt jos koskaan pitäisi miettiä, mitä haluan tehdä isona. Onneksi minulla on vuosi aikaa.

phuquoc1

Ja matkoja on toki luvassa, joskaan en vielä tiedä, mitkä niistä pääsevät ihan oikeasti toteutukseen. Se on ainakin varmaa, että hiihtolomalla suunnataan Floridaan ja pyöritään autolla osittain tutuissa maisemissa viikon ajan. Huhtikuussa olen mahdollisesti lähdössä työmatkalle minulle uuteen paikkaan. Kesälomalle haaveilemme Santorinista ja syyslomalle vihdoin ja viimein Tokiosta. Mutta kaikki riippuu siitä, minne parhaimmat tarjoukset meitä vievät. Sillä krhm, se unelmien talo tarvitsisi muun muassa ilmalämöpumpun. Ja puutarhan.

Hyvää uutta vuotta 2017!! Mistä te haaveilette?

Advertisements

6 thoughts on “Phu Quoc ja mitä odotan vuodelta 2017?

  1. Tutulle kuulostaa tuo tulevaisuuden pohtiminen ja reissusuunnittelu tietenkin. Mahtavaa, että teillä on Florida siellä odottamassa. Tuo Vietnamin lomasaarikin näyttää kyllä ihanalle. Se on tässä omissa lomapohdinnoissa alkanut kiinnostella. Mutta ei ehkä ihan lähitulevaisuudessa vielä.

    Toivottavasti nuo kaikki teidän reissuhaaveet toteutuu, etenkin Santorini! =) Määki haluisin sinne palata taas kesällä.

    • Kiitos kommentista Ulla! Florida on kyllä niin kiva, kun se on tuttu ja helppo, ja ihana lomafiilis! Vietnam oli uusi tuttavuus, mutta ihan huippu sellainen. Sitä Santorinia pitäisikin alkaa työstämään tässä alkuvuodesta, sun postaukset oon lukenut läpi jo muutamaan otteeseen, ne hotellit oli niin ihania!! 🙂

  2. Piti tulla vielä blogin puolelta kurkkaamaan sun Phu Quoc -kuvia, kun Instassahan niitä olen jo kuolannut 😀 Mä oon jälkikäteen fiilistellyt saarta tosi paljon, ja toivottavasti palaan sinne vielä jonain päivänä. Ihanaa reissuvuotta 2017!

    • Kiitos Ella! Phu Quocista sai kyllä paljon ihania kuvia, se oli aika helppoa! Kaipaisin nyt erityisesti sitä rauhallista, mukavan lämmintä fiilistä. Muutaman päivän kiireetön loma teki kyllä hyvää! 🙂

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s