Yhden yön miniloma Tallinnassa ei vaadi majoituspaikaltaan ihmeitä ja siksi meillä oli hotellin kriteereinä lähinnä edullisuus suhteessa sijaintiin. Päädyimme lopulta vanhankaupungin ulkopuolella, mutta vain puolen kilometrin kävelymatkan päässä olevaan G9-hotelliin.
G9 on pieni, entisiin asuntolatiloihin rakennettu askeettinen budjettimajoitus. Meillä oli kaksi kolmen hengen huonetta ja niissä oli kolmen erillisen sängyn lisäksi vain pöytä, telkkari ja kaksi tuolia. Jokaisessa huoneessa oli oma wc ja suihku, jotka olivat hieman karut, mutta ihan toimivat. Omassa huoneessamme oli ilmainen wlan, mutta toiseen huoneeseen, joka sijaitsi nurkan takana, ei wlan enää kantanut. Hintaa kolmen hengen huoneella oli 69e (sesonkihinta), mikä oli noin satasen vähemmän kuin sillä hetkellä parin korttelin päässä olevassa Virussa ja Tallinkin hotellissa. Selvää säästöä siis.
Hotellissa parasta oli sen hyvä sijainti, sillä sekä vanhakaupunki, Viru-keskus että muut kaupat olivat ihan lyhyen kävelymatkan päässä. Hotellilla ei ole mitään palveluita, mutta paikka sopiikin parhaiten vain yöpymistä tarvitseville matkailijoille. Saimme säilyttää matkalaukkujamme hotellin respassa, joten meidän ei tarvinnut raahata niitä kaupungilla, vaikka hotellilla ei mitään matkalaukkuhuonetta ollutkaan.
Viime viikonloppuna hotelli oli täyteen buukattu, joten varaamista ei kannattane jättää paikan päälle. En tosin tiedä, oliko kyseessä jokin supersuosittu viikonloppu. Lisäksi hotellin miljoonat ovet ja ovikellot ennen varsinaista vastaanottoa (sekä talon hissittömyys) saattavat lannistaa satunnaisen kyselijän jo ala-aulaan.