Päivä tai kaksi Ateenassa

iis juuri, kun takapiha alkoi näyttää sulalle (mikä oli täysin odottamatonta ennen toukokuuta), alkoi pyryttää lunta! Takatalvi ennen kuin ehti nauttia päivääkään keväästä! Reilua.

Lisäksi ulkona on hirveä viima, joten pakko linnoittautua sisälle (onneksi koirallakaan ei ole mitään sitä vastaan, sillä se ei voi sietää sadetta). Kun olosuhteet ovat jäätävät, on melkein pakko motivoida itseä muistelemalla hetkiä, jolloi on ollut liian kuuma ja kuinka silloin on toivonut suorastaan pakkasta. Viime heinäkuinen Rooma on yksi näistä paikoista ehdottomasti, mutta kyllä joidenkin vuosien takainen heinäkuinen Ateena pärjää tässä vertailussa oikein hyvin.

Olimme kaverin kanssa lomailemassa Loutrakissa, manner-Kreikassa Peloponnesoksen niemimaan kainalossa. Paikka oli valittu sillä perusteella, että siitä pääsee käymään kätveästi bussilla Ateenassa. Bussimatka kesti muistaakseni 1-2 tuntia suuntaansa (ja saapuminen ja lähteminen tapahtuivat hieman eri paikoista, tai jotain kummallista ja epäloogista siellä Ateenan päässä oli).

Kävimme Ateenassa muistini mukaan kahtena päivänä, mutta toisaalta en muista lainkaan mitä teimme siellä toisella kerralla. Ensimmäisellä kerralla kävimme jokaisen turistin pakollisessa nähtävyydessä eli Akropolis-kukkulalla. Tämä on juuri se kohta, missä se kuumuus iskee.

kreikka 031

kreikka 010

Akropolis-kukkula on todellakin kukkula eikä mikään pieni kumpare. Olimme paikalla varhain aamulla, jotta välttäisimme pahimman kuumuuden. Silti lämpömittari näytti n. 40 ja ylöspäin kiipeäminen teitä ja portaita pitkin alkoi tuntua tukahduttavalle. Mikä kuningasidea oli lähteä Ateenaan juuri heinäkuussa?

kreikka 014kreikka 013kreikka 012

kreikka 0152

Ylös kuitenkin päästiin, hikisinä ja punaisina, mutta ylhäällä odottivat ihana tuulenvire ja hienot maisemat. Kaiken vaivan arvoista! Tosin kun pääsimme takaisin alas, lysähdimme ensimmäisen vastaan tulevan ravintolan terassille, missä oli vesisumuttimella varustetut tuulettimet. Raikas kreikkalainen salaatti lounaaksi ja kylmä juoma palauttivat kummasti ja päivää jatkettiin vielä shoppaillen Ermou-kadulla.

kreikka 028kreikka 026kreikka 0232kreikka 022kreikka 016

kreikka 035kreikka 034

Ps. Nyt kun tätä kirjoittelen (ja katselen kuvia), niin toden totta kävimme Ateenassa toisenakin päivänä ja pyörimme mm. Syntagma-aukiolla. Molempina päivinä liikuimme kätevästi metrolla. Tässä vielä muutama kuva!

kreikka 077kreikka 069

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: