Miten käy matkakuumeen, jos matkustaminen on kiellettyä?

Lentomatkustamisen kallistuminen tulevaisuudessa, epävarmuus matkustusturvallisuudesta ja kotimaan matkailun mahdollinen nousu. Mikä on sallittua ja mikä ei. Milloin täältä pääsee jonnekin, ja jos niin minne. Ja jos matkustaminen on kiellettyä, niin lisääkö se matkakuumetta vai vähentää sitä?

kevät2019000772680030

Ei ole helppoa olla matkailua harrastava ihminen nykyajassa. Sitä vastoin tätä edeltävät ajat se on ollut lähes loputtoman helppoa ja myös halpaa. On ehditty reissaamaan vähän siellä ja täällä, sekä joissain paikoissa oikein urakalla, kuten Amerikassa. Varsinkin ennen lasta, mutta toisaalta: lapsi oli 2-vuotissynttäreihinsä mennessä ehtinyt käymään pelkästään Yhdysvalloissa jo kolmesti! Eli vaikka tahti on hieman hiljentynyt, niin se ei ole missään nimessä hiipunut. Sitä vastoin, päivissä mitattuna meillä oli (on edelleen) suunnitelmissa viettää entistä pidempi aika ulkomailla, mutta aiemmasta poiketen yhdessä paikassa asuen.

kevät2019000772680001

Omassa päässä matkustaminen oli siis ehtinyt muuttumaan jo ennen koronakriisiä, mutta ei suinkaan loppumaan, eikä ainakaan pysymään kotimaan rajojen sisällä. Isoja matkahaaveita uusien paikkojen suhteen ei juuri ollut (paitsi työmatka Tokioon, joka tässä rytinässä nyt sitten meni tietenkin peruuntumaan tai ainakin siirtymään reippaasti eteenpäin), ei hirveätä janoa kokea kaikkea mahdollisimman paljon. Sen sijaan toiveena oli asua kuukausi tai kaksi talviaikaan jossain valoisassa ja lämpimässä. Olisimme jopa voineet työskennellä etänä ainakin osan tuosta ajasta, mutta vielä alkuvuodesta monella työpaikalla (100 %) etätyöskentely saattoi kuulostaa sellaiselle asialle, että se on vähintäänkin hankalaa. Mutta ehkäpä se ei tulevaisuudessa ole, sillä onnistuuhan se tälläkin hetkellä, miksi ei ilman kriisiä?

kevät2019000772660034

Tällä hetkellä näyttää kuitenkin kovin epävarmalle jopa vuoden loppupuoliskolle sijoittuneet reissut. En yhtään uskonut, että näin voi käydä. Lähitulevaisuuden haaveena on Berliinin kesälomareissun sijaan lupa käydä syömässä ravintolassa tai elokuvissa. Mökkimatka reilun 300 kilometrin päähän saattaa olla kesän kohokohta, sillä tältä keväältä se armotta peruttiin.

kevät2019000772660021

Välillä iskee paniikki, että heti kun tulee pienikin tilaisuus, pitää lähteä vaikkapa New Yorkiin (no ei nyt ehkä tällä hetkellä just sinne), koska ei voi enää tietää onko sinne jatkossa a) mahdollista matkustaa, b) varaa matkustaa. Tämä ahdistaa erityisesti. Olen kyllä valmis matkustamaan harvemmin, sillä se oli suunnitelmissa muutenkin, mutta haluaisin, että langat olisivat omissa käsissä.

kevät201941680024

Toista oli vielä viime syksynä, kun pakkasin repun, ajoin Oulunsalon lentokentälle ja lensin Riikaan viettämään pidennettyä viikonloppua ihan itsekseni. Momcation, luin juuri Mondosta, että sille on nimikin, ja että se on tällä hetkellä yksi matkailutrendeistä. Valitsin hyvätasoisen hotellin, kävin uimassa ja höyrysaunoissa spa-osastolla ja söin aamupalaa kuohuviinin kera. Aina kun huvitti, piipahdin kaupungilla lorvimassa kahviloissa, ravintoloissa, museoissa, puistoissa. Otin kuvia vanhan kaupungin kauniista kaduista ja söin lounasta viinilasin kera rauhallisessa ja viihtyisässä ravintolassa. Oli ihanaa! Ja kotijoukoilla oli ollut myös kivaa viettää aikaa yhdessä ja isovanhempien kanssa. Win, win, win!

kevät201941700029

Tuon momcationin aikana minulle selvisi kaksi asiaa: sellaisille irtiotoille on ehdottomasti tilausta, ja siitä pitäisi tehdä jokavuotinen perinne. Toisaalta, vastaavan miniloman pystyisi viettämään myös kotimaassa, jopa omassa kotikaupungissa (paitsi että nautin myös siitä, että sain olla koko viikonlopun yksin, mikä ei varmasti onnistuisi omassa lähiympäristössä samalla tavalla törmäämättä tuttuihin).

Nyt, kun rankan syksyn (ja viime vuoden) jälkeen on ollut ah niin ihanan rentouttava Floridan-loma, sekä huomattavasti paremmin alkanut vuosi ylipäätään, eikä minulla ole yhtään univelkaa, olen toisaalta taas uuden tilanteen ääressä: pieni seikkailu houkuttaa enemmän kuin lepoloma. Tänä vuonna se tietenkin jää välistä, mutta sitten kun elämme taas normaalimpia aikoja, aion harkita momcationia vakavissani.

kevät201941680012

Olen muiden tavalla joutunut tyytymään kevään aikana pelkkään matkustamisesta haaveiluun. Aloitin puolivahingossa virtuaaliset matkakierrokset Instagram-tililläni, kun listasin extempore-vinkkejä New Yorkiin. Seuraavat kierrokset olivat Floridassa ja länsirannikolla, niitä ehdin jo vähän suunnittelemaankin. Kiitoksia kaikille mukana olleille ja stooreja kommentoineille! On ihan parasta, että voi jakaa intohimoaan muiden kanssa! Seuraavaksi ajattelin tehdä Aasia-kierroksen, jota toivottiin myös.

kevät201941680015

Kuten varmasti harmillisen monissa työpaikoissa tänä keväänä, myös meillä alkoi yt:t. Tosin niiden tarve ei lähtenyt koronasta, eikä tämä poikkeustilanne ole juurikaan haitannut esimerkiksi oman työni hoitamista. Tämä taitaa olla työurallani neljäs kerta, kun olen mukana yt:ssä. Vuonna 2014 määräaikaista työsopimustani ei voitu jatkaa, sillä meneillään oli yt-neuvottelut muiden kanssa (lasken tämän siis niin, että yt:t vaikutti minuun vaikken virallisesti kuulunut mukaan). Se oli minulle iso pettymys, sillä olin juuri päässyt alalle, joka kiinnosti minua kovasti ja pidin työstäni. Ainoa asia, mikä minua piristi, oli yllättäen tullut vapaa-aika toukokuussa, mikä mahdollisti äkkilähdön nappaamisen New Yorkiin. Vietimme ihanan loman ja palasin takaisin uutta tarmoa puhkuen, olinhan aloittanut keväällä opettajaopinnot ja elokuiset häät olivat sopiva projekti siihen rinnalle. Lopulta pääsin takaisin samaan työhön heti häiden jälkeen.

kevät201941700034

Mutta mikäs tänä vuonna neuvoksi kaikille niille, jotka joutuvat jättämään työnsä? Ei ole niin vaan mahdollista hypätä surullisena lentokoneeseen ja palata viikon päästä eri ihmisenä, koska New Yorkin kadut ovat tehneet tehtävänsä ja saaneet ymmärtämään sen, ettei maailma kaadu siihen, ettei tarvitse raahautua siihen tiettyyn työhuoneeseen tekemään töitä tiettyjen asioiden parissa, vaan jotain muuta (ehkä parempaa) tulee jossain vaiheessa vastaan. Miksi odottaminen on aina niin hankalaa? Sinällään koko työurani (vuodesta 2008 lähtien) on ollut täynnä epätietoisuutta, vaikka olenkin ollut tuona aikana vain kahdessa eri paikassa töissä ja valtaosan tuosta ajasta ylipäätään palkkatöissä. Olen tainnut edellisen kerran olla varsinaisessa työhaastattelussa vuonna 2009. Jotenkin asiat ovat vain lutviutuneet, ja siihen pitäisi luottaa. Kaikessa, myös poikkeustilanteessa.

kevät201941700009

Valitsin tämän postauksen kuviksi Antin filmikamerallaan ottamia Málagan ja New Yorkin -reissujen kuvia, eli viime keväältä, joka oli vielä ihan erilaista aikaa kuin tämä.

 

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: