Tänään oli se päivä, kun tavarat piti saada mahtumaan takaisin laukkuihinsa (automme oli täynnä pieniä nyssäköitä, kasseja ja irtotavaraa) ja Kostaja piti palauttaa Hertzille. Olimme varautuneet jonotukseen, odottamiseen ja säätämiseen, mutta ihme kyllä palautus onnistui huomattavasti jouhevammin kuin auton noutaminen. Sinne vaan jonon jatkoksi parkkiin ja sillä aikaa kun minä kipaisin vessassa, oli Antti jo asioinut virkailijan kanssa, saanut puhtaat paperit ja roudannut tavaramäärämme shuttlebussin odotuspaikalle. Itse bussissa oli niin topakka täti töissä, että se pisti miehet nostelemaan laukkuja ja naisia ohjeistettiin istumaan takapuolelleen.
Enne lentokentälle menoa kävimme kuitenkin syömässä vielä yhdet doubledoublet In-N-Outissa. Näitä tulee ikävä! Ruokailumaisemat eivät olleet hassummat nekään, sillä lentokoneita laskeutui LAXille tuon tuosta ja ravintolan pihalta oli hienot näkymät suoraan kiitoradalle.
Nyt reissu on siis ohi, se kauan odotettu ja paljon paljon kaikenlaista kivaa sisältänyt. Mutta silti on ihana mennä kotiin, sillä kyllä parin viikon reissaamisen jälkeen alkaa hajota pää tiettyihin asioihin, kuten siihen, että tavarat on koko ajan lukuisissa eri laukuissa ja niiden sisällä vielä pienemmissä laukuissa, ja sitten vielä ihan alimmaisena. Ja silti joka ikinen päivä pitää pakata kaikki tavarat uudelleen. Siis me kun ei olla osattu suunnitella laukkujamme niin, että osan kamoista voisi jättää autoon, vaan olemme roudanneet joka ikiseen motellihuoneeseen ihan kaikki miljoona eri kassiamme. Tässä olisi vielä parannettavaa.
Minulla alkoi myös mennä hermo täkäläisiin suihkuihin, sillä jokainen ”rentouttava” suihku alkaa hirveällä säätämisellä, jumittuneilla nupeilla ja pikkukahvoilla ja lopuksi tuskastuneella huudolla perheemme insinöörille, että miten h******ssä tämä toimii! Ei riitä, että loogisesti ajattelee H:n tarkoittavan kuuman veden suuntaa ja C:n kylmän veden. Oma koti ja oma suihku, mitä luksusta!
Reissu oli kaiken kaikkiaan hieno ja juuri sitä mitä odotimmekin. Joiltakin paikoilta emme osanneet odottaa mitään tiettyä, joten yllätyimme positiivisesti. Joidenkin paikkojen tiesimme olevan upeita, ja sitä ne olivatkin. Silti esimerkiksi Grand Canyon pääsi yllättämään, sillä sitä ääretöntä hiljaisuutta ei pääse kokemaan kuvien kautta.
Fiilikset ovat siis hyvät, mutta ainoa mikä hieman masentaa, on luottokorttilasku. Hinnat olivat selvästi nousseet kahdessa vuodessa ja lisäksi kurssi on tätä nykyä merkittävästi huonompi. Toki nyt oli pidempi matkakin kuljettavana, mutta rahaa meni paljon muuhunkin kuin bensaan, joka on edelleenkin suomalaisittain edullista. Söimme lähes poikkeuksetta halvemmissa paikoissa ja joinakin päivinä rahaa ruokaan meni vain tyyliin 6 dollaria per henkilö. Toisina päivinä sitä meni kymmenen kertaa enemmän. En edes tiedä, paljonko meillä on mennyt rahaa yhteensä, mutta eiköhän se selviä viimeistään sitten, kun viimeisetkin ostokset ovat kirjautuneet. Olen silti varma, että tämä on ollut kaiken sen arvoista, ehdottomasti!
On ollut taas hienoa lukea postauksia reissultanne, kiitos niistä. Ja ninhän se on, että kotiutuminen on aina mukavaa, oma koti on aina oma koti 🙂
Voi kiitos Ellu! Onpa kiva kuulla, että matkakertomuksistani on iloa muillekin kui itselleni 🙂 Näitä on kiva kirjoittaa päiväkirjamaisesti, sillä unohdan helposti muuten kaikki vähänkään negatiivisemmat asiat ja toisaalta niitä on hauska lukea myöhemmin ja naureskella, että onpas joku pieni asia aiheuttanut harmia 😀 Tasokkaampia kuvia (ja juttuja :D) luvassa nyt reissun jälkeen!
Ellu jo veikin sanat suustani 🙂 Näitä oli kiva lukea.
Kiitos Jari! Kiva saada tällaista palautetta 🙂
Meikä kans vähän masentelee täällä luottokorttilaskua. 😀 Eilen tultiin himaan ja kolme viikkoa ei todellakaan kohdellut luottokorttia mitenkään lempeästi, hehe. Mä en huomannut hintojen nousua hirveesti, koska katon tosi huonosti reissussa hintoja, mutta kurssin huononemisen kyllä huomasi. 😦 Se on jotenkin tosi nopeasti mennyt meidän kannalta huonoon suuntaan, koska jouluna oli mun mielestä vielä ihan ok… En reissusta ehtinyt keskittyä näihin sun postauksiin niin pitää nyt lueskella niitä vähän jäljessä!
Tervetuloa takaisin kotiin! Teillä oli varmasti kans hieno reissu 🙂 Jonkun postauksen luinkin, ja varmaan lisää on tulossa? Jee! Mä oon kyllä silleen kans huono sanomaan noista hinnoista muuten (en siis muista esim. ruokahintoja mitä ne oli nyt verrattuna aikaisempaan), mutta motellihinnoista sen ehkä huomas eniten. Yövyttiin yhdessä samassa kuin aikaisemmin (se oli kalliimpi) ja oltaisiin yövytty toisessakin, mutta sen hinta oli jo noussut reippaasti. Tarjouksia kyttäämällä sain kyllä ihan ok hintoja, mutta jotenkin tuli sellainen fiilis, että jokainen yö oli hieman kalliimpi kuin edellisellä reissulla. Mut kaikki sen rahan arvoista, ehdottomasti! Ja kurssimuutos on se tietty mikä vaikuttaa eniten, myös näihin kun kääntää päässä euroiksi 🙂