Como-järvi ja bella Bellagio

Ihanan Italian autoreissumme ensimmäinen etappi oli Como-järvi ja sen eteläpäässä niemenkärjessä sijaitseva Bellagio. Milanon lentokentältä Malpensasta ei ole kovin montaa kymmentä kilometriä Como-järvelle, mutta pieniä teitä pitkin matka kesti tietenkin pidempään. Mutta tällä reissulla hitaus oli vain hyvä juttu, sillä pienet tiet kulkivat kauniiden pikkukylien ja kaupunkien läpi ja myöhemmin järvenrantatiellä maisemat olivat niin upeat, että kovempi ajovauhti olisi ollut suorastaan rikollista.

P7073216

Ajoimme Malpensasta Comon kaupunkiin, mutta emme pysähtyneet siellä, koska emme saaneet mistään parkkipaikkaa. Jatkoimme matkaa kohti Bellagiota, jonne ajoimme järvenrantaa myötäilevää tietä pitkin, joka nousee välillä korkealle ja on koko ajan mutkainen. Paikalliset hermostuivat odotetusti hitaaseen etenemistahtiimme, mutta mutkaisen vuoristotien ajaminen nopeammin hirvitti sen verran, että päästimme vain kiihkeimmät ohitse sopivan paikan tullen. Matkan varrella oli useita pysähtymispaikkoja, joten järveä pääsee ihailemaan muustakin kuin liikkuvasta autosta.

P7073208

Määränpäämme oli Bellagion kärjessä sijaitseva näköalapaikka, jonka edustalla oli pieni parkkipaikka. Navigaattorimme opasti meidät ajamaan sinne keskustan ”kävelykadun” kautta ja hieman hämmentyneinä ajoimme Puntollamme turistien keskellä kapealla mukulakivikadulla. Ihmettelimme, miksi navi ei neuvonut rannemmassa menevää tietä. Myöhemmin tajusimme, että tiet, näin kapeita kun ovat, ovat tietenkin yksisuuntaisia ja toinen katu vie toiseen suuntaan ja alempana kulkeva katu taas toiseen.

P7073229
P7073232
Bellagio5

Näköalapaikalla on kapea pieni kivilaituri ja sen nokasta on hauska katsella Bellagion järvimaisemia. Jätimme auton parkkiin ja kävelimme saman tien myös keskustaan ja söimme reissun ekat gelatot. Bellagion kauniit pienet rinteessä kulkevat poikkikadut houkuttelivat myös tutkimaan kujia, joten kävelimme pienen keskustan lähes kaikki kadut iltapäivällä ennen hotellille siirtymistä.

Bellagio9
P7073246
P7073247
P7073243
P7073284

Hotellimme Il Panorama oli loistovalinta. Valitsin hotellin sen perusteella, että siellä on parkkipaikka ja hinta kohtuullinen. Bonuksena tässä tuli maisema, ja vaikka tiesin odottaa jotain, niin kyllä hotellin terassilta avautuva näkymä oli varmasti hienoin, mitä missään hotellissa on koskaan ollut! Itse hotelli oli majatalotyyppinen, vaatimaton, värikäs ja vanha rakennus.

P7073317
Bellagio10

Mutta palataan vielä aamupalaa edeltäneeseen iltaan. Suuntasimme tietenkin syömään keskustaan, jätimme auton toiselle keskustan maksullisista parkkipaikoista sataman lähellä ja kävelimme pienille poikkikaduille. Löysimme miellyttävän ravintolan, jonka edustalla oli muutamia pöytiä ulkona, sillä emme halunneet missään nimessä syödä sisällä. Tarjoilija, vanhempi mieshenkilö, tuli ottamaan meitä vastaan ja samaan hengenvetoon ilmoitti kohta alkavan sataa ja että sisällä oli ihan täyttä eikä meitä voitaisi uudelleensijoittaa sisäpöytään. Epäilimme hieman sateen alkamista, sillä taivas näytti vain aavistuksen harmahtavalle kapeiden katujen yläpuolella pilkottavasta kohdasta. Tarjoilija kysyi vielä, olimmeko varmoja että haluamme tilata, ja koska olimme nälkäisiä ja pidimme ruokalistasta, päätimme kuitenkin tilata ja mahdollisen sateen sattuessa pysytellä tiiviisti ravintolan pienen lipan alla suojassa.

Bellagio4
Bellagio6

Heti tilattuamme ensimmäiset pisarat tippuivat katukiveykseen ja katsoin tarjoilijaa niin kiltisti kuin osasin: onko sisällä ihan varmasti ihan täyttä, ettei yhtä pientä kahden hengen pöytää löydy? Tarjoilijan vastaus oli huvittavan tyrmäävä: minähän varoitin teitä, teille on kyllä kerrottu sateesta ja te tilasitte silti. Noh, ei pieni sade meitä säikäytä ja varsinkaan, jos on herkullista pastaa tiedossa. Saimmekin annokset piakkoin ja söimme ne ehkä normaalia rivakammin mutta lopulta ilman sadetta niskassamme. Lopussa pisarointi yltyi sen verran, että kävimme nopeasti maksamassa sisällä ja lähdimme kävelemään kiireen vilkkaa autollemme.

Seuraavat kymmenen minuuttia olivatkin sitten surullisen huvittavia. Sade yltyi nopeasti ja meidän sateenvarjot olivat jääneet kotiin Suomeen. Koko Ballegio oli tyhjentynyt ihmisistä ja ravintolatkin tuntuivat olevan kiinni. Juoksimme sataman läheiselle terassille, jossa muutama turisti söi gelatoa. Tässä vaiheessa sade oli yltynyt rankkasateeksi ja me olimme jo kastelleet vaatteemme. Odottelimme sateen loppumista, mutta koska tilanne näytti toivottomalta, lähdimme lopulta juoksemaan viimeisen pari sataa metriä autollemme. Sen matkan aikana ehtikin kastua vähintään yhtä pahasti kuin olisi hypännyt järveen! Ja tietenkin sade hellitti heti, kun olimme päässeet autolle.

Bellagio8
P7073291
P7073294
P7073266

Ei siinä mitään, eihän kesäisen Italian sade ole keljuin mahdollinen, mutta tässä oli nyt ainoat pitkät housut ja paidat, mitä meillä oli mukana, eikä niiden kuivumisesta tullut mitään ilman seuraavan päivän autoilua lämmitin täysillä huutaen. Kolean sään vuoksi lämmitin oli kyllä muutenkin paikallaan, kun istuimme vähän liian vähissä vaatteissa auton kyydissä. Paikallisia saattoi hieman naurattaa, kun ajelimme pitkin Como-järveä alusvaatteet penkin selkänojalla liehuen!

6 vastausta artikkeliin “Como-järvi ja bella Bellagio

    1. Sano muuta! Ensimmäisenä päivänä auton kyydissä kuului koko ajan ihastuneita huokailuja ja kaikki parhaimmat maisemat eivät edes tallentuneet kameralle 🙂 Jatkossakin oli vähintäänkin yhtä hienoja maisemia, mutta tietty siihen alkoi jossain vaiheessa tottua 😀

  1. Bellagio on kyllä todella söpö paikka. Oltiin siellä muutama vuosi sitten loman lopuksi, jolloin oltiin nähty jo niin paljon hengästytäviä maisemia, että ei saanut vaan ehkä ihan arvoistansa huomiota meiltä. Näitä teidän muiden kuvia katsellessa tuleekin heti fiilis, että ehkä se täytyy kuitenkin vielä käydä katsastamassa uudelleen 😉

    1. Mietin Bellagioon mennessä, että oliko virhe mennä sinne ensimmäisenä, jos siellä on kaikkein hienoimmat maisemat. No niitä upeita maisemia riitti kyllä myöhemminkin (niihinkin vähän jo turtui), joten ihan hyvin tuli reitti valittua kun jälkikäteen ajattelee. Mutta toista noin upealla näköalalla varustettua hotellia ei kyllä tullut vastaan!

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: