Jos minun pitäisi nimetä yksi nähtävyys Roomasta, olisi minulle ainakin aikaisemmin tullut ensimmäisenä mieleen Colosseum, niin kuin varmasti monelle muullekin. Menimme siis katsomaan Colosseumia jo heti alkulomasta, kun siitä oli helppo aloittaa. Emme käyneet sisällä asti, sillä sisäänpääsy on maksullinen ja paikka oli muutenkin ihan täynnä turisteja. Ylipäätään Rooma oli ihan täpötäynnä turisteja ja kaikissa kuvissa näkyy ainakin sata kameraa ja poseerausta taustalla.
Näimme Colosseumin ainakin kolmeen otteeseen: aamupäivästä, mennen tullen ilta/yövalaistuksessa finaaliottelureissulla sekä yhtenä iltana kävimme vielä kuvaamassa rakennusta iltavalaistuksessa. Periaatteessa Colosseum aiheuttaa minulle vain kuvotuksen puistatuksia, mutta kaunis rakennus se on, siitä ei pääse mihinkään. Yritin olla miettimättä asioita, mitä siellä on tapahtunut, jotta voisin keskittyä siihen vain rakennuksena. Parhaiten se onnistui iltavalaistuksessa.
Colosseum on kävelymatkan päässä Terminin asemalta (muutama kilometri), mutta kovasta helteestä johtuen suosimme päivisin metroa. Colosseumilla on oma metroasema, joka on ihan rakennuksen vieressä.
Tämä juttu on todella kiinnostava ja sen avulla matkasta tulee onnistunut ja nautittava. Kiitos kun jaoitte kokemuksenne.