Lomaltapaluu: haaveilua tulevista reissuista

Kesäloma vetelee viimeisiään ja arki odottaa ihan nurkan takana. Luulenpa, että heti ensimmäiseksi lasken viikot seuraavaan lomaan, en voi sille mitään. Lomat ovat ihmisen parasta aikaa, olen vahvasti sitä mieltä. Ei sillä, että arki olisi jotenkin inhottavaa, mutta onhan se kieltämättä vähemmän mukavaa kuin lomajaksot. Jos näin ei olisi, niin alkaisin vakavasti miettimään, mikä yksityiselämässäni ja kotioloissani on pielessä. Vaikka pidänkin työstäni, on kuitenkin hyvä muistaa, että työ on vain työtä. Mutta mikä parasta, vaikka se rajoittaa, niin se myös mahdollistaa ajoittaisen matkustamisen!

Syyslomaan on arviolta kolme kuukautta, vähän reilu (lasken tarkemmin sitten varsinaisena ekana arkipäivänä). Siellä odottaa New York ja miniroadtrip, voisiko parempaa tekemistä lokakuun lopussa ollakaan! Olemme viime päivinä nostattaneet matkakuumetta listaamalla asioita, joita haluaisimme tehdä ja varsinkin ravintoloita, joissa haluaisimme syödä. Voi olla, että tuttuun tapaan jotkut asiat jäävät odottamaan taas seuraavaa matkaa, sitä yhdeksättä. Suunnitelmia on kiva tehdä, mutta niiden toteuttamisessa ei kannata olla turhan tarkka, onhan kyse lomasta. Lopulta kuitenkin mennään fiiliksen mukaan.

auringonallaPA241778 auringonallaPA201354
auringonallaPA211451

Talvi on minulle aina ahdistavaa aikaa, sillä pimeys ja kylmyys ottavat välillä koville. Tänä vuonna tilannetta tullaan helpottamaan kahdella eri lomalla, sillä säästimme vuosilomapäiviä niin, että voimme lähteä reissuun sekä jouluna että hiihtoloman aikaan. Kun lomien välillä on vain 2-3kk, ei stressikään pääse kasvamaan sietämättömälle tasolle. En tiedä miksi olemme välillä olleet niin hulluja, että lomien välillä on ollut jopa 7kk aikaa. Viime vuonna väliä oli melkein 5kk, ja sekin oli turhan pitkä aika.

P4030035
DSC_6594 P4040087

Nyt olimme jo kaukaa viisaita ja saimme alennuslennot jouluksi Hongkongiin. Rapiat 300e maksaneet lennot varattiin noin viiden minuutin miettimisen jälkeen: tänä vuonna emme vietä joulua räntäsateessa! Sen sijaan se vietetään Turkish Airlinesin koneessa. Koko kahta viikkoa emme aio olla Hongkongissa ja ainakin Vietnam houkuttelee kovasti. Viimeksi käväisimme Hongkongista käsin Filippiineillä.

IMG_0190 FilippiinitIMG_1815
FilippiinitDSC_7166

Talviloma on maaliskuussa ja sen suhteen suunnitelmat ovat vielä suht avoimet, sillä mitään ei ole varattuna. Oikeastaan meillä on kaksi haavetta sen suhteen, Japani ja Florida, joten nähtäväksi jää, kumpi voittaa vai tuleeko joku muu ohittamaton tarjous eteen. Japani on ollut haaveenani jo hyvän tovin ja Floridan lomafiiliksen haluaisin ehdottomasti kokea uudelleen, tällä kertaa enemmän autolla kierrellen. Japania puoltaa kyllä moni asia, kuten se, että se olisi uusi paikka, ehdottomasti toivelistallani korkealla ja että se olisi ei-Yhdysvallat, heh. Varsinkin, kun kesälle 2017 suunnitellaan edelleen uutta Jenkki-roadtripiä!

MIA-NYC_016MIA-NYC_062MIA-NYC_063

Tämä kesäloma oli varsin poikkeuksellinen, sillä olimme siitä suurimman osan kotona. Viiden yön visiitti Berliinissä ja loput kotoilua. Remontoimme taloa, pidimme tuparit, söimme myöhäisiä aamupaloja ja valvoimme myöhään. Kun Antin loma loppui, minä nautin vielä kesäisestä Nallikarista, haahuilin päämäärättömästi kaupungilla ja istuin kahvilassa kirjan kanssa. Täydellinen loma tämäkin, vaikka sisälsi harvinaisen vähän matkustamista. Eikä kesä tähän lopu, vielä on edessä musiikkitapahtumia, mökkeilyä ja toivottavasti lähimatkailua!

