Lähtörituaaleja

Tällä hetkellä istumme toivon mukaan lentokoneessa matkalla kohti, jos ei vielä lämmintä, niin ainakin hieman kevyempiä pakkasasteita. Chicago häämöttää edessämme ja vielä tänään meinasimme käydä syömässä jotain paikallista, mikä monikulttuurisessa Amerikassa voi meinata melkein mitä vain.

Lähtöön ja pakkailuun kuluu aina vaihteleva määrä aikaa ja panostusta, mutta tällä kertaa ainakin pakkaamisessa piti olla jossain määrin huolellinen, sillä matkustamme sekä talveen että kesään. Olisi ikävää, jos villahousut jäisivät kotiin ja mukana olisi pelkät bikinit. Tai toisin päin.

IMG_0105Jokaisella on varmasti omat matkarituaalit: tarkka muistilista, epämääräinen viime tingan vaatteiden heittely satunnaiseen laukkuun tai jotain siltä väliltä. Toisaalta lähtörituaaleihin kuuluu usein myös muuta pientä tekemistä tai velvollisuuksien hoitamista (kuten koiran viemistä hoitoon).

Minun rituaaleihin kuuluu lähes aina kampaajalla käynti. Ja usein myös kosmetologilla. Elän muut ajat kuin pellossa ja tälläkin hetkellä olen siirtänyt kampaajakäyntiä jatkuvasti muka sillä verukkeella, että kasvatan hääkampaushiuksia. Ja niiden on parasta olla tasapitkät ja pitkät. Ripset ja kulmakarvat ovat päässeet haalistumaan päähäni ja näytän ilman meikkiä siltä, kuin olisin muka ollut rannalla koko kesän. Ilman sitä rusketusta siis.

Näiden lisäksi lakkaillaan vielä kaikki mahdolliset kynnet kauniiksi, jotta paljaita jalkoja kehtaa esitellä biitsillä. Tai sormenkynsiä lähtöselvitysvirkailijalle (olen joskus saanut kehuja kynsistäni tax freen kassalla, heh).

Mutta kaunistautuminen, pakkaaminen ja koiraan hoidon järjestäminen ei riitä. Minun on nimittäin useinkin lähes pakko siivota kotona. Vaikka kotiin on aina poikkeuksetta ihana palata, niin siistiin kotiin palaaminen vähentää reissulta paluun yleistä melankoliaa. Ainakaan ei tarvitse ihan heti aloittaa niin arkista puuhaa kuin siivoaminen, sillä matkalaukut voi pitää kiinni yhden päivän ja aloittaa pyykkirumbaamisen vasta sitten kun siltä tuntuu.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yksi hyödyllinen rituaali minulta puuttuu: en osta jääkaappiin mitään ruokaa odottamaan lomaltapaluuta. Päin vastoin, syön sen niin tyhjäksi kuin voin. Sitten onkin kiva, kun huomaa klo 2 yöllä palatessaan, että hirveä nälän sammuttamiseksi ei ole muuta kuin kaurahiutaleita. Ja puuro, sitä en todellakaan kaipaa Suomesta, hrrr.

Mitä sinun lähtörutiineihin kuuluu?

2 vastausta artikkeliin “Lähtörituaaleja

  1. Vähän samanlaisia rituaaleja meillä. 😀 Minullakin on tapana käydä aina kampaajalla ja monesti myös kosmetologilla ennen reissua. (Nyt tosin kampaajakäynti jää näiden kahden reissun väliin kun aika ei riitä) Ja kynnet tosiaan pitää myös hoitaa kuntoon kauniilla lakalla. Reissussa on aina kivaa jotenkin loistaa ja olla hehkeänä. Kotona sitä on aina niin kalvakka eikä ole oikein mitään motivaatiotakaan ”olla nättinä”.

    1. No sepä just, motivaatio ei oikein riitä, jos ollaan ”vain” kotona 🙂 ja olipa kyllä ihana, kun kampaaja oli laittanut hienon kampauksen ja se kesti jopa matkustamisen aikanakin pari päivää kivan näköisenä 🙂 kerrankin oli tukka hyvin!

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: