Katumarkkinoita ja näköaloja

Eilinen päivä oli ensimmäinen varsinainen päivämme Hongkongissa. Kuten silloin yöllä kirjoittelinkin, jetlag vaivasi pahemman kerran ja lopulta en saanut enää nukuttua kello yhden jälkeen ollenkaan. Puoli kahdeksan aikaan olin jo niin turhautunut, että kerroin nukkuvalle Antille lähteväni nyt ulos ja tulevani joskus. Hieman pää sekaisin väsymyksestä lähdin hortoilemaan lähiseudulle ja katselemaan varhaisen lauantaiaamun meininkejä Tsim Sha Tsuissa, missä hotellimme sijaitsee.

Kävelin viereiseen Kowloon-puistoon ja katselin mummoja ja pappoja, jotka jumppasivat joko ryhmässä tai yksin. Kuka tahansa puiston kadulla kävelevä saattoi kesken kaiken pysähtyä venyttelemään tai joogaamaan. Minä sen sijaan aloin etsimään katseellani jotain syötävää, sillä yöllä vallinnut nälkä ei ollut laantunut aamuun mennessä. Kävelin katuja ristiin rastiin, mutta juuri mikään paikka ei ollut auki. Lopulta huomasin pienen lasioven takana pikkuruisen leipomon, jonka pullatiski houkutteli minua niin, että kurvasin muitta mutkitta sisään – ja törmäsin suoraan lasioveen, jonka sukeutumista en ollut huomannut!

Näyttävän sisääntuloni jälkeen valkkasin tiskistä pienen egg tartin, jonka sain ostettua sitten, kun paikan kaksi työntekijää saivat erimielisyytensä sovittua. Kävelin aarteeni kanssa kaduilla ja haaveilin tuoreesta mangomehusta, mutta ihan turhaan, sillä edelleenkään en löytänyt juuri muita auki olevia paikkoja kuin epämääräisen telttakatokseen rakennetun markkinapaikan, jonka sakean kärpäsmeren keskelle sukelsin. Kun olin harhaillut paikassa kummastuneiden katseiden vallitessa tovin ja alkanut jo pienesti panikoimaan oliko puoliautio ja ahdas telttalabyrintti ihan oikea paikka yksin kulkevalle länkkärinaiselle, löysinkin tieni ulos ja olin takaisin luksusputiikkeja ja kansainvälisiä ketjukauppoja vilisevällä kadulla, jota pitkin pääsin takaisin hotellille.

Tässä välissä Anttikin oli herännyt ja suuntasimme heti reissun pakolliselle turistinähtävyydelle eli Victoria Peakille. Päätimme mennä peak tramilla mennen tullen, niin ei tarvitsisi säätää muiden kulkuneuvojen kanssa. Lisäksi ajattelimme, että se voisi olla ihan hauska kokemus itsessäänkin. Liput saimme lyhyellä jonottamisella ja vaunun kyytiinkin pääsimme melkp pian. Onneksi olimme ajoissa liikenteessä, sillä palatessamme jonot olivat jo paljon massiivisemmat ja olisi ehkä jäänyt minulta käymättä koko paikassa.

Victoria Peak oli aika lailla sitä mitä odotettiinkin, otettiin muutamat kuvat ja ihailtiin näkymiä varsinaisen näköalatasanteen vierestä ja lähdettiin paluumatkalle. Kun pääsimme takaisin Kowloonin puolelle, menimme syömään dim sum -lounasta. Paikka oli täynnä paikallisia ja vaikka ruokalista oli myös enkuksi, niin emme osanneet kuitenkaan merkitä omia valintojamme kiinankieliseen tilauskuponkiin. Tilasimme tarjoilijalta enempää miettimättä mm. herkullisen näköistä kanaa, joka osoittautui myöhemmin kanan jaloiksi. Ei siis koiviksi vaan varpaiksi, mitä Aasiassa nyt tietty syödään ihan yleisesti. Meille ei kyllä oikein auennut, mitä hyvää niissä on, sillä nahka ja rustot eivät nyt ole ihan lempiherkkujamme. Muut ruuat upposivat kyllä paljon paremmin!

Illalla suuntasimme metrolla Sham Shui Po:n alueelle, missä oli katukaupalla paikallista markkinameininkiä. Myynnissä oli niin kaukosäätimiä ja lamppuja kuin kännykän kuoria ja ruokaa. Halusin ostaa vaatimattoman näkösen pullan (ajattelin sen olevan possupulla) ja muutaman haukkauksen jälkeen huomasimme, että melkoisen mielenkiintoisen ruokavalinnan tein taas kerran. Sisällä oli jotain mustaa hyytelömäistä, joka mitä ilmeisemmin oli jonkinlainen kananmuna! Piti käydä ostamassa pullo kokista, että sain sen alas, heh.

Sham Shui Po:sta menimme Mong Kokin ja Yau Ma Tein välimaastoon, jossa katumeininki jatkui, mutta enemmän katukeittiöiden ja muiden ravintoloiden muodossa. Söimme itsekin varsin herkullisen illallisen, tosin tilaaminen meni jälleen kerran hieman sekavasti. Listassa oli kaikki käännetty enkuksi, mutta varsinainen tilauskuponki ei sisältänyt ihan kaikista asioista käännöksiä. Kysyin tarjoilijalta apuja, mutta vastaukseksi listaan piirreltiin viivoja ja nuolia sinne tänne, emmekä ihan saaneet tolkkua tilaukseemme. Lopulta pöytäämme kiikutettiin yllättävän paljon ruokaa, mutta vain yksi juoma (luumumehu)! Tilasimme vielä pari jääteetä lisäksi, minä jelly-version ihan kokeeksi. Hyvää oli!

Lopuksi kävelimme vielä satamaan ihailemaan Centralin puolen valoja ja katselemaan ihmisten lauantai-illan viettoa. Oltiin kyllä aika väsyneitä päivän päätteeksi, vaikka nukuimmekin iltapäivällä kolmen(!) tunnin päikkärit. Uni tuli ihan heti ja sitä riitti aamuun asti, jee!