Muutama vuosi sitten päätimme äitin kanssa ottaa äkkilähdön Kreetalle jotakuinkin näihin aikoihin. Itse matka oli toukokuun vaihteessa, kun Kreetalla alkoi jo olla mukavan lämmintä, mutta turistimäärät eivät olleet päässeet kasvamaan pääsesongin luokkaan.
Kävimme viikon reissun aikana muutamassa kaupungissa, Elafonissin kahluusaarella ja patikoimassa Sirikarin solassa. Ennen kaikkea söimme joka päivä paremmin kuin hyvin ja nautimme aamupalan omalla aurinkoisella parvekkeella, katsellen läheisten pienten maatalojen aamutoimia ja kuunnellen muutaman kukon epätoivoista kiekumista niiden yrittäessä saada kaikki lähihotellien asukkaat hereille.
Huoneistohotellimme lähiympäristössä oli appelsiinipuutarhoja ja kuljimme niiden ohi usein miettien, kuinka mehukkaalta appelsiini suoraan puusta maistuisi. Emme kuitenkaan tohtineet mennä appelsiinivarkaisiin, vaikka mistäs minä sen tietäisin, vaikka se olisi samantyyppinen yleinen juttu kuin kotona omenavarkaissa olo (eikö kaikki lapset ole ainakin kerran käyneet omenavarkaissa?).
Kerran kuljimme läheisen leikkipuiston ohi ja mitä näimmekään: keskellä puistoa oli appelsiinipuu, jossa roikkui pienempien yksilöiden seassa yksi todella iso appelsiini! Ja leikkipuisto on kai vähän niinkuin ei kenekään maata. Mutta miten kaksi hobitin mittaista henkilöä saisi noukittua sen puusta?
No äitit tietenkin osaa kaiken ja oma äitinikin meni tyynen rauhallisesti puun alle, hyppäsi ja huitaisi appelsiinia käsilaukulla. Muutaman tällaisen hypyn jälkeen appelsiini tuli kuin tulikin alas ja me hipsimme appelsiini käsilaukussa hotellille maistelemaan saalista. Ja kyllä, se oli hyvä, mehukas ja makea!
Hyvää äitienpäivää kaikille äideille, erityisesti omalleni! Kuinka elämästä selvittäisiin ilman arjen sankareita.
Auringon alla 