Puijon tornin upeat Suomi-maisemat!

Kävimme viikonloppuna synnyinkaupungissani Kuopiossa, jossa olen myös asunut ensimmäiset elinvuoteni, ennen naapurikuntaan Siilinjärvelle muuttoa. Vanhempani ovat nyttemmin muuttaneet takaisin Kuopioon, joten pääsen välillä vierailemaan tuossa kauniissa kaupungissa. Tällä kertaa Kuopio antoi kyllä ehdottomasti parastaan, kun kävimme syömässä Puijon tornissa. Edellisestä visiitistä olikin yli 25 vuotta aikaa, huh!

puijo1puijo5

Vierailumme ajankohta ei olisi voinut olla enää täydellisempi, sillä maisema oli kuin tomusokerilla kuorrutettu ja aurinko laski hurmaavan vaaleanpunaisena kauas horisontiin. Ruoka oli todella hyvää ja valitsin ajankohtaan sopivasti Suomi-menun, joka sisälsi kotimaista kirjolohta mi-cuit kuusenkerkkämajoneesilla, hirven fileetä savuperunapyreellä ja kinuskipannacottaa musteherukanlehtisorbetilla. Ai että!

puijo2puijo3

Kännykkäkuvat eivät tee oikeutta upeille maisemille, joita pääsee ruokailun ohessa ihailemaan 360 asteen verran, sillä torni pyörii hiljalleen ympäri. Olimme vähän väliä nenä kiinni ikkunassa, sillä auringonlasku oli harvinaisen upea. Kun laskeuduimme pimeän tultua alas tornista, oli tunnelma lumisine puineen kuin suoraan Lapista. Ihan täydellinen viikonloppu! Hyvää itsenäisyyspäivää ja paljon onnea 99-vuotiaalle upealle Suomelle!

puijo7puijo4

Advertisements

2 thoughts on “Puijon tornin upeat Suomi-maisemat!

  1. Tulin pistäytymään ensi kertaa blogissasi, ja voi mikä mukava yllätys olikaan löytää ihania kuvia kotikaupungistani. Kaunis Kuopio. Kaunis Suomi.

    • Voi kiitos Satu! Ja tervetuloa lukijaksi, pitääpäs käydä myös tsekkaamassa blogisi 🙂 Kuopio on kyllä ehdottomasti Suomen kauneimpia paikkoja!

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s