…se näyttäisi varmasti vähän samalta kuin Yick Fat Building. Kaikki tietävät ne kuvat Hongkongista, missä pilviä hipovat kerrostalot sijaitsevat vieri vieressä toisiinsa nähden ja koko homma näyttää abstraktilta taideteokselta. Me lähdimme viimeisenä loma-aamunamme, syötyämme ensin reissun kalleimman aterian eli aamupalan Oolaa Petitessä, katsomaan Hongkongin saaren reunamia. Kontrasti oli melkoinen. Hyppäsimme (lähes ilmaiseen) ratikkaan, sillä sen toisesta kerroksesta näkee kivasti maisemia. Tässä tapauksessa siis kaupungin vilinää, sillä emme matkustaneet sen kauemmaksi kuin Quarry Bayn alueelle.
Quarry Bay on kovin erinäköistä seutua kuin Centralin kiiltävät toimistorakennukset ja kullanväriset luksusmuotia myyvät liikkeet. Eikä kaduilla näy puku päällä kiiruhtavia liikemiehiä sen enempää kuin -naisiakaan. Muut turistitkin tuntuvat kaikonneen, paitsi sitten kun mennään varsinaisen Yick Fat Buildingin sisäpihalle, siellä meitä oli muutamakin porukka kuvaamassa kerrostalohelvettiä. Tai mistäs minä tiedän, millaista on asua kompleksissa, joka tuntuu ulottuvan joka puolelle, kohoavan ylös kohti taivasta ja sisältävän satoja ikkunoita.
Olisi ollut todella mielenkiintoista päästä katsomaan rakennusta myös sisältä, mutta se olisi tuntunut tirkistelyltä, onhan kyse ihmisten kodeista. Sisäpihalla törmäsimme muutamaan asukkaaseen, ja ihan tavallisilta hongkongilaisilta he vaikuttivat. Eipähän ainakaan tule pulaa naapureista.