Satunnaisia hetkiä maailmalta

Uusi vuosi ja uusi Intagram Travel Thursday! Tänä vuonna mukana on eri teemoja ja ensimmäisenä on katsaus menneeseen matkavuoteen 2015. Koska tein tämän postauksen jo edellisellä kerralla, päädyin listaamaan tähän viime vuoden parhaimpia matkahetkiä. Olen kyllä todella innoissani teemoista ylipäätään! Uudistuksen myötä IGTT sai myös uudet hostit: Travellover, Rimma+Laura ja Muru Mou.

Mutta niitä hetkiä! Niitä olisi ollut jokaisesta matkasta lukuisia, mutta kerätään tähän niitä, jotka ehkä ovat jääneet vähemmälle huomiolle muissa postauksissa. Hetket ovat aikajärjestyksessä, sillä niitä olisi mahdotonta laittaa paremmuusjärjestykseen. Vuosi 2015, olkaa hyvät!

IMG_1458

Kurkistus Kowloonin puistosta Hongkongin valoihin. Olimme juuri saapuneet hotellillemme ja ilta alkoi pimenemään. Lähdimme hakemaan ensikosketusta kaupunkiin ja oikaisimme hotellimme viereisen Kowloonin puiston läpi, ihastellen matkalla mm. vaaleanpunaisia flamingoja. Puiston laidalla, siinä kohti missä olimme menossa vehreydestä ja rauhasta katuvilinän puolelle, puut kaartuivat kauniisti käytävän ylle ja hämärän puistosta katsottuna kitsi valomainoskatu näytti aivan aarrearkulle. Silloin tiesin, että tulen rakastumaan Hongkongiin.

IMG_2098

Filippiiniläinen tricycle-kyyti saaren halki. Pidän kaikissa maissa niiden omaleimaisista liikkumistavoista. Yleensä kaikissa kaukaisissa maissa on tarjolla joku mopokyyti taksia korvaamassa. Boracaylla niitä kutsuttiin tricycle taxeiksi ja ne olivat aika lailla pienen saaren ainoat katukuvassa näkyvät kulkuneuvot. Pomppuinen kyyti saaren päästä päähän oli paras mahdollinen kiertoajelu!

IMG_2582

Road tripin alkumetrit (Los Angeles). On aina suorastaan huumaava tunne siirtyä lentokoneesta suoraan vuokra-autoon ja muutaman kilometrin päästä tajuta, että me tosiaan ollaan täällä, tästä alkaa seikkailu! Ensiksi pitää kuitenkin syödä, joten kurvasimme lähimpään In-n-Outiin, joka oli aivan täynnä lauantai-iltana. Söimme herkkuhampurilaisemme ulkona pimeässä mutta lämpimässä illassa ja kuuntelimme, kun naapuriseurue lauloi 3 viikkoa vanhalle vauvalleen Eminemiä, koska se tykkäsi siitä eniten (muitakin testattiin).

IMG_3137

Pikainen tauko Navajo-intiaanien mailla (Arizona). Pysähdyimme ostamaan kylmää juomista ja kiillottamaan tuulilasia tulevia maisemia (Monument Valley) varten. Ihanan autenttisen huoltoaseman pihalla meitä vastaan tuli lauma koiria, joten laukkasin paahtavassa auringossa niistä kuvia ottamaan. Seuraavat tunnit vietimme upeita kivi- ja kalliomuodostelmia ihaillen ja illalla ajoimme Coloradon puolelle Corteziin, mistä löytyi mm. kauniita intiaaniaiheisia seinämaalauksia vanhoista rakennuksista.

IMG_4242

Perjantai-ilta Budapestissä. Ensin töitä, sitten pari lentomatkaa ja odottelua lentokentällä. Yksi taksimatka illan pimetessä ja heti alkutöikseen lukkoon juuttunut hotellihuoneen ovi. Yksi hätäinen puhelu kaverille viereiseen huoneeseen ja neuvo kokeilla ensinnäkin kahdesta avainvaihtoehdosta sitä oikeaa. Toimi. Nopea lasillinen hotellin (pahaa) tervetuloviiniä ja muutaman korttelin matka Szimpla Kertiin, Budapestin tunnetuimpaan rauniobaariin. Kylmä kalja, lammasburgeri, mielenkiintoinen rakennus ja hyvää musiikkia. Edes sade ei haitannut!

IMG_4591

Ensimmäinen aamupala lempidinerissamme (Brooklyn). Vietimme kolme vuotta sitten mukavia hetkiä Park Slopessa Brooklynissä ja halusimme varata tälle reissulle saman hotellin. Sijainnin lisäksi pidimme nimittäin hotellin aamupalasta, joka tarjoillaan lähidinerissa. Kaksi vuotta aikaisemmin kävimme myös kihlautumisemme jälkeisenä aamuna syömässä perinteiset pannarit. Ja kuinka ihanaa oli huomata, että kaikki on paikassa ennallaan: pannareiden kanssa saa edelleen tuoreita hedelmiä, kreikkalainen mies kiertää edelleen kahvipannun kanssa jututtamassa asiakkaita ja paikalliset käyvät nauttimassa nopean kahvin baaritiskillä arkisin ja hitaamman aamupalan viikonloppuisin.

Mitähän satunnaisia hetkiä vuosi 2016 tuo tullessaan? En malttaisi odottaa!

16 vastausta artikkeliin “Satunnaisia hetkiä maailmalta

  1. Kyllä juuri nämä pienet hetket on vaan niitä mitkä jää parhaiten mieleen ja, joita on sitten kiva (esim. tämmöisen pakkasen kourissa) muistella. Samaistun hyvin noihin ensitunnelmiin seikkailun alkaessa, että tuohon mopotaksi kuvaan Filippiineiltä. Koskaan ei voi tietää mitä on vastassa. 😀

    1. Juu, nämä muistot lämmittävät kyllä tällaisilla talvipakkasilla 🙂 Jos mahdollista niin liikkuisin aina kaikkein mieluiten noilla mopovirityksillä, niissä on sitä tunnelmaa 😀

  2. Selkeästi pitää lähteä Corteziin jossain välissä! Ehkäpä matkalla Monument Valleyyn, ehkäpä joskus keväällä, ehkä. 😀

    1. Jep, sieltä oli hauska bongata tuollaisia pieniä juttuja, tosin ehdittiin koluta vaan hyvin pikaisesti keskustan liepeitä. Ehkä onnistuttiin sitten pysähtymään juuri oikealle kohdalle 🙂

  3. Useampi tuttu paikka, mutta myös tuntemattomia kohteita. Tuo Brooklynin diner näyttää tosi suloiselta. Yhdysvalloissa käy kyllä mielellään dinereissä syömässä – niissä on jotain niin amerikkalaista tunnelmaa. 🙂

    Hyvää uutta reissuvuotta! 🙂

    1. Tuo diner on myös siitä hauska, että tuntuu, että siellä on aina jotain satunnaisia koristeita tuomassa hieman sekalaisen kitsiä fiilistä. Tosin ollaan osuttu tuonne mm. halloweenin ja joulun aikaan, eli ehkä johtuu siitäkin 🙂

  4. Hyvin toimii myös tällaien ”satunnaisia hetkiä” yhteenveto, kertoo mukavasti teidän matkavuodestanne!

  5. Tykkään! Olen itsekin miettinyt, että on kansioittain kuvia, joihin liittyy pieniä tarinoita, mutta jotenkin ne vain eivät ole istuneet postauksiin. Joskus ne ovat niin henkilökohtaisia, että niistä ei ehkä ole iloa muille, mutta nämä välittivät mainiota reissufiilistä!

    1. Ihan totta, jotkut muistot ovat niin pieniä, ettei niitä tule erikseen nostettua, vaikka olisivat ihan hauskoja pikkutarinoita. Pitäisi jakaa satunnaisia fiiliksiä useamminkin 🙂

Vastaa käyttäjälle Heidi Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: