On hirveän hankala aloittaa mitään postausta kaupungista, jossa on käynyt jo useita kertoja tai lomasta, jonka on käytännössä viettänyt jo aikaisemminkin. Voisin sanoa, että kotona ollaan, reissu oli ihana, New York oli ihana, ja ikävä kaupunkiin alkoi heti palattuamme (ok, ei ehkä ihan heti vaan vasta sitten, kun olin nukkunut väsymyksen pois). Että New York on edelleen upea kaupunki ja vaikka kyseinen visiitti oli minulle jo kahdeksas, näin ja koin paljon uutta, sekä paljon tuttua. Mutta vaikka paikat olisivat jo aikaisemmin nähtyjä, on niiden tunnelma ihan erilainen vuoden- ja vuorokaudenajasta riippuen.
Voisin hehkuttaa kaupungin monipuolisuutta, joka tuli koettua taas kerran. Sekä herkullisia ruokia ja tunnelmallisia ravintoloita. Kauniita auringonlaskuja Manhattanin siluetin taakse. Kirpeitä syysaamuja ja auringon kultaamia pilvenpiirtäjiä. Lomalla vallitsevaa jatkuvaa kiireetöntä viikonlopputunnelmaa.
Mutta oikeastaan minua harmittaa, että en ottanut läppäriä mukaan ja tehnyt perinteisiä matkapäiväkirjoja. Sillä vain niihin saa vangittua kokemuksen kokonaisuudessaan, mitään siitä pois jättämättä. En tarvitse kuin yhdet hyvät yöunet, niin kaikki matkan aikana harmittanut pyyhkiytyy pois mielestäni, enkä oikein saa siitä kiinni uudelleen. Ehkä siksi kaikki matkani ovat aina olleet upeita? Kohteesta riippumatta.
Yritän nyt muistella joitakin asioita, mitkä menivät lomalla pieleen. Sillä pakko myöntää, että vaikka New York on lempikaupunkimme, niin se ei tarkoita sitä, etteikö koskaan iskisi sellainen fiilis, että Nyki on ihan paska paikka. Prkl. Varsinkin tällä kertaa kiinnitin entistä kriittisemmin huomiota siihen, miten kaupunki voi olla hankala ensikertalaiselle. Kuten se voi olla hankala myös kokeneemmalle.
Aloitetaan saapumisesta. Lento lauantai-iltana Newarkin kentälle on sekä hyvä että huono idea. Maahantulomuodollisuudet kestivät yllättävästi vain joitakin minuutteja, kun yleensä JFK:lla voidaan puhua jo tunneista. Ensimmäisen kerran ikinä jouduimme odottamaan laukkua, eikä se lojunut kyllästyneenä lattialla odottamassa meitä. Junalippujen ostaminen automaatista ulkomaisella luottokortilla onnistui sekin. Kerrankin.
Mutta sen jälkeen lähti menemään pieleen. Jouduimme odottamaan Manhattanille menevää junaa melkein tunnin. Se on ilta-aikaan väsyneenä hieman liikaa. Penn Stationilla saimme kuin saimmekin ostettua liput niin, että saimme vaihtorahat (yleensä jokainen masiina huutaa, ettei ole juuri vaihtorahaa saatavilla), mutta metron kanssa alkoi tökkimään välittömästi. Ensin hyppäsimme väsyneinä vahingossa väärään metroon, joten jouduimme palaamaan takaisin päin. Sitten huomasimme ettei toinen hotellillemme menevä linja ole poikkeuksellisesti toiminnassa. Kolmas kerta onnistui ja pääsimme hotellille Queensiin myöhään illalla. Olimme niin väsyneitä, ettemme jaksaneet valittaa siitä, ettei netin kuuluvuus ulottunut huoneeseemme ja hiustenkuivain oli rikki. Lisäksi huoneessa oli niin kylmä, että nukkuminen onnistui vain pukemalla päivävaatteet päälle.
Epäonneksemme eri metrolinjoilla oli poikkeusreitit menoviikonlopun lisäksi myös paluuviikonloppuna. Strategisesti valittu viimeisen yön hotellisijainti muuttui selvästi huonommaksi, kun lentokentälle kulkeva metro ei pysähtynytkään kyseisellä paikalla. Lisäksi hotelli oli hirveä läävä (eikä mitenkään halpa), eikä siellä vesivahingon takia tullut aluksi vettä ollenkaan ja myöhemmin tuli lähinnä ruskeaa vettä, joten suihkua ei voinut käyttää. Onneksi olimme siellä vain yhden yön. Mutta kiukutti silti. Miksi Nykin hotellit on aina niin kämäsiä, mutta kalliita? Onneksi hotellilla ei tule vietettyä kovin paljon aikaa, joten sinällään se on melkein sama, millaisen luukun valitsee.
Lisäksi kiinnitin tällä reissulla erityistä huomiota kaupungin likaisuuteen. Siis olen toki huomannut sen aikaisemminkin, mutta tällä kertaa jotenkin sisäistin sen, miten sellainen rähjäisyys voi olla ikävää loman kannalta. Itseäni se ei kuitenkaan hirveästi häiritse, mutta onneksi saamme nauttia puhtaasta ympäristöstä täällä kotona, huh!
Eniten minua vaivasi tällä reissulla asunnottomien määrä. Ei se varmasti ole kasvanut, tai en ainakaan tehnyt sellaista huomiota, vaan ihan oikeasti kerrankin mietin, miltä tuntuisi olla asunnoton New Yorkissa. Eräänä aamuna hyppäsin Manhattanille menevään metroon ja kuten moni muukin, tunsin nenässäni jo ovella, että kyseisessä vaunussa on joku, joka ei ole päässyt peseytymään aikoihin. Ruuhka-aikaan ihmiset kuitenkin menevät näihin vaunuihin sisälle, muulloin ne ovat tyhjillään. Kaksi koditonta nukkui metron pitkillä penkeillä, joskin he heräsivät välillä kähinöimään keskenään. Seisoin melko lähellä heitä, ja vasta tovin jälkeen huomasin, että kenkäni ovat koko vaunun läpi valuvan nestevanan tukkona. Kiva. Tätä on New York.
Ärsyyntymys ei kuitenkaan ollut mielessäni päällimmäisenä, vaan surullisuus siitä, että kaikilla ei ole asiat todellakaan hyvin. Jos jotain tällä lomalla taas sisäistin, niin sen, että olen pirun onnekas, kun minulla on koti ja ruokaa sekä puhdas ja turvallinen ympäristö missä asua ja elää. Vaikka asiat eivät ole Suomessakaan täydellisesti, niin silti olen edelleen sitä mieltä, että on lottovoitto syntyä tänne, missä kaikista yhteiskunnan jäsenistä pyritään pitämään huolta.
Kaikesta huolimatta lomamme oli varsin onnistunut (tässä vaiheessa ei varmaan kannata alkaa kitisemään siitä, että edellisen viikon t-paitakelit muuttuivat tuttuun tapaan toppatakkikeleiksi heti, kun meidän syysloma alkoi, tai siitä, ettei netti- eikä puhelinyhteydet oikein toimineet, tai siitä, että tällä kertaa aikaerosta toipuminen kesti melkein viikon ja aiheutti mm. ikävää huimausta). Matkustaminen on aivan huikea etuoikeus, en voi muuta kuin päättää tämän postauksen siihen, että olen ihan mielettömän onnekas, kun saan kokea jotain tällaista. Ja sitten palata omaan kotiin.
Ps. Tästä eteenpäin tarjolla on vain hehkutusta. Onneksi kirjoitin tämän tekstin muutama päivä paluumme jälkeen, vaikka sainkin julkaistua sen vasta nyt. Tällä hetkellä ja näitä kuvia (lähes kaikista kiitos Antille) katsellessa en muistaisi enää yhtään negatiivista asiaa New Yorkista tai matkustamisesta.
Auringon alla 
Se on ihan totta että ärsyttäviä asioita on joka paikassa. Samalla sitä tietysti yrittää olla kiitollinen mahdollisuudesta matkustaa, joten aina ei tule rehellisesti kerrottua että ei siellä kaikki nyt ollutkaan niin ihanaa. Mä ainakin koen että töissä en viitti kertoa mitään negatiivista koska heti ajatellaan että onpa kiittämätöntä, kun muut taas ei ole ”päässyt” käymään missään. Ihana siis että kerrot näitäkin asioita avoimesti 🙂 mulla meni kanssa hermo viimeksi nykissä kun ostin vahingossa lentokentällä viikkolipun metroon porttien väärältä puolelta, jolloin ostinkin todellisuudessa viikkolipun airtrainiin. Eeeh. Sinne meni ylimääräinen 40 dollaria. Olisin keksinyt sille rahalle muutakin käyttöä..
Tuo on ihan totta, että aina ei voi täräyttää kaikkia negatiivisia asioita ääneen, ettei tule kiittämätön kuva. Ja joskus taas huomaan, että saatan vähätellä kokemuksiani tai ottaa esille huonoja puolia, jotta välttäisin kaiken kahdehtimisen. Siis vaikka harvemmin tulee kohdattua sellaista oikeasti. Mut oh no tuo lippujuttu, mulla olis menny varmasti ihan kohtuuttomasti aikaa tuollaisesta toipumiseen, vaikka oikeasti onkin suht pienistä summista kyse, mut jos ihan turhaan menee niin se on kyllä toooosi ärsyttävää 😀