Berliinin matkaa ei varmaan voi tehdä ilman vilkaisua kuuluisaan muuriin tai siihen mitä siitä on jäljellä. Olen käynyt Berliinissä kahdesti aikaisemminkin ja ensimmäisellä kerralla olin pieni lapsi. Vanhemmat osoittivat minulle epämääräisesti keskellä kaupunkia, että tuolla on nyt sitten se muuri. En millään huomannut kaupunkikuvassa mitään muuriin viittaavaa, sillä mielikuvissani satulinnojen muurit olivat ensinnäkin kivistä kasattuja ja toisekseen niiden yläosa oli hammaskuvioinen. Seuraavalla kerralla, teini-ikäisenä, olin niin muissa maailmoissa, että muuri ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.
Oli siis enemmän kuin paikallaan, että kävisimme katsomassa pari muurin pätkää. Ensin suuntasimme kuitenkin kuuluisalle rajanylityspaikalle, Checkpoint Charlielle. Kuten arvata saattaa, paikkaa kuvaavia turisteja löytyi joka kulmalta ja siirryimmekin melkein heti viereiseen ulkoilmamuurigalleriaan, jossa oli muurinpätkän lisäksi tauluja kuvine ja teksteineen muurin eri vaiheista.
Halusimme kuitenkin nähdä enemmän. Siis pidemmän pätkän muuria. Hyppäsimme takaisin metroon ja suuntasimme Bernauer Strassen asemalle, jonka vierestä lähtee katua myötäillen muurin historiikki, taas kuvin ja tekstein. Kauempana on pystyssä muuri sellaisenaan, kun se on aikanaan ollut (tyhjä alue kahden muurin välissä) vartiotornin kera.
Kolmas muurikokemuksemme oli aivan erilainen. Suuntasimme tällä kertaa Warschauer Strasselle ja sen kadunkulmauksesta aukeavaan East Side Galleryyn. Galleria käsittää 1,3km pitkän muurinpätkän, johon taiteilijat joka puolelta maailmaa ovat maalanneet oman taideteoksensa (yhdistymisen jälkeen siis).
Nyt voisin sanoa, että olen nähnyt muurin. Kyllä se oli sittenkin se sama, jota pienenäkin epäilin muuriksi.
Auringon alla 