Loma1Loma2

Mites teillä muilla, kuinka pitkälle teillä on matkasuunnitelmia?

14 vastausta artikkeliin “Lomaltapaluu: haaveilua tulevista reissuista

  1. Kiva lukea muiden suunnitelmista. Luulen, että syksy tulee menemään työn merkeissä. Matkoja ei siis tiedossa kuin lähimaastoon. Jouluksi olemme ostaneet lennot. Vietämme joulun Hollannissa hollantilaisen tapaan. Sitten tammikuussa lähden pakoon merkkipäivää. Mutta minne? Kovin etsin kohdetta. Ensin listalla oli Intian valtameri risteily mutta lomalla pitäisi olla 18 päivää ja se on liikaa. Kiina, Jordania ja New York on listoilla nyt. Mutta saa nähdä.

    1. Onpa teillä hauska matkasuunnitelma jouluksi, onkohan hollantilainen joulu kovinkin erilainen kuin suomalainen? Merkkipäiviin liittyvissä reissuissa on aina normaalia suuremmat paineet suunnittelussa, että matkasta tulee varmasti onnistunut ja erityinen 🙂 Tosin minun korvaan ainakin nämä kolme vaihtoehtoa kuulostavat kaikki hyville, toisistaan ihan erilaisille. Mä en ole kylläkään ehtinyt käymään vielä Kiinassa tai Jordaniassa, mutta kiinnostaisi kyllä 🙂

  2. Tulevien lomamatkojen suunnittelu heti töihin paluun jälkeen on ihan pakollista, ilman sitä ei voi töihin palata. Konkreettinen syy siis miksi palata töihin…jotta voi lähteä uuteen reissuun 🙂 Oman kesälomani pidän tällä kertaa osissa ja noihin sisältyy pikavisiitit Berliiniin, Roomaan, Milanoon, Göteborgiin ja sitten parin viikon reissu Jenkkeihin eli reissua on ollut ja on vielä tiedossa. Talvi vietetään visusti Suomessa mutta keväällä olisi tarkoitus ainakin joku pidennetty vkonloppu jossakin päin viettää ja se USAn länsirannikkokin hiukan kyllä kiinnostaisi….. 😀

    1. Huh, sullahan on ihan mieletön reissukesä tiedossa! Ja vaikka olisikin pikavisiittejä, niin yllättävän paljon kaupunkilomilla ehtii nähdä lyhyessäkin ajassa 🙂 Minne olette menossa Jenkeissä? Mulla on kova kaipuu New Yorkin lisäksi länsirannikolle ja roadtrippailemaan, ja lisäksi sinne Floridaan, joten voisin tehdä vaikka kuinka monta reissua Usaan tässä vuoden sisällä 🙂

      1. Pienimuotoinen itärannikon roadtrip olisi tarkoitus toteutta. Lennetään Nykiin, josta ajellaan rannikkoa pitkin Atlantic Cityyn. Sieltä taas Philadelphian kautta Washingtonin ja takaisin New Yorkiin. Muutama must to see – paikka listalla mutta muuten mennään fiiliksen perusteella (jos onnistuu… 😀 )

      2. Ai hitsi, siis me ollaan suunniteltu samaa reittiä, pois lukien Washington, kun meillä on auto vain 2pv, muu aika Nykissä 🙂 Hauska sattuma!

  3. Tulevan loman/lomien suunnittelu alkaa minulla aina ennen seuraavan loman alkua! Nyt on varattuna seuraava alppimatka tammikuulle, hiihtoloma kotimaassa ja ensi kesän kesälomasuunnitelmat on työn alla. On niin monta haavetta ja toivottavasti riittää vuosia niiden toteuttamiseen. Isompia suunnitelmia on Italian kiertomatka ja Australian roadtrip, sekä reppureissu Malesiaan ja Indonesiaan. Katsotaan nyt missä järjestyksessä ja mihin ajankohtaan nämä saadaan toteutumaan. 🙂 Ja aina välissä pitää tehdä pieniä viikonloppupyrähdyksiä kotimaassa, kotimaan matkailu piristää aina niiden varsinaisten lomien välisten pitkien kuukausien aikana, ja taas jaksaa odottaa. 🙂

    1. Näinhän se yleensä menee, että lomalle ei voi lähteä ennen kuin seuraava on jo varattu! Tai vähintään hyvin suunniteltu 🙂 Italian kiertomatka oliskin sellainen, että siellä voisi varmasti viettää vaikka muutaman kuukauden, siinä maassa ei tunnu näkemisen arvoiset paikat loppuvan! Ja jos loppuukin, niin aina voi keskittyä ruokaan 🙂 Tuo on kyllä hyvä vinkki, että pienet viikonloppulomat kotimaassa piristävät keskellä pitkää työputkea, pitäisi muistaa tämä. Joskus sitä vaan alkaa sitten pihinä laskeskelemaan, että tämä on pois sen ja sen ulkomaanmatkan kassasta… Ei kyllä pitäisi ajatella niin!

