Punta Cana – Santo Domingo

Pikatervehdys Santo Domingosta! Ja heti aluksi äidille tiedoksi, että olemme hengissä, mutta edelleen oma Saunalahden liittymäni on kännykkäverkon tavoittamattomissa. Mutta olemme netin ääressä jälleen, jei! Ei sillä, etteikö pieni tauko olisi tehnyt hyvää, mutta koska olimme valmistautuneet hieman huonosti, tarvitsemme nyt etsiä kaikenlaista tietoa netistä.

Olimme siis kolme ihanaa päivää Punta Canassa, Bavaron rannalla. Maisema näytti rantatuolista katsottuna lähinnä tältä:image

Tai tältä:image

Olemme syöneet, juoneet ja levänneet. Joskin aina yksi päivä lisää rannalla ei tekisi yhtään pahaa sekään. Rakastan Karibian aurinkoa!

Tänään hyppäsimme kuitenkin suunnitellusti Santo Domingon bussiin, joka oli täynnä ihmisiä ja vessa oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Katsoimme GPS:llä sopivan kohdan jäädä kyydistä ja raahasimme painavia laukkuja Zentro Colonialin ja Barrio Chinon kaduilla. Hostal Nomadas löytyi yllättävän helposti ja kolkuttelimme sen ovia iltapäivän paahteessa.

Huone on sympaattinen ja rappioromanttinen, juuri niin kuin tällaisessa paikassa kuuluukin olla. Lapset huutaa niin että seinät tärisee ja kadulla kuopsuttelee hevosia. Ranskalaista parveketta ei saa millään kokonaan kiinni ja vessa on korokkeella ( eikä vessan ovea saa kiinni). Aamupala tarjoillaan kattoterassilla. Me gusta mucho!

Lähdemme kohta etsimään jotain syömistä ja katselemaan hetken aikaa kaupungin hektisiä katuja. Huomenna yritämme päästä bussilla Boca Chicaan katsomaan paikallista rantaelämää.

8 vastausta artikkeliin “Punta Cana – Santo Domingo

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: