Málaga / kaupungilla

Viikonloppu tulossa ja ainakin kalenterin mukaan pitäisi olla jo myöhäinen kevät. Kun ikkunasta katsoo ulos, ei sitä uskoisi. Missä on pohjoisen kesä? Ei ainakaan nurkan takana… Jos haluaa oikein alkaa synkistelemään, voi miettiä mikä on ehkä ankein mahdollinen näkymä kaupungilla. Minun mielestä se on keskitalvella, kun tuuli ulvoo korttelien välissä. On pimeää, mutta jostain syystä tunnelmalliset valot eivät pääse oikeuksiinsa eikä lumi ole kaunista vaan jäistä ja luotaantyöntävää. Ja sitten se, että joka paikka on ihan autio. Kaupungin keskustassa ei näy ketään. Ei ristin sielua, kun ankeus on ajanut kaikki omiin koteihinsa.

Ei ole siis ihme, että mieli halajaa jatkuvasti jonnekin, missä on lämmintä ja ihmiset suorastaan asuvat kävelykaduilla, plazoilla ja katukahviloissa. Se on täydellinen vastakohta autiolle talviskenaariolle. Se on yksi suurimmista syistä, miksi tykkäsin asua Málagassa. Tosin ei syy ankeuteen ole yksinomaan meissä suomalaisissa, sillä ei täällä kukaan itsesuojeluvaistolla varustettu voi hengata kaupungilla kuin muutamana kuukautena vuodessa. Toista on lämpimämmissä maissa.

malaga 008

Olipas pitkä intro. Asiaan! Málagan keskustan voisi nähdä koostuvan kahdesta osasta: vanhemmasta ja uudemmasta. Vanhan kaupungin sokkeloiset kujat pikkukauppoineen ja kahviloineen risteilevät ympäriinsä, mutta yleensä on hyvin helppo päätyä jollekin vanhan kaupungin pääväylistä. Pääkävelykatu Marqués de Larios kulkee Málagan pääkadulta, Alameda Principalilta vanhan kaupungin sydämeen päin. Sen päässä on Plaza de la Constitución -aukio, jonka laidalla on kahviloita ja ravintoloita, joiden hinnoissa on otettu huomioon miellyttävät näkymät plazalle.

malaga 010

Jos kyseiseltä aukiolta jatkaa vielä eteenpäin, päätyy muutaman mutkan kautta Plaza de la Mercedille, jonka laidalla on mm. Picasson kotimuseo. Plaza de la Merced oli myös ainakin vielä vuonna 2006 se paikka, jonne nuoret kokoontuivat viettämään iltaa. El botellón taitaa olla jossain määrin tuttu käsite jo monille, mutta kirjoittelen siitä vielä lisää joskus myöhemmin…

Mikäli Alameda Principalia kävelee vanhasta kaupungista länteen päin ja ylittää Tetuánin sillan, päätyy Málagan uudemman keskustan alueelle. Lähinnä täältä löytyy rautatie- ja linja-autoasema, kaksi isoa ostoskeskusta ja suuri El Corte Inglés -tavaratalo.

Jos Alameda Principalista jatkaa itään päin, tulee vastaan Plaza de la Marinan jälkeen Paseo del Parque, mukavissa puistomaisemissa kulkeva kävelytie. Kävelytien toisesta päästä alkaa Malaquetan alue, jonka toisella puolella sijaitsee Málagan keskustan ranta.

Gibralfaro 014_2

gibralfaro 022

Málagassa asuessani kävin kaupungilla päivittäin. Se oli ajanvietettä, mutta myös täydellistä vastapainoa ikävälle Suomen talvelle, jonka tiesin odottavan minua palattuani. Vaikka Málaga ei ole kaikkein tyylikkäimpiä paikkoja Espanjassa, on se kuitenkin rennon tyylikäs. Ihmiset pukeutuvat kaupungille, mutta kesällä liikutaan kuumuudessa rennoissa kesävaatteissa ja rantasandaaleissa. Oma vaihtarisyksyni alkoi juurikin sandaalien ja lyhyttäkin lyhyemmän hameen ostamiselle ja auringosta nauttimisella!

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: