Kesälomareissumme jatkui Berliinistä Roomaan samoihin aikoihin, kuin jalkapallokisat etenivät Saksan kannalta epäedullisesti ja Italian kannalta hieman paremmin. Vaihdoimme siis jalkapallokaupungista toiseen ja koska emme seuraa itse kyseistä lajia, emme ihan aina muistaneet, että Euroopassa eletään jalkapallohuumaa. Mietimme vain, että miksi saksalaisilla on lippuja autoissaan. Sitten huomasimme Saksan lippujen koristavan myös kerrostalojen parvekkeita ja päässä alkoi hieman raksuttaa.
Italia pääsi sitten finaaliin. Aikomuksenamme oli seurata rauhaisasti piazzalla istuen lähibaarien tunnelmia, mutta jalat veivät koko ajan vain isommille vesille sen mukaan, missä Italian liput liehuivat. Päädyimme ensin Colosseumille, missä ihmisvirta oli jo hyvin selkeää ja tunnelma tarttuvaa. Ostimme lähikioskista juomista, sillä pimenemisestä huolimatta ilta oli edelleen lämmin. Sitten seurasimme ihmisvirran mukana meille tuntemattomaan paikkaan.
Päädyimme Circo Massimolle (Circus Maximus), missä meitä odotti jo kymmenet tuhannet italialaiset asemoituneina näkemään Italian riemuvoiton. Jättäydyimme itse taakse, sillä emme tulleet katsomaan itse peliä vaan faneja.
Paikalla oli tuhansia, kymmeniä tuhansia ihmisiä. Joidenkin lähteiden mukaan yli 100 000. Ilta alkoi hämärtymään ja pimenemään, skriinit loistivat värikästä valoaan tuhansien päiden yli ja italiankielinen selostus alkoi. Samaan aikaan kuin muut odottivat jännittyneinä maalia, me odotimme vähintään yhtä jännittyneinä ihmisten reaktioita maaliin.
Puoliaikaan mennessä reaktiot olivat olleet melkoisen vaisuja, joten vaihdoimme paikkaa alueen keskelle, mutta kuitenkin ylös, josta pääsisimme liukenemaan paikalta helpommin kuin alhaalta. Tällä kertaa näimme myös jotakuinkin yhdelle skriinille ja pystyimme seuraamaan peliä (se oli alkanut jo hieman kiinnostaa). Silti huomio kiinnittyi enemmän italialaisiin ja missasimme jonkun kohtauksen, jonka jälkeen koko finaalikatsomo heräsi henkiin, hurrasi kovaan ääneen, liehutti tuhansia lippuja ja avasi soihtuja valaisemaan pimeää iltaa. Luulimme, että Italia oli vihdoin saanut maalin.
Pian meille kuitenkin selvisi, että syy italialaisten hiljaisuuteen oli pelin etenemisessä. Ei sitä maalia tullutkaan, sen sijaan Espanjalle tuli ja vielä pari muutakin. Pettymys oli käsinkosketeltavaa ja itsekin olimme suorastaan kyynel silmäkulmassa. Italialaiset ottivat häviön kuitenkin tyynesti vastaan ja poistuminen Circo Massimolta sujui suurilta massoilta varsin rauhanomaisesti. Tosin yhden fanin pettymys purkautui metrotunnelissa, kun metro ei, aiemmista tiedoista poiketen, pysähtynytkään kyseisellä asemalla (siinä vaiheessa itseäkin harmitti niin, että olisin voinut hakata vähän seinää…).
En ole jalkapallon erityinen ystävä, mutta finaalin seuraaminen sellaisessa paikassa kuin Circo Massimo oli aivan mahtava kokemus. Ehkäpä alan reissuillani harrastamaan enemmänkin jalkapallon ja muiden kansallisurheiluiden katsomista!
Auringon alla 
Tuo on kyllä todellista jalkapallokulttuuria! Vaikea täältä Suomesta käsittää, miten paljon jalkapallo merkitsee monessa muussa maassa ja miten se yhdistää kansaa… No tietenkin jääkiekon suhteen koemme kaikuja jostakin vastaavasta, mutta mittakaava on kuitenkin vähän eri.
Niin on! Ja meininki oli hieman erilaista kuin täällä jääkiekkomestaruuksien jälkeen (tosin Italiahan hävisi, heh, en tiedä millaiset voiton juhlat olisivat olleet…). Oli tosi kiva, että päästiin katsomaan noin merkittävää ottelua! Ja mä en edes seuraa jalkapalloa (tai muutakaan urheilua) sitten yhtään 🙂 Paitsi tänään aion katsoa Brasilian pelin!