Ratikkakierros Itä-Berliinissä

Kuten aikaisemmin jo vihjaisinkin, alku Berliinin kanssa ei ollut helppo. Valoitetaanpa asiaa hiukan: väsynyt matkailija, sanotaan vaikka henkilö H,

+

1) maksulliset vessat Tegelillä, 2) sikahintainen appelsiinimehu Tegelillä, 3) housut, jotka eivät pysyneet jalassa, 4) kengät, jotka hankasivat, 5) hotelli, joka ei tullut yhtään vastaan sisäänkirjautumisajassa, 6) odottamattoman kylmä sää, 7) kaupunki, jossa ei ole myynnissä t-paitaa lämpimämpää vaatetta, 8) ratikkalinja, jonka pysäkkiä ei löydy millään, sillä eri lähteet näyttävät eri tietoa.

Mielestäni henkilö H oli oikein oikeutettu tuntemaan olonsa lannistuneeksi. Ainakin, jos on matkustanut koko edellisen yön nukkumatta muuta kuin pieniä pätkiä lentokoneessa. Onneksi hyvä (ja halpa) ruoka, parempi mieli toimii erityisen hyvin ulkomailla ja kun siihen lisätään myöhemmin vielä useamman tunnin päiväunet, näyttäytyi Berliini jo ihan erilaiselle.

Meillä oli siis viisi tuntia kulutettavana Berliini kaduilla ennen kuin saisimme hotellihuoneemme ja pääsisimme päiväunille. Olimme jo etukäteen suunnitelleet käyttävämme ajan ainakin ratikkakierrokseen Itä-Berliinin syvimpään kolkkaan asti ja koska sääkin oli sopivan ankea, niin oli mitä mainioin hetki matkustaa kolkkoon asumalähiöön.

CIMG2876 2

Tässä vaiheessa ongelmaksi muodostui ratikkalinja, jonka piti lähteä netin ja yhden kartan mukaan asuinpaikastamme Lichtenbergistä, mutta eipä lähtenytkään ainakaan kesäaikaan. Matkustimme sitten metrolla Alexanderplatzille, missä vaihdoimme toiseen ratikkaan, joka kulkisi samaan paikkaan.

 

Matkan aikana näki kivasti ja helposti Itä-Berliinin ankeampaa ympäristöä, valtavia betonikerrostaloja ja kämäisen näköisiä ostareita. Ajoimme päätepysäkille asti, missä kuski heitti meidät ulos, kun emme muuten olisi jaksaneet ratikasta poistua.

CIMG2869 2 CIMG2875 2

Paluumatkalla pysähdyimme jo muutaman pysäkin päässä, sillä nälkä pääsi yllättämään ja kohdalle sattui yksi näistä ghettomaisista ostareista (sielläkin oli muuten maksulliset vessat, mutta halvemmat). Marssimme kyseisen ostarin kebapilaan ja tilasimme Döner im Brot juoman kera, hintana oli uskomattomat 3,5e. Myöhemmin huomasimme, että myös muualla kaupungissa oli yhtä edulliset hinnat.

CIMG2872 2

 

Reissun ensimmäinen kebap oli ihana, juuri sitä mitä odotinkin. Annokset olivat isot, kuten kuvasta näkyy, vaikka hinnan perusteella odotimme jotain vähän pienempää. Meistä tuli välittömästi kebap-faneja ja lupasimmekin, edelleen, syödä kebapia joka päivä. Näin myös kävi!

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: