Päivä 3: Ihana Manhattan Beach

Toinen Los Angelesin päivämme alkoi siinä mielessä positiivisemmissa merkeissä kuin edellinen, että pääsimme syömään aamupalaa Ihopiin vain lyhyen jonottamisen jälkeen. Tajusimme eilen vasta ihan illalla, että kyseinen päivä oli täällä isänpäivä ja senkin vuoksi monet paikat olivat tupaten täynnä. Hassua kyllä, edes maanantaiaamupäivänä ei päässyt herkuttelemaan ilman pöytäjonoa, mutta saimme kyllä oman looshin todella nopeasti. Ja sitten kunnon aamupalaa kehiin, eli munakokkelia, pekonia, röstiperunaa ja ehkä maailman houkuttelevimman näköinen pannukakkuannos, jossa oli mm. persikkaa ja karhunvatukkaa. Kyllä lähti nälkä, joka oli itselleni iskenyt jo aamuyöstä, kun heräsin taas valvomaan muutamaksi tunniksi.

Aamupalan jälkeen suuntasimme auton nokan kohti downtownia, joka on periaatteessa sitä aluetta Losissa, missä ei ole mitään nähtävää. Pieni tunnin mittainen pysähdys oli kuitenkin ihan hauska (joskin parkista piti maksaa 10 dollaria) ja ehdimme sen aikana kävellä Broadwayta pitkin ja ihastella vanhoja (osittain suljettuja) teattereja, käväistä Pershing Squarella (missä toimii ilmainen netti, vaikka ei tietty nyt sen takia sinne menty) ja käydä vilkaisemassa Angel’s Knoll -puistoa, joka vilahtaa useampaan otteeseen 500 Days of Summer -elokuvassa. Elokuva oli siitä hauska, ettei siitä heti edes ymmärtänyt, että se sijoittui Losiin, sillä mitään kliseisiä Kalifornia-juttuja näkynyt missään.

Seuraava etappimme oli Manhattan Beach, sillä halusimme kokea hieman letkeää Kalifornia-tunnelmaa. Parkkipaikan etsiminen meinasi teettää jälleen kerran tuskanhikeä otsalle ja osittain myös siksi, että monet kadunvarsipaikoista olivat todella jyrkissä rinteissä. Lopulta löysimme kuin ihmeen kaupalla vapaan paikan vain korttelin päästä rannasta, suoraan laiturin kohdalta. Ja tuntihintakin oli vain vähän reilun dollarin!

Manhattan Beach hurmasi meidät kyllä heti! Söpöjä pikkukauppoja, surffi- ja merihenkisiä ruokapaikkoja, laituri mintunvihreine kaiteineen. Ja ranta oli leveä ja hienohiekkainen, istahdimme itsekin hetkeksi katselemaan aaltojen pauhaamista laiturin tolppia vasten. Surffarit kapusivat aallon harjalle kerta toisensa jälkeen ja hurjimmat kiisivät laiturin jalkojen välistä tolppia uhmaten.

Illalla lähdimme taas yrittämään Griffithin observatoriolle (kunhan olimme ensin herkutelleet taas tacoilla Silverlakessa, tällä kertaa hieman miedommilla kastikkeilla kylläkin!). Matka näytti aluksi lupaavalle, mutta jälleen kerran kohtasimme pienen vastoinkäymisen, kun tie oli loppumatkasta suljettu. Emme päässeet enää siinä vaiheessa kääntymään takaisin päin laittaaksemme auton parkkiin alemmaksi, joten jouduimme ajamaan tunnelia pitkin nyppylän toiselle puolelle. Teimme uukkarin ja lähdimme ajamaan takaisin päin ja tällä kertaa meillä oli tuuria, sillä tie avattiin jälleen käyttöön juuri hieman ennen meitä. Pääsimme lopulta parkkeeraamaan auton tien varteen ja lähdimme nousemaan observatoriolle. Onni sinällään, ettemme edes yrittäneet observatorion parkkipaikkaa tien avauduttua, sillä suurin osa parkkipaikasta oli suljettu.

Muutaman kuvan räpsittyämme lähdimme observatorion kaupungin puoleiselle alueelle, mutta kas, sehän oli suljettu. Eikä se edes liittynyt siihen, että observatorio on maanantaisin kiinni, vaan näköalatasanne oli suljettu joidenkin kuvausten takia. Mikä pettymys! Yritimme seuraavaksi rakennuksen toisella reunalla olevaa laitaa, mutta sielläkin vartija käännytti porukkaa. Huomasimme tosin, että osa porukasta pääsi ohi tuosta noin vaan, ilman mitään passeja tai muuta.

Aloin olla tosi harmissani siitä, että emme näkisi kaupungin valoja auringonlaskun jälkeen, sillä juuri niitähän me oltiin tultu katsomaan. Ja raahattu sitä varten kameran jalustat ja kaikki. Jäin jääräpäisyyttäni kyttäämään vartijaa ja lopulta hän päästi muutaman tyypin taas ohitseen ja sanoi heille, että alueella ei pääse muualle kuin polulle, mutta voittehan te siellä käydä jos haluatte. Siinä vaiheessa me päätettiin marssia ihan pokkana vartijan ohi ja lopulta se onnistui ilman mitään selittelyjä.

Observatorion toiselta sivulta lähtee tosiaan patikointipolku (= pieni tie) ja sitä pitkin pääsi näköalapaikalle, jossa kaupungin valot välkkyivät kuin aarrearkku täynnä kultarahoja. Ja me melkein missattiin koko juttu! Mutta harmitus kyllä häipyi katsellessa sitä näkymää. Kuvia seuraa sitten myöhemmin.