  4. Muutaman viikon kuluttua Ateenaan 4 päivän kaupunkilomalle 🙂 Syksyllä suunnitteilla reissu Jordanian Aqabaan. Siellä Petran kaupunki on kutkutellut jo pitkään. Jouluna olemme myös Turkish Airlinesin koneessa 🙂 Keväistä HongKongin tarjousta pohdimme, mutta päädyimme kuitenkin Kuala Lumpuriin. Kahden viikon joulureissusta osa kuluu joko Langkawilla tai Borneolla 🙂 Kesäkuun Bali-loman jälkeen viimeaikaiset lentodiilitarjoukset Balille ovat olleet houkuttelevia. Koko perhe haluasi sinne pian uudelleen 🙂

    1. Onpa hauska sattuma, että tekin olitte huomanneet sen saman tarjouksen! Olen kuullut, että aika moni on siihen tarttunut, joten liekö samassa koneessa sitten paljonkin tutun tuttuja jne 🙂 Tosin olihan niitä lentoja vaikka mille ajankohdalle, hyvä tarjous! Ja Balin tarjouksia olen myös minä katsellut haikeana, haluaisin sinnekin lähivuosina uudelleen! Ehkäpä kevään matka tulee vielä muuttumaan Floridasta tai Japanista Balille, kuka tietää 😉 Malesia on varmasti hieno, olen käynyt vain Kuala Lumpurissa pidennetyn viikonlopun (kun asuin Thaimaassa).

      1. Lentodiilejä tulee seurattua lähes päivittäin 🙂 Japani on myös haaveissa. Vielä kun pääsisi sinne kirsikankukinnan aikaan… Vinkkaan KapKaupunkia. Se oli edellistalvilomakohteemme ja yllätti positiivisesti. Paljon nähtävää ja koettavaa. Kivoja viinitiloja, safari, Pöytävuori, Robben Island, Cape Point ja hienoja rantoja, joissa saatoi saada seuraksi jopa pingviinin 🙂 Merivesi oli tosin uimiseen kylmää, mutta hotellin altaassa sopivan lämmintä. Vasemmanpuoleinen liikennekin sujui pienen totuttelun jälkeen. Erilainen matkakohde ja vieläpä ilman aikaerorasitusta 🙂

      2. Mulla kans olis tietty toiveissa se kirsikankukkien aika, mutta saas nähdä, saako sitä toteutettua. Syksykin olisi varmasti kiva. Luulenpa, että Japanissa tulee käytyä useammankin kerran sen jälkeen, kun sinne ensimmäisen kerran pääsen. Jotenkin sellainen fiilis 🙂 Ja kiitos tuosta Kap Kaupungin vinkistä! Suoraan sanottuna en ole koskaan ajatellut sitä ihan ykköskohteena omalla listalla, mutta toisaalta en tiedä siitä hirveästi mitään. Kuulostaa kuitenkin tosi kivalle 🙂

  5. Kiva blogi sinulla! Olen vakkarilukija, mutta harvoin kommentoi. Juuri Nyc+Washington-reissulta kotiutuneena on kolme reissua tiedossa. Aina pitää olla parit lennot plakkarissa 🙂
    Joulu-tammikuussa pakkasia pakoon Thaimaahan (meidän vakkarimaa talvilomalla), kevätmatka Prahaan (yllärisynttärilahja miehelle) ja ensi kesänä kutsuu jälleen lempimaamme Italia, jossa kohteina Toscana ja Venetsia.

    1. Hei Eeva ja kiitoksia ihanasta kommentistasi! On niin kivaa, kun joku vakkarilukija kommentoi 🙂 Muuten minulla ei ole aavistustakaan, että millaisia tyyppejä ruudun sillä puolella pyörii. Ja voi vitsit, olen kyllä kade sun kesälomareissusta! Nykiin olisi aina kova ikävä ja Washington olisi varmasti mielenkiintoinen. Ja Thaimaa on kyllä tosi hyvä talvikohde, jospa pääsisin sinne itsekin taas tässä joku vuosi. Thaimaalainen ruokakin on niin hyvää! Aika ihana synttäriylläri sulla sun miehelle, Prahassa en olekaan vielä päässyt käymään!

Jätä kommentti Eeva Peruuta vastaus